Hillatin.com

Kotkan kaupunginhallitus ei ole ottanut kantaa ydinvoiman lisärakentamiseen, vaikka niin Kymen Sanomissa 2.10.2008 uutisoidussa Itä-Uudenmaan maakuntakaavaa käsittelevässä jutussa kerrotaan.

Jutussa kaupunginhallituksen sanotaan ottaneen myönteisen kannan ydinvoiman lisärakentamiseen. Todellisuudessa Fennovoiman ydinvoimalahanketta on esitelty kaupunginhallitukselle ja valtuustolle, mutta asiasta ei ole keskusteltu, eikä päätöksiä tehty. Myönteisen kannan ydinvoimakysymykseen on ottanut kaupungin virkamiesjohto.

Kotkan kaupungin virkamiesjohdon mukaan ydinvoimalan aluevaraus on tärkeä Kotkan kaupungille. Kotkan kaupungin omistama Kotkan Energia Oy on osallisena Fennovoima yhtiössä, joka voimakkaasti ajaa ja lobbaa ydinvoiman lisärakentamista Suomessa.

Kaupunginhallituksen yksimielinen tuki Fennovoiman ydinvoimalahankkeelle olisi suuri poliittinen kannanotto ja lisäksi tyrmistyttävä uutinen, niin ihmisten kuin myös ympäristön kannalta.

Ydinvoima on riskialtis energianlähde, eikä se tuo ratkaisuja päästövähennyksiin. Ydinvoiman lisärakentamisella voidaan kokonaispäästöjä vähentää noin viisi prosenttia, eikä tämä ole ratkaisu ilmastonmuutoksen torjuntaan. Maapallon uraanivarat ehtyvät ja ydinjätekysymys on vieläkin ratkaisematta, kuten Saksan esimerkki (KySa 29.9.2008) osoittaa.

Ydinvoiman sijaan Kotkan kaupungin ja Kotkan Energian Oy:n on panostettava kestäviin sekä ympäristö- ja luontoystävällisiin energianlähteisiin että energian säästöön ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Kotkan kaupungin ydinvoimakannasta on käytävä avointa keskustelua niin kaduilla kuin kabineteissakin. Viimekädessä valtuuston on päätettävä kaupungin kanta.

Hilla Pohjalainen                                                              Nana Toivanen

Kotkan kaupunginvaltuutettu                                            Kotkan kaupunginhallituksen jäsen

Etelä-Kymen Vasemmistonuorten pj                                Vasemmistoliiton Kaakkois-Suomen piirin pj

(Julkaistu kaupunkilehti Ankkurissa 4.10. ja Kymen Sanomien vaaliosiossa 5.10.)

Kymen Sanomat uutisoi tiistaina 9.9.2008 kirjaston säästöpakotteista. Kirjastotoimenjohtaja on sanonut säästön tarkoittavan esimerkiksi Otsolan, Karhuvuoren ja Tavastilan kirjastojen lakkauttamista, mikä säästäisi lähes kokonaan vaadittavan 101 000 euron summan. Tämä kuitenkin saattaa tulevaisuudessa maksattaa itsensä moninkertaisesti takaisin jollain muulla hallinnonalalla.

Kotkassa on toimivat nuorisotalot Kotkansaarella Greippi, Karhuvuoressa Welho, Karhulassa Vessu ja Otsolassa Otsolan nuorisotalo. Kotkan vuosittaisilla säästöbudjeteilla nuorisotaloja voidaan pitää auki Karhuvuoressa ja Otsolassa kolmena päivänä viikossa – muina päivinä nuoriso voi keskittyä johonkin muuhun.

Yksi “johonkin muuhun” voi olla esimerkiksi asiatonta oleskelua kirjastossa. Kirjasto toimii useille nuorille julkisena olohuoneena, jossa tehdään ei-mitään, kuten useiden 13- tai 16-vuotiaiden elämään kuuluu. Kirjastojen lakkauttaminen alueilta, jossa muutenkaan ei ole liikaa kaupungin järjestämiä aktiviteetteja, voi tulevaisuudessa tulla kostautumaan esimerkiksi turhautumisena ja pahoinvointina.

Tuskin kukaan kannattaa näitä säästöjä, mutta prosenttien, budjettiraamien ja toimintakulujen ihmeellisessä maailmassa, menovähennykset usein hyväksytään välttämättömänä pakkona.

Nuorisonäkökulma on vain yksi monista syistä ylläpitää toimiva kirjastoverkko Kotkassa. Toivon, että vuoden 2009 budjettia tehtäessä lautakunnat, kaupunginjohtaja, kaupunginhallitus ja lopulta valtuusto pystyvät unohtamaan prosentit ja ajattelemaan kauaskantoisesti.

(Julkaistu Kymen Sanomissa 11.9.2008)

Suomi on hyvinvointivaltio. Totta vai tarua? Seuraa Tosiasian ja Kliseen väittelyä aiheesta.

Tosiasia: ”Suomessa kukaan ei kuole nälkään, lääkäriin pääsee ilman vakuutusta, koulutus on riippumatonta ja asunnottomuuskin on vapaaehtoista. Perusjutut ovat hyvin.”

Klisee: ”Usko hyvinvointivaltioon on niin sokea, että ohitamme monia epäkohtia olankohautuksella. Leipäjonot kasvavat vuosi vuodelta, lääkärikäynti on edullista, jos tajuaa sairastaa päivällä - päivystysmaksut melkein vaativat jo vakuutuksen, yritykset hiipivät yliopistoihin lukukausimaksujen ohella ja on vaikea kuvitella 8000 ihmistä vapaaehtoisesti kadulle. Varsinkin kun syksy on tulossa.”

Tuomari: ”Vaikka Klisee puhuu marginaaleista, saa hän silti pisteen.”

Tosiasia:” Perusjuttujen lisäksi Suomessa on melko hyvä perustuslaki, joka takaa jos jonkinlaisia oikeuksia.”

Klisee naurahtaa, mutta ottaa pian kasvoilleen tiukan ilmeen ja sanoo: ”Pakko myöntää, että perustuslaki on hyvä, mutta toteutus ontuu. Asevelvollisuudesta kieltäytyminen on tästä erinomainen esimerkki. Ihmisiä syrjitään sukupuolen, asuinpaikan, uskonnon ja vakaumuksen perusteella.”

Tuomari: ”Tosiasian perustelematon kommentti saa pisteen. Tilanne on tasan yksi - yksi.”

Klisee: ”Suomi ei hoida ympäristökysymyksiään hyvin. Saimaannorppa on Euroopan uhanalaisin nisäkäs, mutta resurssien olemassaolosta huolimatta niitä ei kohdenneta ja tilanne jatkuu kaoottisena. Itämeri on maailman saastunein vesialue ja suomalaisen maatalouden päästöt ovat osasyy siihen.”

Tosiasia: ”Verrattuna muihin maihin Suomi ottaa ympäristöongelmat vakavasti.”

Klisee:” Tietenkin kaikki riippuu siitä mihin vertaa, mutta se ei tee ongelmista sen vähäisempiä. Viittaan edelleen sokeaan uskoon hyvinvointivaltiosta. Lähes vuosi sitten julkaistiin Oikeutta eläimille - yhdistyksen kohuvideot ja julkisuudessa kauhisteltiin, että meillä Suomessa voi tapahtua jotakin tällaista.”

Tosiasia kiihtyy hieman: ”Tilat täyttivät lain vaatimukset!”

Klisee: ”Onkohan laissa tässä tapauksessa jotakin vikaa?”

Tuomari keskeyttää keskustelun, ennen kuin Tosiasia ehtii vastata. ”Klisee saa pisteen ja viimeinen erä alkaa.”

Tosiasia hätääntyy hieman. Hän ei voi hävitä tätä väittelyä! Kyse on kuitenkin suomalaisesta hyvinvointivaltiosta. Klisee taas tahtoisi puhua pakolaiskeskuksista tai poliisin mielivallasta, sillä ne mainitsemalla väittelyn voitto olisi taattu, mutta Tuomari päättää viimeisen aiheen: ”Suomen tulevaisuus.”

Klisee hymyilee voitonriemuisena ja kuittaa koko aiheen yhdellä lauseella: ”Nykykehityksellä tuloerot kasvavat entisestään ja tämä on hyvinvointivaltion tuho.”

Tosiasia on jo kommentoimassa jotakin liittyen globalisaation mahdollisuuksiin ja 60 %:in hyvinvoivista ihmisistä, mutta sulkee suunsa, juo kulauksen vettä ja sanoo: ”Suomen tulevaisuus on makea vesi.”

Klisee kalpenee, Tuomari puhaltaa pilliin. Peli on ohi. Tilanne on tasan kaksi - kaksi.

Tosiasia ja Klisee hämmentyvät ja alkavat yhtä aikaa vaatia Tuomarilta viidettä erää. Tuomari kieltäytyy, asettaa knallihatun päähänsä ja sanoo: ”Tässä ei ole kyse voitosta vaan hyvinvoinnista.”

(Julkaistu Kaupunkilehti Ankkurissa 3.9.2008)

Hillatin.com uudistuu vihdoin ja viimein. Vanhojen tekstien ja blogikirjoitusten siirtäminen kahdesta eri järjestelmästä Wordpressiin ei ollut nopeimpia urakoita, mutta kolmen kuukauden “ahertamisen jälkeen”, alkaa valmistuminen viimein häämöttämään.

Wordpressin viimeistenkin osasten suomentamiseen menee vielä tovi, mutta ei kääntämättömyyden/käännöskukkasten pitäisi menoa hidastaa. ;) Myöskään ulkoasu ei vielä aivan lopullinen ole ja siinä saattaa joitain pieniä/suuria bugeja ilmetä. Pahoitteluni…

Valtuustoaloite

Kotkan kaupunginvaltuuston kokous

25.8.2008

Kotkassa on tällä hetkellä kahdeksan koirapuistoa. Niistä kaksi sijaitsee Karhulan kaupunginosan läheisyydessä, toinen Aumakadulla ja toinen Helilässä Suntiokadulla.

Suulisniemen asuinalueella on syntynyt tarve koirapuistolle huolimatta siitä, että Suulisniemi on enimmiltä osin omakotitaloaluetta. Suulisniemestä on matkaa Aumakadun koirapuistoon hieman yli kolme kilometriä ja Helilään viisi. Matkana kolme kilometriä ei tietenkään ole aivan mahdoton, mutta lähes seitsemän kilometrin kävely koirapuistoon ei enää palvele tarkoitustaan.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puolesta ehdotan, että Kenttäkadun ja Aatteenkadun kerrostalojen läheisyyteen rakennetaan koirapuisto palvelemaan alueen kerrostalokoirien viihtyisyyttä ja tietenkin myös kaikkien alueella asuvien koirien sosiaalista elämää.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puolesta

Bensan hinta on ennätyskallista. Jopa niin ennätyskallista, että tämän kuun alusta julkisen liikenteen lipun hinnat kohosivat (taas) ja kuljetusyrittäjät ovat pinteessä. Tehdäänkö asialle mitään?

Saksassa rekkakuskit tukkivat autobahnit poikittain pysäköidyillä täysperävaunurekoilla, Espanjassa kuljetusala on lakossa ja lakkovahdit ovat menneet jopa huolestuttaviin äärimmäisyyksiin ylläpitäessään lakkoa. Mutta miten kuljetusala reagoi Suomessa? No, täällä suunniteltiin pientä hidastelua juhannusliikenteeseen, mitä ei lopulta kuitenkaan toteutettu. Yleisesti bensan hinnan nousun johdosta ei ole nähty mielenilmauksia tai eduskunnalle ei ole jätetty vetoomuksia, jossa vaaditaan veronkevennyksiä, vaikka monelle liikkuminen paikkakunnalta toiselle on tullut mahdottomaksi. Miksi?

Bensan hinnan nousu ei kuitenkaan ole vain huono asia. Turha autoilu niin yksittäisten ihmisten kuin myös kuljetusalan puolelta vähenee. Vihdoin ehkä voimme syödä lähiruokaa, suosia lähellä tuotettuja hyödykkeitä ja torjua ilmastonmuutosta - liikenteen osuus Suomen hiilidioksidipäästöistä on jopa noin 20 prosenttia.

Ja silti valitetaan? Miksi? Kaikki öljyn loppumispuheista ja Irakin sodasta johtuvat kustannukset kasaantuvat kuluttajille suurien öljy-yhtiöiden yhä jakaessa miljoonaoptioita osakkailleen. Vaikka yksityisautoilun kallistuminen onkin tavallaan hyvä asia, täytyy ihmisillä olla silti mahdollisuus liikkumiseen julkisen liikenteen voimin. Vaikka turhia ja älyttömiä kuljetuksia pitääkin karsia, ei pieniä kuljetusfirmoja saa ajaa ahtaalle.

Mutta mitä tälle asialle voi tehdä? Kirjoittaa yleisönosastolle? Lähettää postia kansanedustajille? Rakentaa liikennettä haittaavia tiesulkuja moottoriteille? Toivoa USA:n maailmanvalloituksen loppuvan ja markkinatalouden alkavan reiluksi sekä ihmis- ja ympäristöystävälliseksi?

Vaikka kasvottoman markkinatalouden takana onkin aina ihminen ja vaikka poliitikot sekä bensan tuottajat ovat ihmisiä, tässä asiassa vaikuttaminen tuntuu melko mahdottomalta. Bensaveronkevennykset eivät Suomessa ole ehkä kuitenkaan ratkaisu tähän(kään) kysymykseen, mutta valtio voisi tosin tulla sen verran vastaan, että julkinen liikenne olisi todellinen vaihtoehto ja mahdollisuus liikkua, sujuvasti, edullisesti ja turvallisesti.

(Julkaistu kaupunkilehti Ankkurissa 9.7.2008)

Koin viikonloppuna kaksi kovin erilaista kauppakokemusta:

Ensimmäinen on jokapäiväisestä elämästä. Kiertelin supermarketin hyllyjen välissä, etsin suolakurkkuja ja purkkaa, kassalla ruutupaitainen poika toisti litaniansa: “Moi, 3,30, onko bonuskorttia, ole hyvä, kiitti moi.” Ja tämän jälkeen poistuin kaupasta purkkaa jauhaen.

Toinen kauppakokemukseni pelasti lauantaipäiväni. Menin levykauppaan. Tervehdin myyjää persoonattomalla kauppatervehdyksellä ja aloin selailla levyjä. Myyjä tuli tarjoamaan aamukahvia. Kuuntelimme vanhoja älppäreitä ja luin muutaman artikkelin jostain pöydällä olevasta laatulehdestä. Puolen tunnin hengailun jälkeen poistuin erittäin tyytyväisin mielin tarvitsemani levyn ja yhden heräteälppärin kanssa.

Markkinat, kauppa ja markkinointi ovat kokeneet valtavan mullistuksen melko lyhyessä ajassa. Aiemmin kyläkaupoilla oli monopoli alueellansa. Kaupalle keräännyttiin vaihtamaan kuulumisia ja viettämään aikaa. Muuta ei tarvittu. Sitten tulivat supermarketit vuokratyöntekijöineen, jossa kasvottomat asiakaspalvelijat palvelevat kasvottomia asiakkaita. Markkinat kehittivät alennusmyyntejä ja kytkykauppoja. Kylkiäisten, osamaksujen ja bonussysteemien avulla myyntiä kasvatettiin ja lopulta jopa apteekeista löytää kuukauden kanta-asiakastarjouksia.

Nyt markkinat ovat taas uuden murroksen edessä. Enää ei riitä, että saa kolme kahden hinnalla tai retkikylmälaukun kaupan päälle. Nyt tarvitaan uusia keinoja ylläpitää kulutusyhteiskuntaa. Yksi niistä on luoda viihtyisyyttä - mitä purkkaostoksillani oli ollut. Ostamisesta (ja samalla kuluttamisesta) tehdään kokemus, mikä tosin kuulostaa kovalta markkinaslangilta, mutta mistä mukava levykauppias löysi heikon kohtani. Hyvän palvelun ja mukavan tunnelman vuoksi tulen varmasti ostamaan kyseisestä levykaupasta vielä monia heräteostoksia.

Lähtökohtaisesti on ehkä huono asia hyväksyä kulutusyhteiskunnan vaatimukset ja suostua markkinoiden johdateltavaksi. Kauppakeskuskulttuurin - eli sen, että vietämme vapaa-aikaamme kauppoja kierrellen - aikana on kuitenkin mielekkäämpää maksaa laadukkaasta palvelusta kuin kasoista turhakkeita, joiden epätarkoituksenmukaisuutta ei ilmaisuudenhuumassa edes huomaa.

(Julkaistu Kaupunkilehti Ankkurissa 11.6.2008)

Maanantaina meillä oli valtuuston kokous, jossa keskusteltiin kulttuurisatamasta. Päätettävänä oli jatketaanko hankkeen suunnittelua vai ei. Mielestäni hanke on hyvä, mutta tuntuu epäreilulta, että jokainen hallinnon ala joutuu jatkuvasti säästämään ja samalla luvataan vuokratakuita hankkeille, jotka lähes varmasti tulevat tuottamaan tappiota. Itse kulttuurisatama tulee varmasti kokonaisuutena olemaan kannattava hanke - ainoastaan kunnan vastuulle sysätään ne tappiolliset osat.

Tässä valtuustossa pitämäni puheenvuoro. Oli ensimmäinen, jonka pidin puhujapöntöstä. jes.

*****

Arvoisat valtuutetut! 

Kulttuurisatama-hanke kuulostaa hienolta. Se jatkaisi luontevasti alkanutta merimuseo-hanketta ja loisi elävyyttä ja toimintaa Kotkansaarelle. Se ehkä mahdollistaisi erilaisten vaihtoehtoisten tapahtumien järjestämisen ja onnistuessaan toisi yhteen eri alojen harrastajia.

Kuitenkin – kuten aina – mukana on se mutta. Kulttuurisatama on sikakallis. Suurimman osan kuluista maksavat suunnitelmien mukaan yksityiset tahot, mutta kaupungille tulee tämän hetken tietojen mukaan maksettavaksi ainakin miljoona euroa vuodessa investointikuluja ja lisäksi on väläytelty 650 000 euron vuokratakuuta.

Kun kulttuurisatama oli esillä kaupunginhallituksessa 19.5., samalla esityslistalla oli Kotkan kouluverkkoselvitys, jossa kaupunginjohtaja lautakunnan päätöksestä huolimatta ehdotti uusia kouluverkkoa heikentäviä ratkaisuja. On ehkä hieman populistista tuoda tässä vaiheessa esiin pienet nappisilmäiset ekaluokkalaiset, mutta mielestäni tilanteen absurdius on syytä nostaa esiin.

Samaan aikaan, kun kouluverkkoa on pakko heikentää tai opetuksen tasoa ja henkilöstöä on pakko karsia taloudellisen ahdingon vuoksi, ehdotetaan vuosittaisten menojen lisäystä vielä suuremmalla summalla ja uusia investointikuluja. Tämä ei valitettavasti mahdu ymmärrykseeni – enkä ole epäymmärrykseni kanssa yksin.

Sen ymmärrän, että toteutuessaan ja onnistuessaan kulttuurisatama tuo Kotkaan paljon lisää nähtävää, koettavaa, elämää, eloa ja kulttuuria, ja niiden myötä kaipaamiamme työpaikkoja. Tämän lisäksi luvassa on kiinteistöverotuloina miljoonia euroja ja jos kulttuurisataman rakennukseen osallistuvat ja siellä lopulta työskentelevät ovat kotkalaisia, tuo se myös lisäystä verotuloihin.

Kysymys ei aikaisemmasta vuodatuksesta huolimatta ole kiinni pelkästään rahasta. Kyse on myös priorisoinnista. Kulttuurisatama on Productivity Partners Oy:n tuotettavuusarvioinnin mukaan ensisijaisesti suunnattu venäläisille shoppailuun, sitten suomalaisille lomaohjelmakohteeksi, kolmanneksi kansainvälisille yhteisöille kongresseja varten ja viimeiseksi – muttei vähäisemmäksi – kotkalaisille ja heidän vierailleen.

Heidät, jotka kaupungin pitäisi aina ottaa ensisijaisesti huomioon, on suunnitelmassa huomioitu elokuvateattereilla (, joita Kotkassa on kaksi tai neljä laskutavasta riippuen, mukaan lukien ihana VIP-sali triossa), tapahtumilla ja näyttelyillä (mitä kyllä kaupungissa saisi olla enemmän) ja ravitsemuspalveluilla. Jos ravitsemuspalveluilla tarkoitetaan vaihtoehtoisia ja laadukkaita sekä hintatasoltaan realistisia ravintoloita, on niille kyllä kaupungissa tarvetta. Usein – ja valitettavasti – ravitsemuspalvelut on korrekti ilmaisu baarille. Baareja kaupungissa tällä hetkellä riittää. Tosin valikoima on melko yksipuolinen.

Tällä perusteella on hieman outoa kutsua kulttuurisatamaa kulttuurisatamaksi, sillä se on melko lailla alistettu markkinoille. Tietenkin olisi upeaa, että esimerkiksi iso elokuvakompleksi toisi viikoittaisiin näytöksiin valtavirrasta poikkeavia elokuvia tai kulttuurisatamassa olisi oikea kulttuurikahvila ketjukuppiloiden sijaan.

Näiden asioiden toteutuminen on kuitenkin melko mahdotonta jo ihan pelkästään rahan vuoksi. Kulttuurisataman vuokratasolla ei aidolla kulttuurilla ja vaihtoehtotoiminnoilla ole kovinkaan paljon mahdollisuuksia. Tämän takia kulttuurisataman rahoittajan pitäisi olla sen omistaja, eli markkinat. Kaupungin rahoittamat toimet omistavat kuntalaiset eivät markkinat.

Jos kuitenkin hyväksytään se lähtökohtainen ongelma, että kaupunki alkaa rahoittaa yksityisiä markkinoita – mitä se toisin jo tekeekin – se pitäisi tehdä vasta silloin kun kaupungilla on siihen aidosti ja oikeasti rahaa.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puolesta teen esityksen:

Valtuusto hyväksyy kulttuurisatamahankkeen valmistelun jatkamisen investointikuluineen, mutta ei suostu 650 000 euron vuokratakuuseen. Jos hanke uhkaa täysin kaatua vuokratakuuseen, Vasemmistoliiton valtuustoryhmä ehdottaa, että hanketta jatketaan vasta, kun kaupungin talous on tasapainossa.

*****

No tietenkin hävittiin tämä äänestyksessä 43-8, mutta käydyn keskustelun perusteella tämä hanke ei tule syksyllä menemään valtuustossa tällaisilla luvuilla läpi, ellei suunnitelmiin tule isoja muutoksia.

Hyväksyimme huhtikuun valtuustossa jo aiemmin mainitun Kotkan kaupunkistrategian 2008 – 2016. Kaikkien Kotka kaupunkistrategiassa 2016 oli positiivinen yllätys, sillä sinne on lisätty uusi kappale “puhdas ja turvallinen elinympäristö” ja strategiassa painotetaan kestävän kehityksen periaatteita, mitä kuntalakikin vaatii.

Nyt Kotkassa on herätty ekoajatteluun. Lehtitietojen mukaan kaupunginjohtaja esitteli eilen syksyllä alkavan Eko-Kotka-hankeen. Hankkeen tarkoituksena on nostaa Kotka kestävän kehityksen edelläkävijäksi Suomessa muun muassa parantamalla ekotehokkuutta ja vähentämällä hiilidioksidipäästöjä.

Upeaa! Vihdoinkin Kotkassa tehdään sellaista politiikkaa, mistä voi olla ylpeä. Paitsi (tietenkin jotain vikaa on löydyttävä). Ainut vika proggiksessa on se, miksi sitä tehdään. Kaupunginjohtajaa lainaten:

“Jos Kotka mielii pysyä korkeimmassa liigassa eli 15 suurimman kaupungin joukossa, on kaupungille luotava menestystekijä. Kaupungit kilpailevat mielikuvilla. Kotkasta tulee ensimmäisenä mieleen teollisuus ja satamat. Voisi olla kova juttu, jos kaupunki onkin samalla yksi kestävän kehityksen kärkikaupungeista Suomessa. Puhdas ja turvallinen elinympäristö voisi olla Kotkan menestystekijä.”

Ympäristöstä ja ilmastosta ei siis pidetä huolta niiden itsensä vuoksi, vaan siksi, että Kotka on menestyvä kaupunki ja saavuttaa pinnallisen tavoitteen 15 suurimman kaupungin joukossa. Tässä vaiheessa pitää miettiä, onko väliä, minkä takia jotakin tehdään, jos lopputulos on kuitenkin hyvä? Riskinä tässä on se, jos puhdas ja turvallinen elinympäristö nostaakin Kotkan vain 16 suurimman kaupungin joukkoon, unohtuvatko tarpeelliset ympäristötavoitteet jonkin muun pinnallisen hankkeen tullessa tilalle?

Milloin opimme arvostamaan ympäristöä sen itsensä vuoksi, ja unohdamme sen välinearvon? Henkka hei!

Viime kesänä kummastelin aamuhesarin ääressä maailmaa, kun eräässä uutisessa kerrottiin eri maissa käytössä olevista kansalaisiksi pyrkivien kokeista, joissa testataan hakijoiden yleistietoa kyseisestä maasta. Ymmärrän kyllä kansalaisuutta hakevien kielikokeet, mutta tieto tanskalaisen PH-lampun keksijän nimestä tuntuu irrelevantilta.

Nyt löysin Helsingin Sanomien nettisivuilta kuvitteellisen ”Kelpaatko Suomen kansalaiseksi?” -testin. No tietysti kokeilin.

Monivalintakoe alkoi muutamalla helpolla. ”Mikä on Suomen yleinen hätänumero?”, ”Mikä on Kymenlaakson suurin kaupunki?” ja ”Kuka on Suomen valtion päämies?”. Ajattelin jo vastata tahallani väärin, etten saisi täysiä pisteitä. Toisaalta, vuoden vaiheesta alkaen Kotka ei ole enää Kymenlaakson suurin kaupunki ja Suomessahan ei aivan kirjaimellisesti ole valtion päämiestä, joten päätin jatkaa rehellisellä linjalla.

Kysymys viisi (”Suomi oli maailman ensimmäinen maa, jossa lähes koko kansa sai ääni- ja vaalioikeuden. Minä vuonna tämä tapahtui?”) oli vielä helppo, mutta sen jälkeen vastaukseni eivät enää tulleet kuin apteekin hyllyltä. Jouluperinteitä koskevan kysymyksen kohdalla jouduin jo hieman päättelemään ja kysymyksen 12 kohdalla olin ulalla: ”Kuka suomalainen kirjoittaja on esiintynyt myös nimillä Mies Suomalainen, Veljenpoika, Esaijas Kohennuskeppi ja Homo Ludens?”

Viidennentoista kysymyksen jälkeen klikkasin hieman naurahtaen ”Hae kansalaisuutta!” kohtaa. (Tähän väliin sanottakoon, että olen kuvitellut omaavani melko hyvät yleistiedot ja jonkin verran jopa jotakin turhaa nippelitietoa. Olin ehkä väärässä, sillä…).

”Sinulla on vielä petrattavaa Suomi-tietoudessa. Näillä tiedoilla ei kansalaisuutta kokeessa irtoaisi. Vastasit oikein 49 prosenttiin kokeen kysymyksistä.. Kansalaisuuden saadakseen on vastattava oikein 70 prosenttiin kysymyksistä.”

Mitä? Nyt tapahtuu? Olenko huono suomalainen? Epäonnistunut! Apua! Tein testin uudestaan. Vaihtelin vastauksiani ja hävettää kyllä myöntää, mutta tiesin vasta Wikipedia-seikkailun jälkeen Olavinlinnan sijaintikaupungin, mutta tästäkään ei ollut apua. Edelleen petrattavaa! Sain 69 prosenttia kysymyksistä oikein. Vieläkään ei tippunut kansalaisuutta.

Miksi Suomen kansalaisuutta hakevien ihmisten täytyisi tietää tällaisia asioita Suomesta? Tekeekö nippelitieto kirjallisuudesta tai maantiedosta joistain ihmisistä parempia Suomen kansalaisia ja suomalaisia?

No, onneksi näitä kokeita ei Suomessa ole, vaan täällä painotetaan pedanttien yksityiskohtien sijaan enemmänkin sosiaalisten ja kulttuurillisten taitojen osaamiseen, joiden omaksumista kansalaiseksi hakevilta edellytetään. On kuitenkin huomattavasti tärkeämpää sisäistää tasa-arvo tai koskemattomuus kuin muistaa Urho Kekkosen alter ego Esaijas Kohennuskeppi.

(Julkaistu Kaupunkilehti Ankkurissa 14.5.2008)

Kiinnostaisiko positiivisen ajattelun-kurssi, “eteenpäin työelämässä” tai “uusi potku takaisin työmarkkinoille” -koulutus? Työvoimahallinto järjestää lukuisia erilaisia kursseja ja koulutuksia eri elämäntilanteissa painiville pitkäaikaistyöttömille. Osa näistä kursseista voi varmasti olla hyödyllisiä ja jopa auttaa vuosia työttömänä olleita ihmisiä takaisin työelämään, mutta osa kuitenkin tuntuu ainoastaan pitkäaikaistyöttömien kyykyttämiseltä ja pompottamiselta. Miksi näin tehdään? Miksi ei oikeasti panosteta esimerkiksi todelliseen uudelleenkoulutukseen, mikä tarjoaa todellisen työpaikan, tai päästetä 58-vuotiaita syrjäytyneitä pitkäaikaistyöttömiä varhaiseläkkeelle? Onko työttömyyden myötä alkoholisoituneen ihmisen myytävä itsekunnioituksensa 8 euron päivärahan toivossa ja työkkärin karenssin uhalla lähdettävä joka aamu kurssille ajattelemaan iloisesti sekä löytämään uutta suuntaa elämälleen kohtalotovereidensa kanssa? Toivo ei näy edes kurssinvetäjän kasvoilla. Jos työvoimapoliittiseen toimenpiteeseen joutuneella ei vielä työttömyyden alkuaikoina ole mielenterveys- tai päihdeongelmaa, takaa toimenpiteiden turhauttavuus ne. Byrokratian kierteisiin joutuminen on loputon suo. Esimerkiksi pätkätöitä tekevä joutuu jokaisen työttömyyspätkän aluksi käymään työvoimatoimiston alkuinfossa, eikä systeemistä jousteta - parhaimmillaan jotkut saavat samat alkuinfotiedot lähemmäs kymmenen kertaa. Kuka tästä hyötyy?Tekeekö pitkäaikaistyötön väärin, jos “uusille urille” -koulutus ei saa häntä mukaan kohottamaan Suomea täystyöllisyyden lintukodoksi? Ei työttömyys ole pahe - sen nöyryyttävät hoitokeinot saavat sen tosin joskus tuntumaan siltä. Jos joku on työttömänä sen vuoksi, ettei hän tahdo tehdä töitä, on Kelan ja sosiaalitoimen rahoilla loikoilu ehkä väärin, mutta jos vuosia leipää tai paperirullia hyvin pakannut hemmo jää työttömäksi tuotannollisten ja taloudellisten syiden vuoksi, ei liiton rahoilla tulevan uuden työn miettiminen muutaman kuukauden ajan ehkä olekaan väärin. Meitähän neuvotaan nykyään urasuunnitteluun, perhesuunnitteluun ja asumissuunnitteluun… Suomessa on kuulemma tällä hetkellä työvoimapula. Silti noin seitsemisen prosenttia työikäisestä väestöstä on työttömyyskortistossa. Enemmänkin siellä varmasti olisi ilman työvoimapoliittisia toimenpiteitä, joista osa on erittäin toimivia ja aidosti työllistäviä keinoja, mutta mukaan lukeutuvat myös turhauttavat “oma tulevaisuus” -koulutukset. Eivätkö työvoimahallinto ja esimerkiksi Kela voisi tavoitella ihmisten saamista todellisiin töihin tai saattaa heidät tyylikkäästi ja mielekkäästi esimerkiksi eläkkeelle ja unohtaa tilastojen kaunistelun? Valitettavasti nyt kuitenkin tilastot taitavat olla ihmistä tärkeämpiä.

(Julkaistu kaupunkilehti Ankkurissa 16.4.2008)

Jes. Kymen Sanomat tänään:

“Suljettu kameravalvonta neljään leikkipuistoon Kotkassa”

KOTKA. Valvontakamerat sijoitetaan neljään kotkalaiseen leikkipuistoon toukokuussa. Kameroiden tallentamaa kuvaa pääsevät katsomaan vain leikkipuistojen valvojat, jotka saavat omat käyttäjätunnukset ja salasanat. Kaupunki luopui alkuperäisestä suunnitelmastaan, jonka mukaan valvontakameroiden kuvaa voisi seurata kuka tahansa internetin kautta.

Viime vuonna ilkivallantekijät aiheuttivat Kotkan kaupungin omaisuudelle yhteensä noin 20 800 euron vahingot. Suurin osa ilkivallanteoista sattui kouluissa. Toiseksi eniten ilkivallan kohteiksi joutuivat päiväkodit. Leikkipuistoissa ilkivallantekoja ei kaupungin tilastojen mukaan sattunut.

Järkytyin maaliskuun puolessa välissä, kun Helsingin Sanomat uutisoi Kotkan aloittavan kameravalvonnan leikkipuistoissaan. Kameroiden ja valvontayhteiskunnan yleistyminen on silti inhaa, mutta tämäkin parempi kuin alkuperäinen suunnitelma. Hauskaa on, että valvonta aloitetaan leikkipuistoissa, jotta ilkivalta saadaan vähenemään. Uutisessa kuitenkin sanotaan, että leikkipuistoissa ilkivallantekoja ei kaupungin tilastojen mukaan sattunut. Ristiriita?

Olen joskus aiemminkin ipissyt siitä, kuinka valtuustossa muut valtuustoryhmät äänestävät tiettyjä aloitteita ja ehdotuksia vastaan vain ja ainoastaan siksi, että ne ovat Vasemmistoliiton ehdotuksia.

Eilen oli taas valtuuston kokous ja käsittelyssä oli Kotkan kaupungin strategia 2008 - 2016, eli kaupungin tärkein ohjenuora seuraavalle kahdeksalle vuodelle.

Ehdotimme muutoksia strategian arviointikriteereihin, jotka siis tarkoittavat sitä, onko Kotkassa onnistuttu jossain asiassa vai ei. Toinen oli “Metsäteollisuuden uhat on huomioitu ja korvaavia toimenpiteitä on suunniteltu ja toteutettu” ja toinen “Kotka on Reilun kaupan kaupunki“.

Muutama kokoomuslainen lähti mukaan metsäteollisuutta koskevaan ehdotukseen ja Vihreät mukaan Reilun kaupan kaupunkiin. Yksi demarin äänesti Reilun kaupan kaupungin kohdalla tyhjää, sillä hän oli edellisessä valtuustossa ollut mukana tekemässä aloitetta tämän asian puolesta. Periaatteesta hän ei kai voinut olla ryhmäänsä vastaan tai Vasemmistoliiton kanssa samoilla linjoilla. Se kokoomuslainen, joka oli ollut mukana tekemässä aloitetta Reilun kaupan kaupungista, äänesti Vasemmistoliiton esitystä vastaan.

Tämä on jotenkin lähtökohtaisesti lapsellista, että ihmiset eivät ajattele asioita vaan puoluerajoja. Nurinkurisin tilanne syntyy silloin, kun joku loikkaa puolueesta toiseen ja alkaa äänestää omia entisiä mielipiteitään vastaan. Nekin tilanteet ovat hassuja, kun joku puheenvuorossaan sanoo olevansa samaa mieltä, mutta äänestyksessä on silti vastaan. Onneksi Kotkan valtuustossa on sentään yksi siisti Vihreä, joka äänestää asioista.

Itse olen joskus äänestänyt ryhmää vastaan. Se ei ole koskaan ollut ongelma, ja minusta se on upeaa. Aina tietenkin toivotaan, että ryhmä olisi yhtenäinen, mutta siitä ei ole tehty pakkoa, mikä on jo ehkä demokratian lähtökohdista tärkeää. Eilen kokouksessa mietin hypoteettista vaihtoehtoa jos loikkaisin toiseen puolueeseen, äänestäisivätkö muut ryhmät silloin Reilun kaupan kaupunki – ehdotustani vastaan? Luultavasti suurimmista valtuustopuolueista en saisi tuotua ehdotuksiani edes valtuustoon asti. Loikkausajatukseni kesti noin sekunnin. Sen lisäksi, että mielestäni Vasemmistoliitto on olemassa olevista puolueista vähiten väärässä, siinä on myös vähinten hankala toimia. ,)

PS. En päässyt Fennovoiman lobbaustilaisuuteen.

Kotkan kouluverkon selvitys 2008 valmistui helmikuun lopussa. Pian paikallislehti julkaisi jutun Jäppilän koulun lakkauttamissuunnitelmasta ja Koivulan koulun uudelleenjärjestelystä, minkä jälkeen yleisönosastot ovat tulvineet kirjoituksia ja puhelimet soineet kuumina.

Miksi? Aihe on tietenkin arka - varsinkin näin vaalivuonna, ja luonnollisesti vanhemmat sekä lähiöiden asukkaat ovat huolissaan palveluistaan. Kaiken kauhistelun ja kuohunnan velloessa jää helposti huomaamatta eräs taho, joka sekoittaa pakkaa ehkä tahallaan, ehkä huomaamattaan: lehdistö.

On upeaa, että Suomessa on vapaa ja rajoittamaton lehdistö, mutta varsinkaan paikallislehdistön ei pitäisi aikaan saada shokeeraavia otsikoita totuutta muuttamalla. Viikko sitten paikallisessa päivälehdessä julkaistiin otsikko “Koulun lakkauttaminen tyrmäsi Jäppilässä” ja ingressissä “Jäppilän koulun opettajat ja oppilaiden vanhemmat saivat lukea lehdestä, että koulu lakkautetaan vuonna 2010.” Lisäksi paikallislehden toimittaja kauhisteli kommentissaan politiikkojen typeryyttä koulujen lakkauttamisen yhteydessä. “Eivätkö poliitikot näe ristiriitaa, kun lakkauttavat kouluja toistensa perään?”

Hmm: mielenkiintoista. Kuvittelin itse olevani tästä asiasta päättävän lautakunnan jäsen, ja en muista päättäneeni tällaista asiaa. Olenko nukkunut kokouksessa? Ei kuulu tapoihini. Se, että en muista päättäneeni tästä, johtuu siitä, että asiaa ei ole vielä päätetty! Eivät poliitikot ole vielä ottaneet asiaan lopullista kantaa. Kouluverkkoselvitys on edelleen virkamiestyötä. Lehdistö on nuolaissut ennen kuin tipahtaa: poliitikkojen haukkumisen tai kiittämisen voi aloittaa vasta maaliskuun 26. päivän lehdessä. Voi olla ja toivottavasti niin tapahtuukin, että lautakunta ei hyväksy Kotkan kouluverkon selvitystä ja se valmistellaan uudelleen kunnioittaen Jäppilän ja Koivulan asukkaiden vetoomuksia ja tahtoa.

Kotkassa päätetään usein virkamiesten ehdotusten mukaan, niin kuin valitettavasti muuallakin. Kotkassa usein unohdetaan ja ohitetaan kuntalaisadressit ja lähetystöt, mikä on huolestuttava piirre lähidemokratiassa. Koko edustuksellinen demokratia, mihin kunnanvaltuustojen periaate nojaa, ei tässä vaiheessa toimi. Edustuksellisessa demokratiassa - ymmärtääkseni sen lisäksi, että jotkut ihmiset äänestetään edustamaan toisia - valtuustoihin äänestettyjen henkilöiden tulisi kuunnella äänestäjiään ja toimia kuntalaisten parhaaksi. Tai se olisi ainakin suotavaa. Ristiriitana tässä on tietenkin se, että lautakuntien jäseniä ei valita äänestämällä, vaan puolueet valitsevat heidät. Lautakuntien jäsenten valinta olisi käytännössä äänestämällä lähes mahdotonta, joten näinkin isot asiat, kuten koulujen lakkautukset, tulisi päättää valtuustossa, jossa valtuutetut ovat vastuussa äänestäjille.

(Julkaistu Kaupunkilehti Ankkurissa 19.3.2008)

Mitä tulee mieleen leikkikenttien turvallisuuden parantamisesta? Aidatut leikkikentät, turvalliset kaiteilla varustetut liukumäet ja turvaverkoin varustetut kiipeilytelineet? Kyllä. Alati valvovat nettikamerat? Hm… Ei.

Kotkan kaupungissa leikkikenttien turvallisuuden parantamisella kuitenkin tarkoitetaan alati valvovia nettikameroita. En olisi uskonut valtuustossa marraskuussa äänestäessäni leikkikenttien turvallisuuden parantamisen puolesta kannattavani valvontakameroiden ja kontrolliyhteiskunnan lisäämistä.

Meni aamukaakaot väärään kurkkuun 12.3., kun Helsingin Sanomissa uutisoitiin Kotkan alkavan valvoa leikkipuistojaan nettikameroilla. Nettikameroiden avulla “vanhemmat pystyvät valvomaan, onko lapsi leikkipuistossa ja kenen kanssa. Myös kiusaamiseen voidaan tarvittaessa puuttua, samoin kuin ilkivaltaan”, Kotkan kaupungin virkahenkilö kertoo. “Nettikameran kuvaa voi seurata kaupungin verkkosivuilta. —järjestelmä tuo vanhemmille turvallisuutta ja vapautta, koska lapsen voi päästää puistoon yksinkin”, kaupungilta sanotaan ja lisätään vielä, että ei ole ongelma, että kuka tahansa voi seurata lapsia. Jos asian kokee ahdistavaksi, voi kameralla valvottua aluetta välttää.

Jutun luettuani koin suurta ahdistusta lisääntyvän kontrollin takia. Toinen ajatus oli: miksi? Miksi näin tehdään? Onko tämä oikeaa ongelmiin puuttumista? Ratkaiseeko tämä mitään?

Eikö vanhempien pitäisi mennä lasten kanssa puistoon, eikä valvoa heitä verkossa? Miten vanhemmilla on ylipäätään aikaa tuijottaa näyttöpäätettä, jos heillä ei ole aikaa olla lapsen kanssa puistossa? Jos lapsi putoaa keinusta, ei auta että isi näkee tämän 300 metrin päästä, lapsi tarvitsee isäänsä sillä hetkellä, ei puolen tunnin kuluttua. Ilkivalta pystytään ehkä poistamaan niistä leikkipuistoista, joissa on kamerat, mutta valitettava tosiasia on, että se ainoastaan siirtyy muualle, ei lopu. Kiusaamista leikkikentille suunnatut kamerat eivät ehkä vähennä, sillä jos lapset ovat kovin pieniä, he eivät ymmärrä, että kamerat valvovat heitä, ja jos ymmärtävät, he myös tajuavat siirtyä valvottavalta alueelta pois. Jos pelätään lapsia mukaansa houkuttelevia namusetiä ja tätejä, eikö nettikamera anna ainoastaan paremmat edellytykset seurata lasten elämää?

Jos olisin äiti, tahtoisin itse valita ne henkilöt, jotka lastani vahtivat. En tahtoisi, että koko muu maailma voi katsoa kotisohvalta lastani syömässä hiekkaa ja kaivamassa matoja. Valvontakameroiden kuvitellaan olevan halpa ja helppo tapa päästä eroon ongelmista, mutta tässä tapauksessa tullaan rikkomaan yksityisyyden suojaa ja lisäämään ongelmia.

Joskus sanotaan, että kaupunginvaltuutetut eivät ymmärrä. Ehkä melko raju yleistys, mutta tässä äänestyksessä en ymmärtänyt minkä puolesta äänestin. Pyydän anteeksi kaikilta niiltä, joiden lähipuistoon asennetaan nettikamerat.

HILLA POHJALAINEN

Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu

(Julkaistu Kymen Sanomissa 14.3.2008)

Sain kirjeen Fennovoimalta. Siis siltä ydinvoimayhtiöltä, joka on muka suomalaisomisteinen, mutta joka oikeasti perustettiin peittämään saksalaisen E.ON -yhtiön maakauppamokailuja, kun E.ON yritti salaa ostaa Suomesta uutta ydinvoimala tonttia. Fennovoima otti uuden lähestymistavan, ja “keskustelee” kuntien ja asukkaiden kanssa ennen kuin ostaa ydinvoimatontteja.

No joka tapauksessa sain kirjeen tältä yhtiöltä. Kirje oli kutsu: “Arvoisa vaikuttajanainen, tervetuloa Fennovoiman Voimanaiset -keskustelufoorumin aamiaistilaisuuteen..” Hmm. Mielenkiintoista. Onko tarkoituksena lobata minut komppaamaan ydinvoimaa?

Kirje jatkui: “Fennovoima rakentaa Suomeen uutta ydinvoimaa.” No aivopesu alkoi jo kirjeessä. Ei Fennovoima vielä mitään rakenna, ja toivottavasti tuosta lauseesta voi pian poistaa sanan vielä. Fennovoimalla on saanut luvan aloittaa YVA:n ainakin Ruotsinpyhtäällä ja jossain Länsi-Suomessa, mutta tämä ei ole vielä lähelläkään rakentamista. YVA:n jälkeen tarvitaan eduskunnan hyväksyntä ja rakennuslupa.

“Osana hanketta tarjoamme tilaisuuksia keskustella ajankohtaisista energiapoliittisista aiheista.” Eli toisin sanoen, Fennovoima pyytää kriittisesti heidän hankkeeseensa suhtautuvat ihmiset heidän luokseen ja samalla pyrkii tukahduttamaan julkisen keskustelun ja tämän jälkeen Fennovoima voi esiintyä hyvänä ja kuuntelevana yhteistyökumppanina ja sanoa, että teillä oli hetkenne.

Työkaverini oli myös saanut kutsun. Ajattelimme ehkä mennä. Tilaisuus voi jopa olla ihan hauska. Pääsemme kuuntelemaan hienoja perusteluja sille, miksi Suomessa tarvitaan lisäydinvoimaa ja kuinka ydinvoima on turvallinen tulevaisuuden energianlähde. Ainoa jännitysmomentti on siinä, että kun jotain asiaa toistaa tarpeeksi kauan, alkaa siihen uskoa itsekin.

Eräs yksinkertaisimmista asioista mitä yhteiskunnan tulisi taata, on turvallisuus. Turvallinen yhteiskunta on esimerkiksi sellainen, jossa ei tarvitse pelätä yöllä ulkona, jossa ei tarvitse säikkyä pimeitä kujia, jossa voi eksyä turvallisesti, jossa uskaltaa liftata, jossa voi ilmaista mielipiteen ilman sanktioita, jossa on mahdollisuus uuteen yritykseen ja jossa toimeentulo ja terveys on taattu.  

Suomi on aikalailla tällainen turvallinen yhteiskunta. Tosin vain aikalailla. On iltoja, jolloin täytyy kipittää nopeasti kotiin säikkyen jokaista räsähdystä. Itsensä ilmaisua rajoitettiin juuri, kun lapsipornoa kritisoinut näyttely poistettiin galleriasta, sillä se käsitteli lapsipornoa – mikä on meillä melkoinen tabu. Usko toiseen mahdollisuuteen haihtuu, jos annettu lain muutosehdotus kaikkien työntekijöiden luottotietojen tarkistamisesta menee läpi. Muutos ennemminkin leimaa ihmisiä täysin turhaan kuin estää epäluotettavan ihmisen palkkaamisen.

Suomessa voitaisiin korjata näitä käytännössä pieniä, mutta periaatteellisesti ongelmallisia tapauksia helposti, mutta tuntuu siltä, että meillä puututaan mieluummin seuraukseen kuin syyhyn. Pimeiden kujien turvallisuutta lisäisi varmasti tieto siitä, että jos jotain tapahtuu, on apua saatavilla heti - ei tieto kadunkulmaan asennetusta valvontakamerasta. Tämä kuitenkin vaatii luottamusta virkahenkilöiden ja tavallisten ihmisten välillä. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu siltä, että tavallisten ihmisten ja virkahenkilöiden, kuten poliisien väliin on syntynyt muuri, joka tekee poliisistakin uhan ihmisille. Miksi? Poliisin tulisi olla se mukava setä, joka auttaa kissat alas puista ja taluttaa mummot teiden yli..

Sen sijaan, että Suomessa panostettaisiin aidon turvallisuuden lisäämiseen, lisääntyy maassamme kontrolli. Valvontakamerat kuvaavat elämäämme kaupungilla kuin Big Brotherissa ja jatkuvasti suunnitellaan uusien ihmisrekisterien luomista. Kaupoissa ja kauppakeskuksissa, baareissa ja klubeilla, pankeissa ja julkisissa rakennuksissa pyörii hieman pelottavia harmaapukuisia henkilöitä, jotka eivät legendan mukaan ole päässeet poliisikouluun. Pelkkä heidän läsnäolonsa saa tuntemaan itsensä rikolliseksi, vaikka oikeasti käykin vain hakemassa marketista leipää.

Kontrolloitu orwellilainen yhteiskunta on varmasti hallinnon näkökulmasta helppo ratkaisu. Valitettavasti ihmiset eivät kuitenkaan ole palikoita, joita voi siirrellä ja ohjailla niin kuin hallinto tahtoo, vaan ihmiset tarvitsevat vapautensa. Tämä vapaus sotkee ehkä kaikki palikat kontrolliyhteiskunnassa, mutta se on yksi tärkeimmistä asioista, mitä ihminen tarvitsee.

(Julkaistu Kaupunkilehti Ankkurissa 23.2.2008)

Viime yö oli ensimmäinen, jonka nukuin kunnolla Kuuban reissun jälkeen. Paluu arkeen. Enää ei voi kuitata väsymystä, tekemättömiä hommia tai tietämättömyyttä viiden viikon uutispimennolla ja aikaerolla.

Hyvin nukkuminen saattoi johtua eilisestä valtuuston kokouksesta. Aikoihin ei ole ollut noin pitkää kokousta. Puhuttavimmat aiheet olivat Kotkalla selvä suunta – päihdeohjelman 2006 seurantaraportti, Kotkan kaupungin vanhustenhuollon strategia 2008-2015 ja Ruonalan rannan asemakaava ja asemakaavan muutos.

Päihdeohjelmaa käsiteltäessä valtuutetut olivat kovin yksimielisiä siitä, että alkoholinkulutus täytyy saada laskemaan ja nuorten juomiseen on puututtava mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. En uskaltanut käyttää puheenvuoroa, sillä ryöpytys ajatusteni julkituomisen jälkeen olisi ehkä ollut iso, mutta. Miksi aina puututaan nuorten alkoholin käyttöön? Tietenkin mitä myöhemmin ihminen aloittaa alkoholin käytön, niin ehkä sen parempi, mutta ovatko nuoret se ongelmallisin ryhmä? Eivät. Vaan keski-ikäiset miehet. Heillä on suurimmat alkoholiongelmat: pahoinpitelyt, rattijuopumukset ja hankeen sammumiset. Kukaan ei oikein puuttunut tähän, mutta onneksi meidän valtuuston valtuutetut ovat vastuullisia alkoholinkäyttäjiä. Idea josta nautin keskustelun aikana, oli ehdotus alkoholitarjoilun lopettamisesta valtuuston pikkujouluissa ja meripäivävastaanotolla..

Vanhustenhuollon strategiassa Kotka on omaksunut positiivisen vanhusnäkemyksen. “Kotkan kaupungin vanhuskäsitys sisältää näkemyksen, että ikääntyminen on normaali elämän vaihe ja että ikääntyneet tarvitsevat samoja asioita kuin muutkin väestöryhmät. Vanhusväestö ei ole yhdenmukainen ryhmä, vaan yksilöllinen vaihtelu lisääntyy iän myötä. Ikääntynyt on toimiva, tunteva omista asioista päättävä ja ainutkertainen yksilö.”

Wau. Joillekin edellä mainittu on itsestäänselvyys, mutta aloin miettiä, mitä tarkoittaa negatiivinen vanhuskäsitys? Onko jollain kunnalla sellainen? Käytännössä ehkä. Valitettavasti.

Ruonalan kaava puhututti valtuustossa pitkään. Melkein kaksi tuntia. En ole kovin hyvä kaavoissa tai kaava-asioissa, mutta Ruonalan kaavasta päätettäessä saatoin oikein hyvällä omalla tunnolla äänestää punaista ja olla rehellisesti pettynyt, kun hävisimme äänin 36-15. Äänestimme kaavan hylkäämisen puolesta, kaupunginhallituksen ehdotuksen puolustaessa epäreilua kaavaa. Toisin kuin muissa kaupungeissa, Kotkassa vielä suositaan rantarakentamista, ohitetaan asuinalueen ihmisten tahto ja tuhotaan suojeltavien eläinten elinalueita. Hauskaa keskustelussa oli valtuutettujen typot, joista tosin muistan vain muutaman:

“Kyllähän ne eläimet ja linnut elävät siellä silti, vaikka joku sinne talon rakentaisikin.”

“Mitä vikaa siinä on, jos joku tahtoo rakentaa kauniille rannalle kauniin talon, jossa on kaunis piha.”

Valtuustoaloite

Kotkan kaupunginvaltuusto

3. maaliskuuta 2008

Ilmastonmuutos on aikamme suurimpia haasteita. Kansainvälisten sopimusten, valtakunnallisten päästötavoitteiden ja yksittäisten ihmisten vaikuttamisen lisäksi myös kunnat voivat tehdä osansa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Energiansäästö on helpoin ja kustannustehokkain tapa pienentää päästöjä ja tehdä työtä ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä ehdottaa, että kaupungissamme laaditaan välittömästi kattava energiansäästöohjelma, jossa kartoitetaan julkisten rakennusten sähkö- ja lämmitysenergian säästömahdollisuudet.

Energiasäästöohjelman valmistuttua, on pyrittävä noudattamaan ohjelman tavoitteita ja pienentämään kaupungin energiankulutusta. Hyvällä toteutuksella näin voidaan vähentää jopa puolet kaupungin energiakustannuksista.

Hilla Pohjalainen

Panu ei koskaan päässyt bussiasemalle asti, joten lähdimme Isla de la Juventudselle kahdestaan ja viisi päivää olivat silti mukavia. Ensimmäisenä päivänä ei oikein ehtinyt muuta kuin tutustua hieman Nueva Geronan kaupunkiin. Kaupungissa oli upeaa, kun sai olla rauhassa. Oikeastaan kukaan ei yrittänyt myydä mitään tai tarjota taksia. Itse asiassa turistit eivät edes kiinnostaneet paikallisia. Ne harvat, jotka olivat vähänkään kiinnostuneet nuorten turistien läsnäolosta, luulivat meidän ensisijaisesti olevan opiskelijoita. Isla de la Juventudsella on perinteisesti ollut paljon lääketieteen opiskelijoita, tosin nykyään vähemmän.

Seuraavat päivät makasimme rannalla. Lisäksi yritimme vierailla saarella olevassa vankilassa, jossa Fidel oli vangittuna 1953-55, mutta valitettavasti vankilamuseo oli jotenkin suljettu.. Rannalla makaaminen teki kuitenkin hyvää mielelle, sillä pian tiesi paluun odottavan. Yhtenä päivänä satoi. Yritimme (yritimme saarella paljon, onnistuminen jäi valitettavasti puolitiehen) sadepäivänä päästä saaren etelä-osaan katsomaan luolamaalauksia ja kilpikonnien pelastuskeskusta, mutta Ecotur, joka järjesti kyseisiä matkoja, oli jotenkin suljettu. Ei kannata luottaa Kuuban turistipalveluihin. Cubatur, Ecotur, Asistur, mitäikinätur, varmaa on, että ei onnistu. Sadepäivänä kävimme elokuvissa. Meksikolainen amatöörielokuva. Ymmärsin ehkä kolme sanaa, mutta upeaa oli, että kyseisenkaltainen elokuva pääsee levitykseen.

Palasimme saarelta päivää ennen Suomeen paluuta. Tapasimme Havannassa viimein Panun, joka oli hajoillut havannalaisten unapeso?taxi?casa?sex?mitävaan?-pyyntöihin. Havanna tuntui kuitenkin todella hyvältä paikalta (huolimatta jatkuvasta pummaamisesta), mutta kotiin paluu ei harmittanut yhtään. Lähdin Kuubasta parhaalla mielellä.

Herätyskelloni soi, teen kaakaota ja haen lehden. Ensimmäinen asia, mitä aamulla näen, ei suinkaan ole uutinen palestiinalaisten törkeän kalliista elintarvikkeista, vaan väkisinkin huomio kiinnittyy etusivulla komeilevaan koko sivun automainokseen.

Menen bussilla töihin. Neon-median valomainos pyörittää paikallisten yritysten mainoksia, välillä ilmoittaen, että tutkitusti 94 % linja-automatkustajista seuraa Neon-mediaa. Kävelen päätepysäkiltä töihin. Matkalla törmään kymmeniin vilkkuviin ja välkkyviin valomainoksiin, lyhtypylväisiin kiinnitettyihin pahvimainoksiin, kaupungin omistamiin mainostauluihin ja vielä kauppojen ikkunoissa huomaan ”osta päärynäsi meiltä” -mainokset. Iltapäivällä kauppakeskuksessa kuulen jokaisen radiohitin välissä mainoksia, illalla lempitelevisiosarjani keskeytetään kymmenen minuutin välein mainoksilla ja pahimmassa tapauksessa joudun törmäämään mainoksiin julkisissa rakennuksissa, puhumattakaan kaikista kaupallisista tiloista. Ja tämä kaikki on minusta aivan normaalia?Tietyllä tavalla mainostaminen on aivan hyvä asia, jos kyse on tiedottamisesta. Minulla on oikeastaan jopa oikeus tietää, mistä saan halvimmat päärynät ja mille bändikeikalle tänään kannattaa mennä, mutta nykyään mainonnassa ei ole enää kyse tiedottamisesta. Nykymainonta vaikuttaa mielikuviini, ajatus- ja arvomaailmaani. Vai miksi mielestäni Rose McGowanissa on jotakin vikaa Planet Terror-elokuvassa? Miksi kännykkäni on pieni ja sievä? Miksi jollain tavalla ymmärrän joidenkin ihmisten vaihtavan autoa vuosittain? Miksi pikaruokaketjun nihkeät ranskanperunat ovat mielestäni hyviä ja miksi maksan päästäkseni katsomaan Pirates of the Caribbean osan kolme, ja jopa pidän kyseisestä elokuvasta?

Tahdoin sitä tai en, joudun jatkuvasti alistumaan mainonnalle. Jatkuvasti rikkaat suuryritykset tuputtavat minulle mielikuvia, ihanteita ja pinnallista ajatusmaailmaansa, enkä voi sille mitään. Epäreilua! Vääryyttä! Entä jos tahtoisin lukea kaupungilla kävellessäni mainostauluista runoja, mietelauseita tai tiedotteita? Kaivokadulla, Seurahuoneen korttelissa oli pitkään maalattuna kiviseinään lause ”Huomenna on kamalaa”. Mikä päivän piristys. Se pestiin pois. Helsingissä nuorisojoukko liimaili lyhtypylväisiin tarroja, joissa sanottiin ”let me love”. Ihanaa. Nuoret viettivät kuulemma muutamia vuorokausia putkassa. Ystäväni kävi teippaamassa yhtenä iltana erään bändikeikan julisteita sähkötolppiin. Seuraavana aamuna niitä ei enää ollut. Onneksi keikalla oli silti väkeä.

Tavallaan ymmärrän, että kaikkiin seiniin ei saa piirtää ja joka paikkaan ei saa liimailla tarroja, mutta en ymmärrä, miksi olemme hyväksyneet nykymainonnan ja alistuneet siihen. Kun kävelen kaupungilla ja näen Kaivokadun ja Keskuskadun kulmassa olevassa lyhtypylväässä tarratiedotteen erään artistin uudesta levystä, hymyilen ja mietin, kuka se on siihen liimannut. Olen nimittäin ylpeä hänestä.

(Julkaistu Kaupunkilehti Ankkurissa 26.1.2008)

Baracoa oli mahtava paikka, vaikkakin siella viettamamme viikon aikana satoi nelja paivaa. Baracoasta palasimme (mina, se sveitsilainen poika jonka kanssa olin Baracoaan mennyt ja se suomalainen poika, jonka tapasimme Baracoassa) Santiago de Cubaan. Naimme pikaisesti Panun, joka ooli yksin Santiagossa viettamansa viikon aikana tavannut uusia tuttavuuksia ja lahti heti meidan saavuttuamme jonnekkin.

Santiago de Cubassa vietimme muutaman paivan. Kavimme merirosvomuseossa ja rannalla. Santiago de Cubasta lahdimme kohti Moronia, jossa pojat tahtoivat kalastaa ja mina lahinna nukkua. Lisaksi menimme Cayo Guillero nimiselle saarelle, jonne tavallisilla kuubalaisilla ei ole asiaa, silla ranta on varattu turisteille (en muista mainitsinko aiemmin, mutta kuubalaiset eivat saa lain mukaan esimerkiksi jutella turistien kanssa). Menimme rannalle tyontekijoiden bussilla. Saavuimme sinne itse asiassa ennen tyontekijoita puoli yhdeksalta aamulla. Korallihiekka oli viela kylmaa, mutta auringon alkaessa paahtaa, paivasta tuli taydellinen. Olimme ensimmaiset, jotka rannalle tulivat ja viimeiset, jotka lahtivat. Emmeka edes palaneet.

Seuraavana aamuna lahdimme Ciego de Avilaan. Vietimme paivan tekematta mitaan. Siis oikeasti tekematta mitaan. Meidan oli tarkoitus lahtea sen sveitsilaisen pojan kanssa suoraan Ciego de Avilasta Havannaan, silla hanen koneensa takaisin Sveitsiin lahtisi muutaman paivan paasta, mutta kaikki bussit olivat taynna. Trinidadiin sen sijaan paasi ja suunnistimme porukalla sinne. Trinidadista oli helpompi yhteys Havannaan, mutta me jaimme sinne yoksi.

Trinidadista matkustimme Santa Claraan lahes ainoastaan siita syysta etta tahdoin nahda Fidelin Che Guevaralle sytyttaman ikuisen tulen. No, nain sen, vietimme Santa Clarassa kaksi yota ja palasimme Havannaan.

Tullessani Kuubaan Havanna oli kamala paikka ja ensimmainen ajatukseni oli paasta mahdollisimman kauas siita, mutta nyt kun tanne palaa Havanna on upea. Huomenna kuitenkin matkustamme viela Isla de Juventukselle ennen kuin palaamme kotiin. Lisaksi Panun pitaisi palata seuraamme huomenna. Saa nahda naemmeko bussiasemalla.

Viivyimme satumaisessa Trinidadissa kolme paivaa. Kavimme ratsastamassa viidakossa, uimassa vesiputouksella, makasimme rannalla ja kavimme kallioluolaan rakenetussa baarissa. Trinidadin jalkeen etenemisvauhtimme oli melko hurja muutaman paivan ajan.

Lahdimme Trinidadista paivabussilla Cienfuegosiin, jossa naimme yhden upeimmista auringonlaskuista. Viivyimme Cienfuegosissa noin nelja tuntia, jonka jalkeen otimme taksin Santa Claraan. Santa Claran keskustassa oli isot puistokemut. Ihmisia oli pilvin pimein ja kaduilla tanssittiin salsaa. Olimme Santa Clarassa muutaman tunnin ja lahdimme yobussilla Camaguehin.

Saavuimme perille noin aamuseitsemalta, otimme taksin keskustaan, menimme hotelliin aamiaiselle, jatimme tavaramme sinne ja lahdimme tutkimaan kaupunkia. Camague ei oikeastaan eronnut muista nakemistamme sisamaakaupungeista paljonkaan, joten tyydyimme istuskelemaan puistossa. Itse asiassa yritin nukkua puistossa, mutta puistopoliisi kielsi penkeilla makaamisen. Vetelehdimme koko paivan Camagueissa ja tutustuimme muutamaan paikalliseen mieheen. Illalla palasimme bussiasemalle, jossa Kuuban ihmeellisen ja byrokraattisen viazul-linja-autosysteemin takia jouduimme odottamaan lahes nelja tuntia bussia Santiago De Cubaan.

Santiago De Cubassa tahti hieman rauhoittui. Tutustuimme muutaman paivan rauhassa kaupunkiin, yritimme kayda museoissa, mutta kaikki olivat kiinni ja olimme uuden vuoden aattona syomassa eraan paikallisen perheen kotona.

Uuden vuoden paivanamina ja sveitsilainen matkakaverimme lahdimme aamuvarhain Baracoaan, Guantanamon provinssissa sijaitsevaan rantakaupunkiin, Panun jaadessa lepaamaan Santiago De Cubaan. Meidan oli tarkoitus viipya Baracoassa muutama paiva, mutta huomenna tulee kuluneeksi seitseman paivaa taalla. Kaupunki on upea. Nyt on tosin kolme viimeista paivaa satanut tai ollut kovin pilvista, joten rannasta nauttiminen rajoittui muutamaan paivaan. Huonosta saasta huolimatta olemme puuhailleet paljon. Toissa paivana kiipesimme laheiselle yli 500 metria korkealle vuorelle ja eilen kavimme pyorailemassa noin 50 kilometria etsiessamme erasta rantaa. Tapasimme taalla eraan suomalaisen, joka tuli kanssamme samalla koneella ja han on myos pyorinyt kanssamme.

Kolme paivaa sitten saimme huippu idean, ja lahdimme salsakurssille. Santa Clarassa katsoin kateellisena kuubalaisten tanssia kaduilla, mutta nyt muutaman tanssitunnin jalkeen , salsa ei ehka olekaan niin vaikeaa kuin milta se nayttaa. Tosin nyt on helppoa olla tytto.

Kuuden minuutin jaljella oleva Internet-aika on melko lyhyt..

Nyt on noin neljasosa metkasta menty. Playa del Esten rauhallisen rantaelaman jalkeen suunnistimme junalla Mantanzasiin. Juna oli mieleton kokemus. Maisemat matkalla olivat kuin Jurassic Parkista, paitsi dinosaurukset puuttuivat. Juna oli ramiseva koppero, mutta silti melko miellyttava tapa matkustaa. Ja melkein sadan kilometrin matka maksoi 2 cuc eli hieman alle kaksi euroa. Havannan ja Matanzansin valinen rata on ainoa sahkoistetty rata Kuubassa, joten tieda sitten millaisia junakokemuksia saamme jatkossa.

Matanzansin junassa tapasimme sveitsilaisen pojan, jonka kanssa paatimme jatkaa matkaa yhdessa. Karem puhuu espanjaa, mika helpotti matkantekoa huomattavasti. Viivyimme Matanzansissa yhden yon, ja kavimme tutustumassa noin 300 000 vuotta vanhoihin luoliin, jotka sijaitsivat kaupungin lahella.

Matanzansista matka jatkui Varaderoon, mika on Kuuban hirvein ja kamalin turistirysa. Varaderossa ei ole casa particulareja eli mahdollisuutta yopya tavallisten ihmisten kotona (joilla siis on lupa majoittaa ihmisia), joten jouduimme hotelliin. Vietimme yhden paivan rannalla muiden turistien tavoin ja seuraavana iltana lahdimme bussilla Santa Claraan. Varaderossa oli tavallaan jopa ihan kivaa, vaikkakin paikka on rakennettu vain turisteille, mutta meista kolmesta ei oikein kukaan ymmartanyt, kuinka jotkut ihmiset voivat viettaa koko lomansa Varaderon kaltaisessa paikassa (tosin olen kylla joskus itsekin ollut pakettilomilla, mutta..)

Saavuimme Santa Claraan yolla hieman kahdentoista jalkeen ilman tietoa majoituksesta tai kulkuyhteydesta Remediokseen, minne olimme oikeastaan menossa. Bussiasemalla meita tuli vastaan kaksi kuubalaismiesta, jotka lupasivat jarjestaa meille suhteellisen edullisen majapaikan ja kyydin sinne. Majapaikassa ei kuitenkaan ollut tilaa, joten toinen miehista vei meidat kotiinsa yoksi. Kokemus oli melkoinen. Hanen kotinsa oli kaksi pienta huonetta ja hyvin pienen baarikeittion kasittava karpasia taynna oleva luukku, jossa hanen lisakseen asuivat hanen vaimonsa, noin kymmenvuotias poikansa ja kaksi noin kolmevuotiasta tytartaan. Nukuimme kaikki kolme yhdessa parisangyssa karpasten ja haisevan vessan vieressa, pojan nukkuessa noin metrinmittaisella puupenkilla ja muun perheen nukkuessa yhdessa parisangyssa. Yo tuli nukuttua melko katkonaisesti, mutta olisi jouluaattoaamuna voinut kamalammastakin paikasta herata.

Jouluaattoaamuna talon omistaja ja hanen ystavansa lahtivat nayttamaan meille Santa Claraa ja kiersimme muutaman Che Guevara muistomerkin. Koko Santa Claran on lahes omistettu Che Guevaralle. Joka nurkasta loytyy joko museo, muistomerkki tai vahintaan Chen ikuista elamaa julistava plakaati. Miehet lupasivat ajaa meidat Remediokseen, joka sijaitsee noin 70 kilmetria Santa Clarasta koilliseen, jossa jarjestetaan Kuuban ainoat joulukekkerit.

Remedioksen torille oli pystytetty valtavia rakennelmia, jotka viittasivat kaikkeen muuhun paitsi jouluun. Tiesimme, etta luvassa on ilotulituksia, mutta emme millaan arvanneet, missa mittakaavassa. Ilotulitukset alkoivat jouluaattopaivana ehka kolmelta, ja olivat kaikkea muuta paitsi nayttavia. Kovaaanisia pommeja, jotka aiheuttivat torille valtavan savupilven. Valilla ilotulitus taukosi, mutta jatkui usein puolentunnin kuluttua entista aanekkaampana. Ilotulitusten alkaessa uudestaan, taivaalla lenteli tuhansia bambutikkuja, joita sai vaistella samoin kuin ympariinsa rajahtelevia ilotulituksia. Kyseessa oli jokin 1800-luvulta peraisin oleva juhla, jossa kaupunkilaiset kilpailevat keskenaan. Meille ei oikein selvinnyt, mista, mutta ilotulitukst jatkuivat lapi yon, mika jokin verran hairitsi nukkumista.

25. joulukuuta lahdimme unelmarannalle snoklaamaan ja viettamaan rauhallista paivaa, karkuun ilotulituksia, jotka jatkuivat viela aamulla meidan lahtiessa noin kuudenkymmenen kilometrin paahan saarille. Paiva oli mahtava. Rauhallinen ranta, auringonpaistetta ja kekseja. Mita muuta voi toivoa. Illalla toinen miehista, jotka oliva kyydinneet meita Santa Clarassa, tuli hakemaan meita ja ajoi meidat Trinidadiin, missa nyt olemme.

Trinidad on vanha kolonialistisen ajan kaupunki, kovin kaunis, mutta taynna turisteja ja ihmiset taalla ovat tiedostaneet sen. Heidan suhtautuminen turisteihin on melkein jopa vihamielista tai ainakin yritys hyotya turisteista on kova. Pojat laskivat, etta noin viiden tunnin aikana, mita olemme kiertaneet kaupunkia, meille on yritetty myyda jotain yli 20 kertaa. Eras nainen jopa yritti minut saada antamaan vaatteet paaltani hanelle joululahjaksi.

Vaikka kuubalaisilla on kaikkea sita mita ihminen valttamattomyydekseen tarvitsee, se ei tunnu riittavan. Palkat ovat pienet, joten mitaan ekstraa ruoan ja muiden valttamattomyyksien lisaksi ei ole mahdollista saada. Lisaksi kuubalaisilta puuttuu vapaus jopa sellaisiin asioihin, joita esimerkiksi minulle ei tulisi koskaan edes mieleen kieltaa keltaan.Miksi sosialistinen ihmemaa pitaa pilata turhalla byrokratialla, saannoilla ja rajoituksella?

Hola! (en osaa tehda vaarinpain huutomerikkia tuohon eteen)

Yritan viimeisen kuude Internet minuuttini aikana nopeasti kirjoittaa ensimmaisen Kuuba viikon tapahtumat. Saapuminen Havannaan oli jonkinlainen kulttuurishokki. En oikein tieda miksi. Yleensa shokki tulee hurjasta koyhyydesta tai jostakin muusta kovin erilaisesta asiasta kuin kotona, mutta Kuubassa kovin erilaista asiaa ei ole (paitsi ehka se sosialismi, joka ei mielestani tosin nay niin samaala tavoin paalle pain, kuin esimerkiksi mieleton koyhyys). Vietime Havannassa kaksi yota, ja ensimmaisten paivien aikana mitein, miten jaksan olla taalla viisi viikkoa, kun tahtoisin palata kotiin samantien.

Kolmantena paivanamme eli keskiviikkona metkustimme parikymmenta kilometria Havannasta itaan pienelle Playa del Esten rannalle, jossa asuimme eraan miehen kotona, jolla ei ollut lupaa majoittaa ulkomaalaisia. Kuubassa on sellainen laki, etta paikalliset eivat saa majoittaa turisteja kotonaan, ellei heilla ole erityista lupaa siihen tai turistilla ole erityista viisumia.

Kuulun niihin, jotka vielä toistaiseksi uskovat yksilönvaikuttamiseen. Siis siihen, että yhden ihmisen valinnoilla ja tekemisellä on todella merkitystä. Lisäksi kuulun niihin ihmisiin, jotka uskovat siihen, että kaikki uusi täytyy aloittaa joko maanantaina, kuun ensimmäisenä päivänä tai vuoden alussa. Herkullisin tilaisuus aloittaa jotakin uutta on siis tietenkin silloin kun vuosi vaihtuu maanantaina; seuraavan kerran tähän on mahdollisuus tosin vasta vuonna 2017.

Yksilönvaikuttamiseen on monia keinoja. Ensimmäisenä tulee mieleen ostokäyttäytymisellä vaikuttaminen. Lupaus ostaa Reilun kaupan tuotteita tai boikotoida Néstle-yhtiön tuotteita on yhden ihmisen tapa vaikuttaa markkinarakenteisiin. Toisena tulee mieleen äänestäminen, mikä on joillekin ihmisille aivan itsestään selvä asia, mutta joillekin äänioikeuden käyttäminen seuraavissa vaaleissa voi olla uuden vuoden lupauksen arvoinen. Kolmantena voisi ajatella kulutusvalintoja ja -käyttäytymistä yleensä. Joku voi tehdä uuden vuoden lupauksen, että liikkuu tulevaisuudessa vain julkisilla kulkuneuvoilla, kierrättää biojätteet tai tulostaa paperit kaksipuolisesti.

Yksilönvaikuttaminen voi siis olla aivan pieniä tekoja, kuten edellä mainittu kaksipuolisesti tulostaminen tai valojen sammuttaminen tyhjästä huoneesta. Kuitenkin valitettavan usein se tuntuu toivottomalta ja merkityksettömältä. Sen lisäksi siis, että yksittäiset ihmiset lupaavat uuden vuoden kunniaksi siirtyä norppasähköön, voisivat myös yhteisöt, yritykset ja julkinen sektori tehdä saman. VR esimerkiksi ilmoitti hetki sitten, että se siirtyy vihreään sähköön ja tämän kaltaiset uuden vuoden lupaukset olisivat tervetulleita myös muilta yrityksiltä.

Kuinka upeaa olisikaan juoda aamuteetä ja lukea sanomalehdestä ”osta heti vain 199€” -tarjousten sijaan paikallisen kauppaketjun ilmoituksesta siirtyä myymään vain Reilun kaupan banaaneita, minkä jo lähikauppaketju Siwa on tehnytkin.

Nyt on vuoden vaihteeseen enää muutama päivä, joten suurten elämänmuutosten ja lupausten suunnittelu ja toteuttaminen voi tulla hieman liian nopeasti, joten ehkä vielä tänä vuonna joudumme tyytymään pinnallisiin ja usein katteettomiin lupauksiin tupakoinnin lopettamisesta ja laihduttamisesta.

(Julkaistu Kaupunkilehti Ankuurissa joulukuussa 2007)

Nyt jännittää. Huomisesta alkaen blogini muuttuu matkapäiväkirjaksi. Suuntaan kaverini Panun kanssa Kuubaan viiden viikon reissulle ja jos mahdollista, pyörähdämme myös Jamaikalla.

Matkaa on nyt valmisteltu muutama kuukausi ja tuntuu siltä, että kerrankin ennen reissua kaiken pitäisi olla kunnossa. Liput varattiin lokakuun alussa, jolloin ne sai vielä melko edullisesti ja Lonely Planetin ja Thomas Cookin kirjat ovat olleet kovassa käytössä siitä asti. Rokotuksia olen muutaman ottanut ja vakuutusjuttujenkin pitäisi olla kunnossa (tosin ammattiliitolta ei ole tullut ensi vuoden jäsenkorttia..).

Yritän kirjoittaa matkalta mahdollisimman usein, mutta Kuuban Internet-mahdollisuudet eivät ole aivan verrannollisia Suomeen. Jei. Karibia<3

Minut valittiin vähän aikaa sitten Kymenlaakson sairaanhoitopiirin valtuustoon edustajaksi, kun edellinen edustajamme siirtyi sairaanhoitopiirille töihin. Viime perjantaina pidettiin sairaanhoitopiirin valtuuston kokous, jossa päätettiin muun muassa sairaanhoitopiirin taloudesta vuodelle 2008.

Sairaanhoitopiirissä ollaan luopumassa niin kutsutuista sakkopäivistä, ja tilalle on tulossa osasto, jolle ne ihmiset, jotka eivät tarvitse erikoissairaanhoitoa, mutta joille kunnat eivät pysty heti järjestämään hoitopaikkaa, sijoitetaan. Ihmiset voivat olla näillä osastoilla viikon perushinnalla ja sen ylimenevästä ajasta kunta maksaa +50%:a. Jotain uudistusta sakkopäivät vaativat ja tällainen uudistus voi onnistuessaan luoda toimivan systeemin sairaanhoitopiiriin.

Valtuuston kokouksessa joltain sairaanhoitopiirin johtosedältä kysyttiin tämän hoito-osaston luonnetta. Makuutetaanko ihmisiä viikon ajan sänkyjen pohjilla, vai onko kyseessä kuntouttava osasto? Selkeää vastausta tähän ei oikein saatu, mikä oli oikeastaan melko hämmentävää. Vaikka en ole sairaan- enkä terveydenhuollon ammattilainen edes käyttäjänä, tiedän, että jos kerran sängynpohjalle joutunut vanhus jätetään viikoksi makaamaan, sieltä uudestaan ylösnouseminen on usein lähes mahdotonta. Siinä vaiheessa elämä muuttuu vaippojen vaihtamiseksi ja kuoleman odottamiseksi. Jos taas kuntouttaminen aloitetaan heti ja jopa vähän pakolla, on mahdollisuus palata jopa lähes normaaliin elämään. Miksi tästä siis edes keskusteltiin valtuuston kokouksessa. Eikö pitäisi olla itsestään selvää, että ihmisiä ei makuuteta turhaan, vaan heidät pyritään saamaan takaisin itsenäiseen elämään mahdollisimman pian?

Olen huono raha-asioissa, sillä en oikein aina ymmärrä niitä. Pidin silti kokouksessa talousasioita koskevan puheenvuoron, joka meni suurin piirtein näin:

Hyvät valtuutetut!

Nykyistä sosiaali- ja terveydenhuollon kulujen kasvuvauhtia ei ole mahdollista rahoittaa kuntatalouden tuotoilla. Siksi valtion on kannettava vastuunsa ja taattava osaltaan riittävä rahoitus, jotta kuntayhtymällä on mahdollisuus tuottaa lähivuosina tarvittavat erikoissairaanhoidon palvelut. Kuntayhtymän on hyvä sitoutua osaltaan kehittämään omaa toimintaansa ja myötävaikuttamaan koko palvelujärjestelmän toiminnan kehittämiseen yhteistyössä peruspalveluiden kanssa.

Kun tulopoliittista kokonaisratkaisua ei syntynyt alkusyksystä, alkoivat kaikki liitot neuvotella omista palkoistaan liittokierroksella. Suurin puhuttaja on ollut Tehyn ja Kuntatyönantajan välinen kiista hoitohenkilökunnan palkoista.

Kuntatyönantaja tahtoi korottaa palkkoja hieman yli 10 %:a ja Tehy tahtoi 24 %:n korotuksen. Hoitajat uhkasivat joukkoirtisanoutumisilla ja irtisanoutumislistoille kerättiin reilusti yli 10 000 nimeä. Eduskunta sääti pakkolain, joka pakottaa irtisanoutuneita ja muun muassa eläkkeellä olevia hoitajia takaisin työhön.

19.11. piti olla se päivä kun ensimmäiset joukkoirtisanoutumiset alkavat. Neuvotteluissa päästiin kuitenkin sopuun juuri ennen määräajan päättymistä ja tulos tyydytti kaikkia.

Lainauksia kuntatyönantajan tiedotteesta 19.11:
–Kyseessä ei ole Tehyn oma sopimus. –

–Sovintoehdotus nostaa Tehyn jäsenten palkkoja sopimuskaudella keskimäärin 15,7 – 17,7 %. Sen kustannusvaikutus on noin 500 miljoonaa euroa vuodessa. –

Lainauksia Tehyn tiedotteesta 19.11:
Tehyn valtuusto hyväksyi tänään pitkän keskustelun ja ryhmäkokousten jälkeen sovintoesityksen tehyläisten palkkaratkaisuksi sopimuskaudelle 19.11.2007 -31.12.2011. Neljän vuoden mittainen palkkaratkaisu tuo tehyläisten ansiokehitykseen 22-28 prosentin nousun.

Sopimus ja sen sisältämät palkankorotukset koskevat vain tehyläisiä. Sopimus ei ole osa kunnallista virka- ja työehtosopimusta vaan tälle sopimuskaudelle solmittu Kunnallisen työmarkkinalaitoksen ja Tehyn välinen erillinen virka- ja työehtosopimus. Sopimus merkitsee myös sitä, että Tehyllä on mm. omat luottamusmiehet sekä oma palkkasumma ja neuvottelumenettelyt paikallisissa neuvotteluissa.

Suuri ero ansiokehitysprosenteissa selittyy sillä, että Kuntatyönantaja on ottanut huomioon ainoastaan kolmen ensimmäisen vuoden korotukset, mikä on yleinen sopimus kunta-aloilla ja Tehy neljän vuoden, kuten Kuntatyönantajan ja Tehyn välisessä sopimuksessa on. Prosenteista tulee silti varmasti jotakin kiistaa, sillä ero 15,7-17,7 %:n ja 22-28 %:n välillä on huikea.

Komppasin koko neuvotteluiden ajan Tehyn palkkavaatimuksia, mutta nyt kun sopimukseen päästiin, en silti ole ratkaisuun tyytyväinen. Tehyläinen hoitohenkilökunta sai korotuksensa, mikä heille kuuluukin, mutta entä muut?

Yksi koko kiistan lähtökohtia oli samanpalkkaisuuden edistäminen. Naisvaltaisen alan palkat nousivat, mutta palkkaerot samaa työtä tekevien välillä kasvavat, jos sopimus toteutetaan suunnitellusti. Vaikka superilaiset, JHL:läiset tai liittoon kuulumattomat eivät olleetkaan mukana irtisanoutumislistoilla, kuuluu heille silti samasta työstä sama palkka. Ei työnantaja voi käydä kyselemään työntekijöidensä liittoon kuulumisesta tai kuulumattomuudesta palkkaa sovittaessa.

Jotenkin minusta tuntuu, että palkkakiistasta tulee vielä ongelmia. Ehkä sota voitettiin, mutta taistelu jatkuu.

Julkaistu Kaupunkilehti Ankkurissa 31.10.2006

Kotkassa tehdään arvokasta ja laadukasta nuorisotyötä pienillä resursseilla. Nuorisotyön laatu on kohonnut muutamassa vuodessa uskomattomasti. Kotkaan on saatu nuorisovaltuusto ja lasten parlamentti, jotka oikein hyödynnettyinä ja toimivina voivat olla nuorille ja varhaisnuorille yksi parhaimmista vaikutuskanavista. Kotkan nuorisotaloilla nuoret ovat nuorisotyössä vaikuttavina ja jopa päättävinä tekijöinä - eivät liikuteltavina shakkinappuloina, joille järjestetään mitä kummallisimpia aktiviteetteja, jotta vuosittaiset toimintakertomukset saataisiin näyttämään hyviltä.

Nuorisotoimi tekee nuorisotyötä mitä parhaimmalla tavalla, jos ottaa huomioon käytettävissä olevat määrärahat. Kotkassa käytetään budjetista nuoriin 0,43 %, kun valtakunnallinen keskiarvo on 0,66 %. Nuorisotoimen järjestämät aktiviteetit eivät kuitenkaan ole kaikkia nuoria varten, sillä esimerkiksi hevikaupungin musiikkitarjonta saavuttaa vain murto-osan Kotkan nuorisosta, ja kerran vuodessa järjestettävät Seukkarit, vaikkakin ideana ovat loistava, järjestetään vain kerran vuodessa. Ja ylipäätään kaikki eivät edes ole kiinnostuneita musiikista. Lisäksi nuorisotoimen aktiviteetit on pääasiallisesti suunnattu 13 - 17 -vuotiaille. 22- tai 26-vuotias on kuitenkin vielä jopa lain mukaan nuori, mutta kaupungin tarjonta tälle ikäryhmälle keskittyy keskustan kuppiloihin.

Erilaiset nuorisokulttuurit eivät Kotkassa ole kovin näkyviä ja kansalaisjärjestöjen kenttä on melko kapea. Jos Kotkassa näkee punkkarin, häneen aina kiinnittää huomiota, sillä irokeesit ja rottaniitit eivät ole olennainen osa kaupunkikulttuuria. Näkyviä kansalaisjärjestöjen rauhanmarsseja tai kannanottoja ei nuorison puolelta tule. Osittain ilmiön syynä voi olla yksinkertaisuudessaan se, että sille ei ole tarvetta. Nuoret elävät tyytyväisinä omissa Kotkakuplissaan. Toisaalta, joka kerta kun Kotkassa tapahtuu jotain tavallisuudesta poikkeavaa, sanotaan että tällaista äkkiä lisää.

Vaikka Kotkassa nuorisokulttuureita ei välttämättä ole yritetty väkisin näivettää, kuten joissain vertailukaupungeissa, ei niihin ole kovin kannustettukaan. Seinägraffitit katoavat kaikessa hiljaisuudessa, skate-hallista tapeltiin vuosia, minkä jälkeen skeittaajat kadotettiin katukuvasta satamaan ja jopa nuorison rällästäminen puistoissa on saatu painumaan maan alle.

No, elävää kansalais- ja nuorisotoimintaa ei voi tilata - se lähtee ihmisistä itsestään, sitten kun on tarve. Kun tarve tulee, saamme toivottavasti nähdä satapäisiä rauhankulkueita, kirjavia alikulkutunneleita, niittivöitä, yhteistyössä kunnostettuja sosiaalitiloja, punkkia, reggaeta, skata, kasvisruokaravintoloita ja sirkustemppuja - tai mihin ikinä sillä kyseisellä hetkellä on tarvetta. Tätä kaikkea elävä kansalaistoiminta on hienoimmillaan.

Hilla Pohjalainen

Valtuustoaloite
Kotkan kaupunginvaltuusto
15.10.2007

Kotkan Vuokratalot Oy, jonka Kotkan kaupunki omistaa on voittoa tavoittelematon yritys, jonka tarkoituksena on tuottaa kotkalaisille edullisia ja laadukkaita vuokra-asuntoja. Kotkan Vuokratalojen jonotilanne on vaihteleva: hyvällä tuurilla asunnon saa piakkoin, mutta esimerkiksi pientä asuntoa Kotkansaarelta voi joutua odottamaan pitkäänkin. Lapsiperheet ovat asuntojonoissa etusijalla ja erikoisjärjestelyjä asunnoissa on senioreille ja vammaisille.

Kotkassa on tällä hetkellä 6 ensisijaisesti opiskelijoille suunnattua asuntolaa. Kotkan opiskelija-asunnot Oy:n tehtävänä on järjestää asuntoja Kotkassa peruskoulun jälkeisiä opintoja suorittaville nuorille. Kotkan opiskelija-asunnot Oy pystyy järjestämään asunnon pikaisesti, riippuen tietysti asunnonhakijan toiveista, mutta mahdollisuus ainakin soluasuntoon on usein jo seuraavan kuukauden alusta.

Kaikki nuoret eivät kuitenkaan ole opiskelijoita. Kotkasta puuttuu edulliset erityisesti nuorille suunnatut asunnot. Edullisella asumismahdollisuudella turvataan monelle kotkalaisnuorelle mahdollisuus jäädä opintojen jälkeen Kotkaan tai Kotkan seudulle töihin.

Tällä hetkellä Kotkan Vuokratalojen jonoissa on huomattava osa 80-luvulla syntyneitä nuoria. Osa on vanhempiensa luota itsenäisesti asumaan muuttavia, osa paluumuuttajia ja osa yhteen muuttavia pariskuntia. Läheskään kaikki heistä ei ole opiskelijoita, joten pitkäaikainen asuminen Kotkan opiskelija-asuntoloiden tarjoamissa asunnoissa ei ole mahdollista.

Kotkan Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puolesta ehdotamme, että Kotkan Vuokratalot Oy varaa jo tällä hetkellä olemassa olevista asunnoista joitakin asuntoja eri asuinalueilta erityisesti nuorten, 17-29-vuotiaiden käyttöön ja huomioi tulevissa rakennushankkeissaan nuoret ja heidän tarpeensa.

Kotkan Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puolesta
Pirjo Tujula ja Hilla Pohjalainen

Julkaistu Kaupunkilehti Ankkurissa 3.10.2006

Menin kauppaan ostamaan gluteenittomia keksejä. En ole koskaan aiemmin - ainakaan tarkoituksella - ostanut mitään gluteenittomia tuotteita, joten sen sijaan, että olisin harhaillut ympäri kauppaa itse etsimässä keksejä, olin aloitteellinen ja kysyin neuvoa ruutupaitaiselta mantelilaatikkoa kantavalta pojalta.

Minä: “Anteeksi, missä teillä on gluteenittomien tuotteiden hylly?” Poika: “Öö - tuota - mä oon kato vuokratyösuhteessa, niin oon kyllä yhtä hukassa kuin säkin.” Aah. Kiitos tästä. Suuntasin seuraavan ruutupaitaisen luokse ja toistin kysymyksen. Ruutupaitainen tyttö vastasi: “Öö - tuota - me ollaan täällä vaan vuokratöissä, niin kysy sellaiselta, jolla on siniset housut.”

Vielä noin vuosi sitten olin jollain tavalla kateellinen vuokratöissä oleville. Vuokratöissä saa itse määritellä työaikansa ja työpäivänsä. Jos joku ehdottaa huviretkeä tiistaille, se onnistuu, sillä joka tiistai ei tarvitse olla töissä. Jos on kovin aamu-unista tyyppiä, voi valita vain iltavuoroja. Lisäksi joistain vuokratöistä maksetaan reippaasti yli kympin tunnilta.

Kolikossa on kuitenkin aina kruunan lisäksi klaava. Vaikka työajat saakin määritellä itse, käytännössä on aina pyrittävä ottamaan vastaan tarjotut työvuorot. Jos liian monta kertaa kieltäytyy, ei työvuoroja enää tarjota. Vuokratöillä ei useinkaan elä. Vaikka palkka olisikin 13 euroa tunnilta, voi viikossa olla vain 15 tuntia töitä, mikä tarkoittaa vajaan 800 euron bruttopalkkaa kuukaudessa. Pienen palkan lisäksi vuokratöissä joutuu usein epävarmaan elämäntilanteeseen, sillä koskaan ei tiedä, onko seuraavalla viikolla töitä vai ei.

Joillekin työntekijöille vuokratyö kuitenkin sopii. Kaupassa tapaamani ruutupaitaiset olivat varmaankin opiskelijoita, jotka olivat opiskelun ohella tekemässä lauantaipäivän aamuvuoroa puolitoistakertaisella palkalla. Voi kuitenkin miettiä, kuinka paljon työnantaja hyötyy hyllyjen väleissä seikkailevista työntekijöistä, jotka eivät koskaan tule oppimaan työtään kunnolla, sillä he käyvät työpaikallaan kerran, kaksi tai korkeintaan kolme.

Joskus vuokratyö voi kuitenkin olla tapa saada jalka oven väliin ja vuokratyöfirman kautta voi päästä vakituiseksi työntekijäksi. Se on yrityksille nokkela (ja vähän kelmi) tapa ottaa ihmisiä koeajalle töihin, ja jos henkilö osoittautuu päteväksi, hänelle voidaan tarjota oikeaa työsuhdetta.

Suuri miinus, mitä harvoin huomioidaan, vuokratyössä on sen epäreiluus vakituista henkilökuntaa kohtaan. Palkkaus vakituisen henkilökunnan ja vuokratyöntekijöiden välillä on kutakuinkin sama (tosin osa vuokratyöntekijän palkasta menee välitysfirmalle), mutta vastuu työpaikalla on aivan eri. Jokaiseen työpaikkaan tarvitaan aina se yksi sinihousuinen, joka tietää missä gluteenittomat tuotteet sijaitsevat. Kaikki eivät voi todeta, että “mä oon vaan töissä täällä”.

Hilla Pohjalainen

Kotkassa Vasemmistoliittoa on usein syytetty siitä, että teemme epärealistista politiikkaa “kaikkea hyvää” periaatteella. Usein talousarvion yhteydessä olemme ehdottaneet suuria summia palveluihin ja meille on sanottu, ettemme pysty kattamaan menojamme millään.

Tänä vuonna suunnitelmana oli, että emme tee niin paljon ehdotuksia kuin aikaisemmin ja teemme tasapainoisen budjetin. No, ehdotuksia kertyi tänä vuonna lähes kolmekymmentä, joten määrää emme onnistuneet vähentämään, mutta budjettiehdotuksemme oli tasapainoinen.

Ennen valtuuston eilisaamuista kokousta olin kovin hyvillä mielin siitä, että ehdotuksemme ovat hyvät, perustellut, tarpeelliset ja mikä tärkeintä realistisia ja tasapainoisia. Kuitenkin kun aloimme äänestää ehdotuksistamme, yksikään niistä ei mennyt läpi.

Ymmärrän kyllä sen, että muut puolueet eivät arvosta aivan yhtä paljon riittäviä neuvolapalveluita tai nuorille suunnattuja kaupungin kesätyöpaikkoja. Hieman vaikeampaa on ymmärtää, miksi muut puolueet ehdoin tahdoin tahtovat maksaa Kymenlaakson sairaanhoitopiirille sakkopäivistä, eikä järjestää itse toimivia jatkohoitopaikkoja (tämä on kyllä sairaanhoitopiirille kätevä tapa saada lisärahoitusta ja Kotka on sakkopäivien määrässä johtokaupunkeja). Ja kaikista vähiten ymmärrän sitä, että jotakin asiaa vastaan äänestetään vain siksi, että se on Vasemmistoliiton ehdotus.

Yllättävää kyllä, teimme Kokoomuksen kanssa joissain kohdissa aivan toimivaa yhteistyötä. Kokoomus kannatti meidän ehdotustamme neuvolapalveluiden lisäämisestä ja me kannatimme Kokoomuksen ehdotusta koulukirjamäärärahojen kasvattamisesta. Toisin kuten Kokoomuksen kanssa, yhteiset ehdotukset eivät onnistuneet muiden puolueiden kanssa. Me teimme ehdotuksen palautusautomaatin hankkimisesta kirjastoon, mihin SDP ja neljästä pienestä puolueesta koostuva ysi-ryhmä eivät lähteneet mukaan, mutta omalla ehdotuksellaan äänestivät (myös meidän tuella) lopulta palautusautomaattien oston budjettiin.

Usein ulospäin näyttää siltä, että Vasemmistoliitto tekee suuren määrän talousarvioehdotuksia vain siksi, että se tahtoo näyttää kannattavansa tiettyjä asioita. Kaiken takana on kuitenkin se tosiasia, että tahdomme niiden asioiden oikeasti toteutuvan ja kykenemme tekemään yhteistyötä tärkeiden asioiden puolesta. Valitettavasti se on Kotkassa usein melko hankalaa.

Jos rakennat talon, annatko jonkun muun päättää minkä värinen siitä tulee? Jos perustat yrityksen, annatko jonkun muun päättää millä alalla se toimii? Jos kirjoitat kirjan, annatko jonkun muun päättää mistä se kertoo? Jos sinulla on kaupunki, annatko jonkun muun päättää miten asiat siellä hoidetaan?

Kyllä, kyllä, kyllä ja kyllä. Mutta miksi?

Jos rakennat talon ja tahdot maalata sen violetiksi, julkisivulautakunta lähettää sinulle neljän värin värikartan ja ilmoittaa, että valitse näistä. Jos tahdot perustaa afrikkalaisia rumpuja myyvän yrityksen, saat elinkeinopalveluyhtiöltä kehotuksen perustaa pornokaupan, sillä sille on enemmän tilausta. Jos kirjoitat kirjan antiloopeista, kustantajasi lisää sinne seikkailemaan myös seepran, barbin ja terroristin, jotta saa siitä menestyvän. Lähes jokaisella ihmisellä on oma kotikaupunki tai kunta. Kuitenkin vain joka toinen käyttää oikeuttaan päättää, miten asioita siellä hoidetaan. Miksi?

Ihmiset kokevat usein, että heillä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa omaan elinympäristöönsä, kaupunkinsa asioihin, valtakunnan asioihin tai ylipäätään mihinkään. Asiat menevät niin kuin harvat päättävät. Näin ei kuitenkaan saisi olla! Ajatus siitä, että kaupunkilaiset omistavat kaupungin - ei kaupunginjohtaja, valtaapitävä eliitti tai yritysmaailma - on ehkä hieman naiivi, mutta oikeastaan tosiasia. Valitettavan usein kaupunkilaiset ovat hyväksyneet valtaeliitin tai yritysmaailman vallankaappauksen ja alistuvat siihen.

Demokraattinen järjestelmä toimii Suomen kunnissa niin, että kuntalaiset äänestävät puolueiden tai valitsijaryhmien asettamista ehdokkaista valtuuston, joka hyväksyy (tai hylkää) lähinnä puolueiden ehdotuksista kootun kunnanhallituksen esitykset. Tämä järjestelmä saa usein ihmiset tuntemaan, että heillä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa. Ja todellisuudessa mahdollisuus vaikuttamiseen annetaan ainoastaan kerran neljässä vuodessa kunnallisvaaleissa, ja sen jälkeen kunta rullaa omillaan usein asukkaiden mielipiteistä välittämättä. Tämäkin on ainoastaan hyväksymiskysymys, sillä olemme joskus hyväksyneet tällaisen järjestelmän.

Albert Einstein on joskus sanonut, että “Maailma on vaarallinen paikka, ei niiden vuoksi jotka tekevät pahaa, vaan niiden vuoksi, jotka katsovat vierestä, eivätkä tee mitään.” Eli niin kauan kuin hyväksymme kaiken tapahtuvan, emmekä tee mitään, myös vastuu on meidän. Niin kauan kuin hyväksymme julkisivulautakunnan ohjeistuksen omakotitalojen värityksestä, meidän on tyydyttävä pastellin keltaisiin ja vaaleanvihreisiin omakotitaloalueisiin. Valittamatta.

(Julkaistu Kaupunkilehti Ankkurissa marraskuussa 2007)

Tapasimme eilen Brasilian maattomien järjestön MST edustajia. Brasiliassa elää tällä hetkellä noin 5 miljoonaa ihmistä maanteillä, sillä heillä ei ole maapalaa, jota viljellä, ja johon rakentaa talo. Brasilia on iso ja rikas maa, mutta varallisuus jakaantuu epätasaisesti (kuten kaikkialla). Prosentti Brasilian väestöstä omistaa 48 %:a Brasilian rikkauksista.

MST on perustettu 24 vuotta sitten ja yksi sen tarkoituksista on vallata maa-alueita maattomille. Käyttämättömiä maa-aloja vallataan joukkovoimalla, jonka jälkeen aloitetaan oikeusprosessi maanomistuksesta. Brasiliassa on ymmärtääkseni voimassa laki, jonka avulla voi saada haltuunsa käyttämättömän maan.

Samoista maa-alueista maattomien kanssa kilpailevat suuryritykset, kuten Stora Enso, Shell ja Microsoft. Yrityksillä on rahaa ostaa maa-aloja, joten on ennalta arvattavaa kumpi osapuoli maa-alat yleensä saa. Ongelmalliseksi tilanteen (sen lisäksi, ettei maattomilla ole maita ja tuloerot ovat suuret) se, että kaikki tila on kaupallista. Suuryritykset päättävät Brasiliassa mitä maalla tehdään: tuotetaanko ruokaa, bioetanolia vai sellua?

Tavallaan sama tilanne on kaikkialla: kaikki on kaupallista. Muut päättävät mitä syöt, missä syöt ja miten. Muut päättävät millaisesta musiikista pidät, millainen taide on hienoa, miten pukeudut ja ajattelet. Tuntuu ehkä oudolta verrata nykyteinin pukeutumisongelmaa brasilialaisteinin kodittomuuteen, mutta taustat ovat samat.

Ensi lauantaina alkaen tämän vuoden luonnonvarat on kulutettu. Se määrä, minkä luonto tuottaa vuodessa, on käytetty 6.10. ja siitä lähtien syömme seuraavan vuoden ja tulevien sukupolvien luonnonvaroja. Viime vuonna ekovelkapäivä oli 9.10. ja 1970-luvulta alkaen, jolloin ekovelkapäivää alettiin mitata, päivä on siirtynyt kuukaudella taaksepäin.

Pelottavaa tässä on se, että mitä tapahtuu, siinä vaiheessa kun systeemi ei enää kestä sitä, että kulutamme velaksi. Tällä hetkellä luonnonvarojen kulutus ei ehkä näy tavallisen suomalaisen elämässä, mutta toimiiko luonto samoin kuin silta: se kestää kuormitusta tiettyyn pisteeseen asti ja tietyn rajan saavuttaessaan se romahtaa kerralla nipeästi? Ja silloin ei ole enää mitään tehtävissä.

Vaikka luonnonvarojen tuhlaus on tiedossa, sitä ei ole vielä kunnolla tiedostettu. Lisää ekovelkapäivästä voi käydä lukemassa täältä.

Eilisessä liikunta- ja nuorisolautakunnan kokouksessa päätettiin lautakunnan talousarvioehdotuksesta kaupunginhallitukselle. Liikuntapaikkarakentamisessa ehdotimme pitkäntähtäimen suunnitelmana useiden lähiliikuntapaikkojen rakentamista/kunnostamista.

Nyt Kotkassa on rakennettu monia pieniä pelikenttiä ympäri kaupunkia ja lisää on lautakunnan ehdotuksen mukaan tulossa. Siisti idea. Lapset ja ei niin lapset pääsevät pelaamaan lähellä asuinalueita, ilman, että tarvitsee ajella autolla.

Tämä (siisti) idea sai vastaehdotuksen. Jos rakennamme vaikka neljä jalkapallokenttää vierekkäin, voimme järjestää Kotkassa valtakunnallisia jalkapalloturnauksia. Nämä turnaukset tuovat paljon rahaa kaupunkiin ja Kotka nousee tunnetuksi jalkapallokaupungiksi.

Ideatasolla ihan kiva idea, mutta pitääkö muutaman kerran vuodessa järjestettävien jalkapalloturnauksien vuoksi “uhrata” lähiliikuntapaikat esimerkiksi otsolalaisilta tai jäppiläläisiltä? Onko kunnan tarkoitus olla vetovoimainen ja houkutella ulkopaikkakuntalaisia käymään Kotkassa, vai onko kunnan tarkoitus järjestää palveluita kuntalaisille?

Kotkassa on tähän mennessä turhan usein valittu edellisistä vaihtoehdoista ensimmäinen.

Viikonloppuni oli mitä siistein ja olin melkein unohtanut jo Sari Sarkomaan viime viikon avaukset. Maanantai on kuitenkin aina maanantai (vaikka en edes usko viikonpäivien vaikuttavan mielialaan, ja uusimman tutkimuksen mukaanhan se on keskiviikko, jonka pitäisi olla se isku vasten kasvoja), joten nyt on hyvä päivä valittaa opetusministerin viime viikon ideoista.

Idea 1: Ammattilukion alasajo. Täh? Mitä? Miksi?
Alasajon edut: Ammattikoululaiset saadaan nopeasti työelämään tai ehkä mahdollisesti ammattikorkeakouluun. Lukiolaiset saadaan nopeasti yliopistoon. Yksi ihminen, yksi koulutus.

Melko kapeakatseista politiikkaa varsinkin aikana, jolloin korostetaan elinikäistä oppimista. Ammattilukio on mielestäni paras koulutusmuoto toisen asteen koulutukseksi, sillä neljän vuoden on mahdollisuudet mihin tahansa; kouluun tai työelämään.

En kuitenkaan kannata ammattikoulun ja lukion täydellistä yhdistämistä. Kaikilla ihmisillä ei tarvitse olla 20-vuotiaina ammattia ja kaikilla ei tarvitse olla pitkää yleissivistävää koulutusta, mutta kaikilla täytyy olla mahdollisuus tähän.

Sarkomaan idea 2: Opiskeluoikeus pois hoitoalalla huumeongelmaisilta. HÄH?!?

STT/Helsingin Sanomat (20.9.):
Opetusministeri Sari Sarkomaa (kok) haluaisi ottaa opiskeluoikeuden pois huumeongelmaisilta hoitoalan opiskelijoilta. Ilta-Sanomien haastattelema Sarkomaa aikoo ajaa muutoksen läpi pikaisella aikataululla.

Sarkomaan mukaan kyse olisi äärimmäisestä mutta tarpeellisesta keinosta. Ilta-Sanomien mukaan toimenpide olisi uutta sosiaali- ja terveysalalla ja se vaatisi “säännösmuutoksen, joka hyväksytään valtioneuvoston asetuksella”.

Opiskeluoikeuden menettäminen tai kurinpidollinen erottaminen tulisi mahdolliseksi myös yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa, jos opintojen jatkaminen vaarantaisi potilasturvallisuuden. Opiskeluoikeuden voisi menettää myös esimerkiksi väkivaltaisen käytöksen vuoksi.

Jos tarkoituksena on täydellisesti syrjäyttää päihdeongelmaiset yhteiskunnasta, niin Sarkomaan ehdotus on täydellinen. Nyt viimeistään pitää lopettaa puhuminen syrjäytymisestä ja alkaa puhua syrjäyttämisestä.

Kotkan kaupungissa on käynnissä organisaatiouudistus. Organisaatiouudistuksen tarkoituksena on tehostaa kaupungin toimintaa ja vähentää kustannuksia. Käytännössä organisaatiouudistus on tähän mennessä tarkoittanut projektipäällikön palkkaamista, lautakuntien uudelleen järjestelyä ja johtajien palkkojenkorotuksia. Luvassa on vielä henkilöstön vähentäminen ja sairaspoissaolojen kitkeminen.

Lautakuntien uudelleenjärjestely voi osittain olla jopa hyvä idea, mutta monista selvityksistä ja vastauksista huolimatta on vielä hieman mystistä kuinka suuria synergiaetuja ja säästöjä uudelleenjärjestelyistä syntyy. Esimerkiksi lasten ja nuorten asioiden keskittäminen yhteen Lasten ja nuorten palveluiden lautakuntaan kuulostaa toimivalta, tehokkaalta ja elinkaarimalliin sopivalta järjestelyltä, mutta mistä löytyvät ne superihmiset, jotka pystyvät toimimaan tämän lautakunnan jäseninä?

Säästöt organisaatiouudistuksessa kai syntyvät henkilöstömenojen supistamisesta. Kaupungin tavoitteena on uudelleenorganisoida henkilöstönsä niin, että nykyisen 3800 työntekijän sijaan (joista määräaikaisia on 900), tulevaisuudessa kaupungilla työskentelee 3350 työntekijää, joista määräaikaisten osuus on noin 10 prosenttia. Sinänsä hyvä, että kaupunki pyrkii lopettamaan turhat ketjutetut työsuhteet esimerkiksi hoiva-alalla, mutta toisaalta on huolestuttavaa vähentää henkilöstöä 450 henkilöllä, sillä tämä tarkoittaa palveluiden alasajoa tai ainakin heikentämistä. Yksinkertaisesti on mahdotonta tuottaa samat palvelut, jotka nytkään eivät ole aina niin laadukkaita, pienemmällä henkilöstöllä. Voipi olla, että nämä säästötoimet maksetaan kalliisti takaisin vuoden 2012 jälkeen.

Kaupungin sairaspoissaolot ovat tällä hetkellä kahdeksan miljoonaa (luulisin, että euroa). Se on paljon. Kaupungin tavoitteena on kitkeä pois niin kutsutut vapaamatkustajat ja osoittaa työntekijöilleen, ettei turhaan sairasteta. (Huom! Sairastamien on väärin!) Varmasti kaupungin tällä hetkellä 3800 työntekijän joukossa on niitä, jotka eivät maanantaiaamuna jaksa lähteä töihin, ja ilmoittavat pomolleen olevan sairaita, mutta heidän lukumääränsä on aivan marginaali. Suurempi ongelma on niissä pitkäaikaissairaissa, jotka odottavat eläkkeelle pääsyä sairaslomalla. Vapaamatkustajien “kitkemiseksi” ja sairaspoissaolojen vähentämiseksi kaupungin kannattaisi ennemminkin panostaa työhyvinvointiin ja työssäjaksamiseen, kuin käyttää keppiä muutaman kyseenalaisen tapauksen johdosta.

Vielä muutama kevennys (kuultua):

“…eiköhän se tieto ole sitä kautta henkilöstölle kulkenut.”
- Hmm… tässä taas huomaamme kaupungin toimivan tiedotuspolitiikan ja henkilöstön mukanaolon päätöksenteossa.

“… nyt olis taas kiva, jos olis omaa väkeä tekemässä, kun noi hinnat on mennyt tonne ylös.”
- Niin. Nyt olis kiva. Oli kiva kun ulkoistitte.

“Kotkan tori on ainoita jäljellä olevia paraatitoreja, eli sinne ei saisi rakentaa yhtään mitään.”
- Paitsi parkkihallin sen alapuolelle ja kahvilan päälle? (Tämä siis tuli esille keskustelussa, kun kyseltiin torin viherrakentamisesta.)

Julkaistu Kaupunkilehti Ankkurissa 23.8.2006

Naiset eivät osaa peruuttaa ruutuun. Miehet eivät omista huonekasveja. Naiset laittavat ruoan ja miehet kantavat raskaat esineet. Naiset juoruavat ja shoppailevat, mutta eivät ymmärrä jalkapalloa; miehet taas puhuvat autoista, ajattelevat jatkuvasti seksiä, mutta eivät keskustele tunteistaan. Näinkö on?

Edellä mainitut ovat tietenkin räikeitä stereotypioita, mutta tällaisiin mielikuviin liittyy myös todellisia ongelmia, kuten naisten 80-senttinen euro, miesten ainainen häviäminen huoltajuuskiistoissa, naisten esineellistäminen ja miesten heikko asema perheväkivallan uhreina.

Perinteiset sukupuoliroolit rajoittavat näin ollen kaikkien elämää, ja tämän lisäksi sukupuolen käsite on valitettavasti vielä nykyäänkin aivan yliarvostettu. Naisiksi tai miehiksi ei oikeastaan edes synnytä, vaikka fyysiset ominaisuutemme määräytyvät sen mukaan, vaan ympäröivä yhteiskunta kasvattaa meidät tytöiksi ja pojiksi.

Vaikka olisimmekin vielä sukupuolemme vankeja, on edistystä vuosien kuluessa tapahtunut. Miehillä on nykyään mahdollisuus harrastaa balettia ilman kummeksuntaa ja naiset ovat päässeet pois nyrkin ja hellan välistä mukaan työelämään ja päätöksentekoon. Esimerkiksi sata vuotta sitten naiset äänestivät ensimmäisen kerran eduskuntavaaleissa ja eduskuntaan valittiin 19 naista. Tämän kevään eduskuntavaalien tuloksena eduskuntaan saatiin 84 naista, mikä on enemmän kuin Suomessa koskaan aiemmin; tämä lienee maailmanennätys.

Muualla maailmassa asiat eivät ole aivan yhtä hyvin kuin Suomessa. Kaikissa maissa tyttöjen koulunkäynti ei ole itsestäänselvyys, naiset tekevät oikeasti kaikki kotityöt ja esimerkiksi Saudi-Arabiassa parlamentin jäsenistä 100 prosenttia on miehiä. Tällaisissa maissa miehet mielletään usein kaikkivaltaisiksi, mutta harvemmin otetaan huomioon, että kyseisissä maissa miehillä ei ole mahdollisuutta sellaisiin feminiineiksi miellettyihin toimiin, mihin taas esimerkiksi meillä Suomessa on.

Tässä vaiheessa kuvaan astuu paljon puhuttu ja pelätty sana, jonka merkitys ei välttämättä ole kaikille aivan selvä: feminismi. Joskus feminismi koetaan möröksi, jonka tarkoituksena on kasvattaa naisten valtaa ja polkea miehet maan rakoon. Tätä sana tarkoittaisi, jos se olisi sanan sovinismi vastakohta. Toisinaan feminismillä tarkoitetaan “oikeuksien antamista naisille”, mikä on sinänsä absurdi ajatus, sillä onko nainen jotenkin alempi ihminen, jolle “annetaan” oikeuksia?

Feminismi ei kuitenkaan tarkoita edellä mainittuja vaan kaikessa yksinkertaisuudessaan se tarkoittaa tasa-arvoa. Feminismi tarkoittaa sellaista tasa-arvoa, jossa ei tarvitse enää laskea kuinka monta kymmenestä kansanedustajasta on naisia tai kuinka moni nainen osaa peruuttaa ruutuun. Feminismissä miehillä on yhtä suuri mahdollisuus yksinhuoltajuuteen kuin naisilla ja raskaiden laatikoiden siirtelyyn ei ensimmäiseksi etsitä miestä vaan fyysisesti vahvinta (joka tosin usein on juuri se porukan mies).

Hilla Pohjalainen

Kotkan kaupunginvaltuusto
20.8.2007

Kotkansaarella on kolme tilavaa koirapuistoa. Valitettavasti tilavuuden ja liikkumisen lisäksi koirille ei puistoissa ole muita aktiviteetteja, esimerkiksi agility-mahdollisuuksia.

Agility tarkoittaa koirien esterataa, jossa on muun muassa hyppyesteitä, tunneleita ja pujottelukeppejä. Agility-radan rakentaminen edes yhden Kotkansaaren koirapuiston yhteyteen ei tule kalliiksi, mutta se tarjoaa koirapuistojen käyttäjille mielekästä puuhaa, jollei paikalla ole muita koiria.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puolesta esitän, että ainakin yhdestä Kotkansaaren koirapuistosta tehdään aktiivipuisto. Rahoitukseen voidaan käyttää esimerkiksi koiraverosta (34 €/koira) saatuja varoja.

Hilla Pohjalainen
Vasemmistoliitto

Julkaistu Kaupunkilehti Ankkurissa 8.8.2007

Ilmastonmuutos nousi laajaan julkisuuteen muutama vuosi sitten; sitä ennen ilmastonmuutoksesta puhuminen kuului marginaaliryhmille. Nyt ilmastonmuutos ilmiönä on tunnustettu Suomessa ja tällä hetkellä marginaaliryhmään kuuluvat ne ihmiset, jotka eivät myönnä sen olemassaoloa.

Ilmastonmuutos esitetään usein negatiivisessa valossa: luvassa on tulvia, rankkasateita, äärimmäistä kuivuutta ja kuumuutta. Jäätiköt sulavat, makea vesi loppuu, nälänhätä uhkaa, eläinlajeja kuolee sukupuuttoon, malaria-alue kasvaa, metsäpalot yleistyvät ja vaaralliset hyönteiset kasvattavat elinaluettaan.

Kaikki eivät kuitenkaan ole huolissaan ilmastonmuutoksesta: kuvitellaan, että ilmastonmuutos tuo Kotkaan Kalifornian lämmön, sateet katoavat ja aurinko paistaa jatkuvasti täydellä terällä. Tämän lisäksi valtakunnallisesti merkittävät sanomalehdet julistavat Suomen kuuluvan ilmastonmuutoksen hyötyjiin, sillä lämmin kasvukausi pidentyy ja subtrooppisen ilmaston ansiosta voimme pian syödä kotimaisia banaaneja.

Vaikka kuulunkin niihin ihmisiin, jotka mieltävät ilmastonmuutoksen negatiiviseksi asiaksi, pakko on myöntää, että tänä kesänä luotin salaa ilmastonmuutoksen positiivisiin vaikutuksiin: lämmintä! aurinkoa! rantalentopalloa! bikinit! uimaan!

Ilmastonmuutos petti minut.

Muualla ilmastonmuutos kuitenkin näkyy. Uutiset Euroopasta lupaavat lämmintä ilmaa, mutta sekään ei aina tarkoita hyvää: Unkarin helteissä on kuollut yli 500 ihmistä, Romaniassa 30 ja Kreikassa on julistettu hätätila jatkuvan helteen vuoksi. Britannian tulvien vuoksi 350 000 ihmistä joutuu ehkä olemaan kaksi viikkoa ilman vettä, yksi mies on kuollut, teini-ikäinen poika kateissa ja nainen menetti syntymättömät kaksoset, sillä hän ei päässyt hoitoon. Tiibetin jäätiköt ovat vaarassa sulaa ja samalla tyrehdyttää Kiinan joet, mistä aiheutuu kuivuutta, hiekkamyrskyjä ja aavikoitumista..

Ihme kyllä, näitä uutisia ei julkisuudessa ole mitenkään yhdistetty ilmastonmuutokseen.

Valitettavasti ilmastonmuutoksen negatiiviset ilmiöt toteutuvat ja kotimaiset banaanit ovat vain haavekuva. Enää ei puhuta ilmastonmuutoksen tulosta tai sen vaikutuksista kymmenen tai viidenkymmenen vuoden kuluttua. Ilmastonmuutos on täällä nyt.

Hilla Pohjalainen

Luin tänään Timo Airaksinen ja Leena Lammen kirjoittamaa lukion yhteiskuntafilosofian kirjaa. Ehdin lukea ehkä yhden luvun, joka käsitteli uusliberalismia, hyvinvointiliberalismia sekä sosialismia ja kommunismia, ja kolmen lauseen jälkeen ei enää tarvinnut epäillä kirjoittajien poliittista suuntaa.

Kirjan mukaan uusliberalismi on tulevaisuuden aate. Hyvinvointiliberalismi on vähän nössöille, jotka tahtovat huolehtia myös huono-osaisista ja köyhistä (jotka eivät myöskään kykene itsenäiseen ajatteluun, vaan tarvitsevat parempituloisten huolta ja hoivaa), mutta silti uskovat markkinatalouden näkymättömään käteen. Kommunismi on vallankumousaate, ja vallankumous on aina väkivaltainen. Sosialismi ei kannata väkivaltaa eikä vallankumousta, mutta on silti hyvin vanhanaikainen vasemmistolainen luokkayhteiskunta-aate.

Vaikka olenkin kirjoittajien kanssa täysin eri linjoilla ehkä jokaisesta kirjassa kirjoitetusta lauseesta, on kirjoittajilla tietysti täysi oikeus mielipiteisiinsä. Mutta ei lukion oppikirjassa. Tai ainakaan niin, että kirjoitetussa tekstissä ei ilmaista sitä, että se on kirjoittajan henkilökohtainen mielipide.

Oppikirjat, jopa nimensä mukaan, opettavat ja niiden tulisi kertoa totuuksia objektiivisesti. Tietenkään tämä ei ole missään muissa oppiaineissa mahdollista kuin luonnontieteissä (eikä aina niissäkään, sillä suhteellisuusteoria ei mielestäni voi täysin pitää paikkaansa;), mutta useissa kirjoissa sentään pyritään siihen.

Airaksisen ja Lammen kirjan ensimmäinen painos ilmestyi tänä syksynä. Objektiivisempi näkökulma näkyy toivottavasti ensi syksynä. Tai sitten lukiot tajuavat tarkistaa valitsemansa oppikirjat hieman paremmin. Palautetta Kujulle…

“Ensin mä mietin, että mikä järki on järjestää niiden nuorten kanssa kaikenlaisia tapahtumia, mutta sitten mä ymmärsin, mikä voimavara tuhansissa yhteen kootuissa nuorissa on. Kyllä nuoriin pitää panostaa.”

- Ja tämä oli uusi oivallus?

“Juttelin erään miehen kanssa ja hän sanoi, että ikääntyminen on ihan luonnollista. Vanhuus ei ole sairaus. Kun ajattelee, niin ne ihmiset ovat maksaneet veroja koko elämänsä, niin kai he nyt vanhemmalla iällä kaipaisivat vähän arvostusta.”

- Älä!

“Vaikka tänne kuinka järjestetään kaikenlaisia vetovoimatekijöitä, niin silti ihmiset jaksaa valittaa. Tehtiin me niin tai näin, niin silti valitetaan jostain toimimattomasta terveydenhuollosta.”

- Jos se vika olisikin siinä toimimattomassa terveydenhuollossa..

“Huomasin yksi päivä, että olen tainnut hieman vieraantua tavallisista ihmisistä. Tavallisia ihmisiä pitää kuunnella, jotta voimme päättää heidän asioistaan täällä.”

- Tai sitten sun vaan tarttee olla se tavallinen ihminen.

(Silloin kun en ymmärrä, tulee sellainen olo, että tekisi mieli itkeä. Kaikki muut tajuavat, paitsi minä. Joskus kun en ymmärrä, lohdutan itseäni sillä ajatuksella, että eivät muutkaan tajua - he vain esittävät ymmärtävänsä. Kun tänään kuulin nämä hienot ajatukset julkilausuttuina, ei minun tarvitse hetkeen olla huolissani itseni puolesta..)

Huomenta Kotka ja tervetuloa uuteen aamuun. Tulevaisuutesi on turvattu!

Viime kuussa menin autolla Joensuuhun Ilosaarirockiin. Olin ensimmäisen kerran kolmivuotisessa ilosaarirock-historiassani yötä leirintäalueella. En itse asiassa ole moneen vuoteen ollut festareilla yötä leirintäalueella ja olin lähes unohtanut millaista se on. Tietenkin muistin, että se on kivaa, leirintäalueen kemut ovat aina parhaat, nukuttua ei saa, mutta kukapa nyt Ilosaarirockiin on nukkumaan tullutkaan.

Se mitä en muistanut, selvisi minulle vasta maanantaiaamuna: suurin osa ihmisistä oli lähtenyt, mutta tavarat olivat jääneet. Telttoja, sohvia, vaatteita, kenkiä, ruokaa, sateenvarjoja, polkupyörä, muovipusseja, ämpäri, pyyhkeitä, pöytiä… ihmiset hylkäsivät omaisuuttaan leirintäalueelle, kun “ei nyt jaksa kantaa tätä himaan, kun tää on vähän märkäkin”. Ja kaikkien hyödyllisten tavaroiden lisäksi koko leirintäalue oli tietenkin täynnä roskaa.

Aivan järkyttävää kerskakulutusta. Festareille ostetaan muutaman kympin teltta, joka voidaan kemujen jälkeen hylätä. En tiedä, mitä kaikille jälkeen jääneille tavaroille tehdään. Osan keräävät maanantaihin asti jääneet festarilaiset (kiitos uusista kengistä - omat olivatkin niin likaiset, ettei niitä voinut käyttää -, siististä Paawo -pyyhkeestä, appelsiinimehusta - tuli parhaaseen saumaan ikinä -, kivanvärisestä tyynystä ja polkupyörästä); osan käyvät keräämässä lähialueen ihmiset (ainakin yksi täti sai uuden hienon kukkapöydän ja totesi, että festareille hylätty sohva on hienompi kuin hänen olohuoneessaan oleva) ja loput menevät ehkä roskiin? Toivottavasti ei, vaan ne toimitettaisiin vaikka kirpputoreille tai muuhun yleishyödylliseen, jooko?

Kolumni
Kaupunkilehti Ankkuri 11.7.2007

Ensi viikolla Kotkassa tapahtuu, kun luvassa on kaupungin suurin massatapahtuma: Meripäivät! Kaupungin kadut tulvivat ihmisiä, kujat ovat täynnä kojuja, lapsille on luvassa hauskaa koko viikoksi Lasten meripäivien täyttäessä 25 vuotta ja keski-ikäiset voivat viihdyttää itseään kaljateltoilla tai ihastella Tall Ship’s Race- tapahtuman yli sataa alusta Kantasatamassa.

Mutta missä ovat nuoret? Meripäivät eivät koskaan ole olleet kovin anteliaat ajatellen noin 12 - 18-vuotiaiden ikäluokkia. Kolmetoistavuotias saattaa olla jo hieman liian vanha askartelemaan Lordi-siipiä ja puuveneitä Pekkasen koulun pihalla ja 17-vuotiaalla ei ole asiaa kaljateltoille. (Ja on tietenkin olemassa myös niitä 18+ -vuotiaita, joita kaljateltat eivät lainkaan kiinnosta.)

Joskus nuorisotoimi on järjestänyt jotakin pientä puuhaa, mutta kovinkaan usein Greipin askartelupajat eivät ole saavuttaneet yleisömenestyksiä. Kukapa jaksaisi askarrella puuhelmiä sisällä, kun ulkona on menossa kaupungin suurin massatapahtuma?

Tänä vuonna meripäiväohjelmasta löytyy muutama mielenkiintoinen aktiviteetti, kuten Liiku kuin pantteri -kiertue ja katuteatterifestivaalit, mutta esimerkiksi konsertit, joita Meripäivien yhteydessä järjestetään, ovat aikalailla suunnattu vanhemmalle väelle: lavalle nousevat muun muassa Jari Sillanpää ja Yölintu.

Torstai-iltana on konserttien esiintyjävalinnoissa panostettu hieman nuoriin, kun luvassa on Apulanta ja Kotiteollisuus. Useille ongelmana voi silti olla konserttien ikäraja, sillä “konserteissa noudatetaan samaa käytäntöä kuin aiempinakin vuosina, eli että alaikäiset pääsevät seuraaman kaikkia konsertteja huoltajan seurassa.” Aika kolaus 16-vuotiaan itsetunnolle, kun suosikkibändin keikalle täytyy raahata kaljalta haiseva isä. Ja tämä kaikki vain anniskelualueen vuoksi.

Vaikka konsertit olisivatkin ikärajattomia, voi kynnyskysymykseksi syntyä 20 euron pääsymaksu. Lisäksi muut ehkä nuoria kiinnostavat ohjelmanumerot, kuten pellehyppynäytös ja Vaakku Volley, voivat olla melko monelle budjetiltaan mahdottomia.

Vaikka nuorten osuus Kotkan väestöstä on suhteellisen pieni, täytyy nuoriin silti panostaa. On kaikkien edunmukaista, mitä vähemmän puistoissa rymyää humalaisia 15-vuotiaita. Miten olisi ilmaiskonsertteja joka ilta? skeittiä? koripalloa? ystävyyspelejä? järjestökyliä? katutaidetta? rantabileet? Ja henkilökohtainen suosikkini: pomppulinna, johon pääsevät yli 32-kiloiset! Ideoita löytyy, jos vain on tahtoa ja resursseja totuttaa ne.

Tänään Helsingin Sanomissa oli uutinen kansalaisiksi pyrkivien kokeista:

Entistä useampi maa laittaa kansalaisuutta hakevat testiin ennen lopullista kansalaisuuden myöntämistä. Kansalaisuuskokeita järjestetään ainakin Virossa, Latviassa, Britanniassa, Hollannissa ja kahdessa Saksan osavaltiossa. Yhdysvalloissa koe on ollut käytössä vuodesta 1986, ja sen suorittaa vuosittain noin 600 000 ihmistä. –. Monessa maassa on keskusteltu kiivaasti siitä, mitä kokeessa pitäisi kansalaiseksi haluavalta kysyä.

Kyllä meni vähän sormi suuhun. Ymmärrän kyllä jotenkin kansalaisuutta hakevien kielikokeet, mutta kysymykset ”Kuka hallitsi Tanskaa 1700-luvulla, kun hallitsijalla oli mielenterveysongelmia?” tuntuvat hieman irrelevanteilta. Ehkä yleissivistävä tieto auttaa jossain määrin ”sopeutumaan” yhteiskuntaan, mutta tekeekö se jostain ihmisestä enemmän suomalaisen, jos tietää minä vuonna solmittiin pähkinäsaaren rauha?

Jos Suomen kansalaisuutta hakeville ihmisille pidetään Suomi-tietovisa, niin eikö samalla voitaisi pitää kaikille syntyperäisille suomalaisille suomalaisuuskoe, jossa testataan kuinka hyvin tuntee Suomen? Jos ei läpäise, niin voi yrittää muuttaa Viroon. (Helsingin Sanomien jutun esimerkkikysymysten perusteella voisin hyvällä onnella läpäistä Viro-tietovisan, sillä minulla ei ole mitään tietoa jostain tanskalaisesta PH-lampunkeksijästä.)

Eniten kritiikkiä on herättänyt testien ideologisuus. Etenkin Hollannissa ja Saksassa kokeet on suunnattu varsin avoimesti muslimeille. Saksassa Baden-Württembergin osavaltion testissä hakijalta tiedustellaan muun muassa sitä, kuuluuko naisten saada matkustaa ilman lähisukuun kuuluvaa miespuolista saattajaa. –.

Jonkun maan esimerkkikysymyksenä oli, että ”Miten suhtaudut, jos poikasi ilmoittaisi olevansa homo?” Miten tuohon pitäisi vastata? Onko tällaiseen kysymykseen oikeaa vastausta? Jos tällainen kysymys olisi suomalaisuuskokeessa suomalaisille, ja vastaukseksi yritetään saada jotain kovin arvoliberaalia, luulen, että Viron asukasluku kasvaa.. Harmi.

Litralla polttoainetta yksi matkustaja kulkee henkilöautolla 16,9 kilometriä. Litralla polttoainetta yksi matkustaja kulkee junalla 76,9 kilometriä. Sadalla eurolla yksi matkustaja kulkee junalla Kotkasta Ilosaarirockiin ja takaisin. Sadalla eurolla viisi matkustajaa kulkee henkilöautolla Kotkasta Ilosaarirockiin ja takaisin.

Epäkohta?

Julkisilla kulkeminen törkeän kallista, mikä ei millään lailla kannusta yksittäistä matkustajaa liikkumaan junalla tai bussilla. Ja tämä ei tarkoita hyvää ilmastonmuutoksen, ilmansaasteiden, eläinten vapaanliikkuvuuden tai hirvikolareiden kannalta.

Tietenkään julkisen liikenteen hintaan ei vaikuta ainoastaan polttoainekustannukset (veturinkuljettajien palkat ylös!), eivätkä henkilöautonkustannukset koostu vain polttoainekustannuksista, mutta on jotenkin vaikeaa puolustaa julkista liikennettä kun hintojen lisäksi Pendolinot ovat aina myöhässä ja perjantaibussi on niin täynnä, että Helsinki-Porvoo välin joutuu istumaan lattialla.

Jes! Bensavero ylös, ruuhkamaksut pääkaupunkiseudulle ja opiskelijakortit kaikille!

Yleisönosastokirjoitus
Kymen Sanomat 3.6.2007

Viime jouluna tehtiin Kotkan kaupungille tasapainoinen ja hieno talousarvio 2007, ja nyt keväällä vuoden 2006 tilinpäätöstä käsitellessä kiiteltiin toimialoja hyvästä tasapainotetusta taloudesta.
Tasapainoisella taloudella on kuitenkin hintansa: kun investoinnit ovat suuria, muun muassa sosiaali- ja opetustoimi kärsivät. Konkreettisena seurauksena tästä 8E:tä ei enää ensi viikolla ole. Kymen Sanomat uutisoi 30.5. yhden Karhulan koulun kahdeksannen luokan lopettamisesta ja oppilaiden sijoittamisesta muihin kasiluokkiin.

Valitettavasti tällä hetkellä 8E:n sulauttaminen muihin ryhmiin kuitenkin kuulostaa oikeasti ainoalta vaihtoehdolta, sillä rahaa opetuspuolella ei ole. Jos tulevien seiskaluokkalaisten ryhmiä suurennettaisiin, syntyisi 27 tai 28 oppilaan ryhmiä. Kalusterahankaan vähentämisestä ei kovin ole hyötyä, kun Karhulan koululle on tälle vuodelle varattu sitä huikeat 3000 euroa.

Tuntikehys on liian pieni, ja tämä tiedettiin jo jouluna, mutta muutosta talousarvioon ei tehty. Koulutoimen ohjeiden mukaan tuntikehyksen tulisi olla 1, 6. Karhulan koulussa tuntikehys on 1,64 ja koulu tarvitsisi tuntikehyksekseen 1,7. Nämä luvut eivät välttämättä lukuina sano mitään, mutta luvut voi helposti suomentaa: Koulutoimella on liian vähän rahaa!

Jos jotain hyvää tahtoo tilanteesta etsiä, on se oppilaiden aktiivisuus jatahto puolustaa omia oikeuksiaan. Kymen Sanomien jutussa kerrottiin kolmen kasiluokkalaisen aloittaneen kampanjoinnin hanketta vastaan ja heidän saaneet taakseen kaikki koulun kasiluokkalaiset. Kampanjointi toteutetaan ensin adressilla ja myöhemmin vaikka lakolla, jos on pakko.

Luokan lopettaminen voi kostautua jälkeenpäin, ja tällä hetkellä epäreiluinta tilanteessa on ollut se, ettei oppilaille ole kerrottu suunnitelmia luokan lopettamisesta. No, Karhulan koulun rehtoria lainaten: “On hyvä, että korkeammat tahot näkevät millaisia seurauksia päätöksillä on.”

Hilla Pohjalainen
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä/

Eduskunnassa keskusteltiin eilen opintotuen korottamisesta. Sivistysvaliokunnan esityksen mukaan ensi vuonna on opintotukeen tulossa 15 prosentin kauan toivottu korotus ja opiskelijan omia tulorajoja ollaan nostamassa 30 prosentilla. Lisäksi valiokunta pitää hallituksen esitystä itsenäisesti asuvien alle 20-vuotiaiden toisena asteen opiskelijoiden vanhempien tulorajoja korottamista 30 prosentilla hyvänä juttuna.

Hyviä edistysaskeleita, mutta koska mikään ei riitä, tarvitaan näiden lisäksi vielä opintotuen indeksiin sitominen, asumistuen ympärivuotistaminen ja vanhempien tulorajojen poistaminen alle 20-vuotiailta toisen asteen opiskelijoilta.

Keskustelu eduskunnassa oli melko hurjaa. Muutaman kansanedustajan mielestä vanhempien tulee kantaa vastuu lapsistaan, ja hyvätuloisten vanhempien lapset kuuluvat vanhempiensa elätettäviksi – ei yhteiskunnan. Täysi-ikäisten opiskelijoiden tulisi asua vanhempiensa luona – opiskelija, joka muuttaa omaan asuntoon samalle paikkakunnalle kuin vanhempansa, tekee sen vain siksi, että on metkampaa bilettää kuin opiskella ja opiskelupaikkakuntaa saisi vaihtaa ainoastaan pakon edessä, ei siksi, että tahtoo.

No tuli keskustelussa hyviä ja fiksujakin pointteja, mutta kyllä huomaa, ettei suurin osa edustajista ole itse ollut opiskelija hetkeen. Ainakaan kokoomuksen Tuulikki Ukkola: “On se niin hirveää tämä nykyaika, kun rahaa tulee sen kun vähän kitisee ja vinkuu. Minä vaan sanon, että 50-60-luvuilla ei ollut opintotukea eikä ollut mitään muutakaan ja siitä huolimatta menimme opiskelemaan, pois kotoa 15-vuotiaana, mutta olihan se. Tämä nykyaika on kyllä aivan hirveä verrattuna 50-lukuun, aivan totta, ihan oikeasti. Eikö teillä ole muuta puhuttavaa?”

Euroopan unioni esitetään usein melko negatiivisessa valossa. EU:n maataloustuet ovat merkillisiä salaisuuksia, Strassbougissa pidetyt kokoukset maksavat miljoonia ja nopeantoiminnanjoukot ovat vähintäänkin kyseenalaisia. Näiden asioiden puolesta kyllä EU:n saakin esittää negatiivisessa valossa. Tämän lisäksi kun otetaan huomioon vielä pääomalle tarjottu vapaa liikkuvuus ja huono maahanmuuttajapolitiikka, on EU ihan paskalafka.

Jotain hyvää pitää EU:ssa silti olla. Ympäristöpolitiikka hoidetaan ymmärtääkseni EU:n laajuisesti hyvin ja yhtenevissä reilun kaupan ja muissa ympäristömerkeissä on puolensa. Ihmisoikeuksien valvonta on osiltaan hyvässä jamassa ja EU:n kautta rikkaammat maat tukevat köyhimpien kehitystä.

EU on hyvä paha. Täytyy vain pohtia kumpaa se on enemmän. Olen yrittänyt tutustua EU:n monimutkaiseen järjestelmään paremmin ja yrittänyt muodostaa itselleni selkeämmän ja oman mielipiteen EU:sta, mutta se on kovin vaikeaa. Perustuslakiin olen hieman tutustunut, mutta vain hieman. Suurin osa muusta EU-tietoisuudestani perustuu melko subjektiivisiin näkökulmiin, ja usein olen kovin huono lukemaan rivien välistä. Tämä on kai taas yksi niistä asioista, joihin tartun huomenna…

Eilisessä valtuuston kokouksessa käsiteltiin tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2006, tilinpäätös- ja toimintakertomus 2006, henkilöstökertomus 2006 ja muutama sana mainittiin ympäristö- ja yhteiskuntavastuunraportistakin.

Keskustelussa mainittiin useasti kuinka Kotkan investointikausi on ollut voimakas ja kaupungin kassaa kartoittavat mittavat investoinnit ovat kasvattaneet lainakantaa (joka muuten on yksi Suomen suurimmista asukasta kohden). Kasvaneet investoinnit mainittiin keskustelussa sillä tavalla, että se kuulosti investointien vain tulleen jostain. Tuli mieleen uutinen, jossa kerrotaan auton ajaneen ojaan. Valitettavasti se on usein kyllä kuski, joka auton ohjaa metsään tai kuuseen. Kotkan kaupungin tapauksessa se on ollut valtuuston tahto, joka on ajanut kaupungin talouden siihen tilanteeseen, jossa nyt ollaan.

Kaikesta ei kuitenkaan voi syyttää Maretariumia, toriparkkia ja merimuseota. Ennen valtuuston kokousta eräs lääkäri kävi valtuustoryhmämme vieraana ja hänen mukaansa Kotkan ongelmat terveydenhuollossa ovat ongelmia myös valtakunnallisesti. Terveydenhuollon kriisiä ei siis olisi ratkaissut, jos olisimme jättäneet rakentamatta lähes yhdeksän miljoonaa euroa maksaneen parkkihallin tai merimuseon, jonka kustannuksia emme vielä edes tiedä. Olisi yhdeksästä miljoonasta eurosta ollut varmasti hyötyä ja helpotusta esimerkiksi koulupuolella, mutta lääkäripulaan se ei välttämättä olisi auttanut.

Edelleen ihmettelen sitä kummallisuutta, miksi kunnallinen terveydenhuolto ei toimi. Vieraanamme käynyt lääkäri kertoi, että yksityisellä puolella lääkärit voivat itse määritellä työaikansa, eikä heidän tarvitse päivystää. Kuka yksityisellä sitten päivystää? Kuka tekee ne työt, jolloin lääkäri on päättänyt olla vapaalla? Ja kun näihin on saatu vastaus, niin miksi tämä ei voisi toimia kunnallisella puolella? Ihmetyttää…

Kolumni
Kaupunkilehti Ankkuri 16.05.2007

Tekstiiliteollisuus on useiden kehitysmaiden tärkeimpiä teollisuudenaloja. Monet länsimaiden merkkituotteita tuottavat vaatefirmat ovat siirtäneet vaatetehtaansa halvan työvoiman maihin, joissa muotivaatteita tuotetaan epäinhimillisissä olosuhteissa polkuhinnoin. Näin tyytyväiset rikkaissa länsimaissa elävät kuluttajat voivat ostaa hienoja merkkivaatteita kohtuullisin hinnoin.

Valitettavasti merkkituotteista maksettu kohtuuhinta näkyy myös vaatteen ommelleen työläisen elämässä. Onneksi markkinoille on vähitellen tullut Reilun kaupan vaatteita, jotka takaavat vaatteen tuottajalle kunnollisen korvauksen parsituista puuvillahousuista ja tennareista. Reilun kaupan markkinat ovat kuitenkin vielä marginaali-ilmiö: esimerkiksi Kotkan kaltaisessa kaupungissa ei Reilun kaupan vaatteita ole myynnissä. Lisäksi Reilun kaupan vaatteiden hinnoissa näkyy tuottajille maksettu kohtuullisen reilu korvaus.

Tavallinen kotkalainen voi silti ostaa vaatteensa reilusti matkustamatta Helsinkiin vaateostoksille ja vielä sopuhintaan - kirpputoreilta. Kirpputorit avaavat ostajalle aivan kokonaan uuden maailman. Tietenkin ensikädenkaupan alekorista löydetyissä paidoissa on oma hohtonsa, mutta niistä kuitenkin puuttuu se harvinaisuuden loisto ja ostohetkellä tunne siitä, kuinka on taas löytänyt jotain ainutlaatuista.

Kotkan kierrätyskeskus, uudelta nimeltään Ekotalli, on juuri avannut uudet ovensa Karhulassa. Kierrätyskeskuksen toimiessa Kotkassa, sinne saattoi mennä kassi täynnä omia vanhoja pieniksi tai epämukaviksi käyneitä vaatteita, ja lähteä kotiin kassi täynnä sopivankokoisia, mukavia itselle uusia vaatteita. Vaihtotori oli kätevä, käytännöllinen ja fiksu tapa hankkia itselleen uusia vaatteita ja samalla päästä eroon omista vanhoista. Nyt valitettavasti vaihtotoritoiminta on Ekotallilla lopetettu, sillä tuottavuusajattelu valloittaa saraa jopa kirpputoreilla.

Omista vanhoista vaatteista voi silti päästä eroon itsepalvelukirpputoreilla, ja tätä itse asiassa pitäisi suosia huomattavasti nykyistä enemmän, eikä jättää vanhoja vaatteita lojumaan kaapin perälle tai lähettää kehitysmaihin. Usein ajatellaan kehitysmaihin lähetettyjen vaatteiden olevan hyvä työ, mutta asia ei ole aivan niin yksinkertainen. Totta kai esimerkiksi katastrofialueilla lahjoitusvaatteet ovat korvaamaton apu, mutta kehittyvissä kehitysmaissa ne ovat enemmänkin haitta, sillä käytetyt lahjoitusvaatteet estävät maiden oman tekstiiliteollisuuden kehittymisen.

“Ajattele globaalisti, toimi paikallisesti” -ajattelutapa toimii tässäkin kysymyksessä, valitettavasti vaan “ajattele paikallisesti, toimi globaalisti” -käyttäytyminen on se, jota enemmän tässä(kin) kysymyksessä suositaan.

Kotkan tarkastuslautakunnan laatimassa arviointikertomuksessa tarkastuslautakunta nostaa esiin kuntalaisten eriarvoisen aseman terveyspalveluissa. Karhulan terveyskeskus annettiin yksityisen MedOne- reppufirman hoidettavaksi reilu vuosi sitten (jos oikein muistan) ja tällä hetkellä kuntalaiset ovat tyytyväisiä Karhulan terveysasemaan - muilla terveysasemilla hoitoon ollaan tyytymättömiä.

Tarkastuslautakunta ei huomautuksellaan kuitenkaan tahdo ottaa kantaa yksityisten terveyspalveluiden puolesta tai niitä vastaan, mutta kuntalaisten tasa-arvoisuus palveluissa on turvattava. No, viime viikolla Kymen Sanomat uutisoi Kotkan sosiaali- ja terveyslautakunnan selvittävän Kotkansaaren terveyskeskuksen yksityistämistä.

Yksityiset terveyspalvelut ovat melko mystisiä juttuja. On vaikea ymmärtää kuinka yksityinen puoli pystyy tarjoamaan lääkäreilleen parempaa palkkaa, paremmat työolot ja samalla tuottaa palvelut halvemmalla kuin julkinen sektori ja kaiken päälle tuottaa vielä voittoa.

Yksityisellä puolella kaikki on huhupuheiden mukaan paremmin: lääkärit saavat tehdä oikeita töitä raporttien kirjoittamisen sijaan; potilaat saavat ajan saman tien, kaikki vaivat hoidetaan kerralla hyvin ja lapset saavat vielä kiiltokuvan kotiin. Julkisella puolella tämä kaikki on haavekuva. Kolmasosa lääkäreiden työajasta kuluu raporttien naputteluun, ajan saa kolmenkuukauden päähän, ja potilaan valittaessa ikävää närästystä hän lähtee kotiin kipsi jalassaan.

On yksityisellä puolella puutteensakin kaikesta loistavalta kuulostavasta huolimatta. Joka terveyskeskuskäynnillä vastassa on uusi lääkäri, potilaita ohjataan erikoissairaanhoidonpiiriin, vaikka kyseessä on terveyskeskuksessa hoidettava vaiva ja laboratoriokokeissa säästetään potilaiden kustannuksella. Tämä kaikki on mahdollista myös julkisella puolella; suurin yksityisen terveydenhuollon ongelma on vastuukysymykset.

Kunnan on turvattava palvelut tilanteessa kuin tilanteessa, yksityinen puoli on terveyspalveluista vastuussa ainoastaan niin kauan kuin sopimus on voimassa. Kunnan lopetettua omat palvelunsa, on se täysin riippuvainen yksityisen palveluntarjoajan palveluista, joten jos reppufirma tahtookin yllättäen esimerkiksi korottaa palvelumaksuja, ei kunnalla välttämättä ole vaihtoehtoa, ja näin ollen edulliseksi tullut terveydenhuolto on taas kallista.

Vaikka reppufirmat voivat tarjota hetkellisesti hyvää palvelua halvalla, en usko, että ne ovat kestävä vaihtoehto kunnan omille palveluille. Ehkä terveyskeskukset täytyy ajaa ensin kunnolla alas, ennen kuin tajutaan niiden arvo. Seuraavassa valtuuston kokouksessa keskustellaan tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta, ja terveydenhoidon järjestäminen saa keskustelussa oman osansa. Toivottavasti päädymme tavoittelemaan muutakin kuin laastaria ampumahaavoihin. Sitä odotellessa Suomi voisi voittaa jääkiekon MM-kultaa.

Aloitin taas uuden elämän. Yleensä kaikki uusi pitää aloittaa viikon alussa, mieluusti jopa kuun alussa, mutta poikkeuksellisesti aloitin uuden elämän tiistaina (tosin tämä viikko voi mennä harjoitellessa ja aloitan uuden elämäni kunnolla vasta ensi viikolla). Poikkeukselliseen aloituspäivään on kuitenkin hyvä syy, sillä olen ollut pipinä edellisen viikon ja vasta tänään selvinnyt töihin, joten tämä päivä vähän tuntuu maanantailta.

Aloitan uuden elämän melko usein. Yleensä se koskee jälkiruokaa tai sen pois jättämistä ja pääsen aloittamaan uuden elämän kerran viikossa. Usein jopa monta kertaa. Muita syitä aloittaa uusi elämä on alkaa pyöräillä töihin (joka kaatuu aina siihen, että en osaa ostaa uutta sisäkumia puhjenneen tilalle) tai alkaa syödä astetta terveellisemmin.

Päätän usein myös tehdä asiat kunnolla ja heti. Tänään tein niin ja sain paljon aikaiseksi: tilasin uuden sivutuloverokortin, otin yhteyttä vanhustenkodeille, jotta voimme mennä sinne viettämään aikaa ja ulkoilemaan vanhusten kanssa, siivosin, lähetin kirjeen ystävälleni, johon en ole pitänyt mitään yhteyksiä kuukausiin ja ostin no sweat- tennarit.

Uusi elämäni on: älä jätä huomiseksi sitä minkä voit tehdä tänään, sillä jos pidät siitä, voit tehdä sen huomenna uudestaan.

Huomenna en kyllä osta uusia kenkiä, koska se kuluttaa, mutta huomenna luen hallitusohjelman, sillä se minun on pitänyt tehdä jo aika monta aikaa sitten (en kyllä usko, että pidän siitä kauheasti, joten sitä tuskin teen torstaina uudestaan). Norpat nousuun ja rock on.

Menen huomenna ilmasto- ja energiaseminaariin kuuntelemaan, vaikuttamaan kiinnostuneelta ja tekemään muistiinpanoja. Tälläisen ohjeistuksen sain kutsussa. Valmistelin silti hienon puheenvuoron, jotta jos käy sellainen tuuri, että saan tai joudun jotakin sanomaan, en hämmenny. Näin sanon, tai ainakin suunnitelen sanovani:

Tärkeitä asioita tällä hetkellä energia- ja ilmastopolitiikassa ovat päästöjen vähennykset ja energiatehokkuuden lisääminen. EU:n pyrkimyksiä vähentää päästöjä 20 % vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä täytyy tukea ja on oltava valmiita myös 30 %:n vähennykseen, vaikka muut suuret päästöjentuottajat eivät olisi mukana. Energiatehokkuutta tulee lisätä 20 % vuoteen 2020 mennessä. Käytännössähän energiatehokkuuden lisääminen ja päästöjen vähentäminen on sama asia, mutta eri näkökulmasta esitettynä.

Tulevaisuuden energiapolitiikkaa ei tule rakentaa ydinvoiman varaan. Ydinvoima ei ole ainakaan Suomessa kotimaista (ja EU:ssa käytetystä uraanista 98 % on tuontiuraania), sen riskit ja uhat ovat mittaamattomat ja päästöttömyys on paikallista. Vesivoima on Suomessa käytetty; enää ei voida valjastaa lisää koskia ja uusia altaita ei tule rakentaa. Tulevaisuudessa täytyy panostaa biopolttoaineista puuhun ja tuulivoimaan. Eräiden laskelmien mukaan tuulivoimalla voitaisiin tuottaa vuonna 2025 yli 10 %: a maailman sähköstä.

Liikenne tuottaa ainakin Suomessa viidenneksen päästöistä ja vuoteen 2020 mennessä päästöjä tulisi vähentää kymmenellä prosentilla. Tämä täytyy kuitenkin tehdä toisen sukupolven biopolttoaineilla ja mieluusti näistäkin vain puulla. Puun lisäksi voidaan polttaa myös jätteitä. Biopolttoaineina ei tule käyttää ruokatuotteita kuten maissia, sillä se aiheuttaa elintarvikkeiden hinnannousua, eikä viedä viljelysalaa ruoalta (jotta 10 %:a liikennepolttoaineesta korvattaisiin biopolttoaineella tarvittaisiin koko maailmassa 9 %:a maatalousmaasta ja EU-15 72 %:a!). Biopolttoaineiden vuoksi ei myöskään saa tuhota sademetsiä ja luonnon biodiversiteettiä. Myöskin Brasilian sokeriruokaplantaaseilla tuotetut biopolttoaineet ovat kyseenalaisia, sillä työolosuhteet ovat ongelmalliset ja energian tuottaminen toisella puolella maapalloa ei ole fiksua.
Pikaisesti täytyy pyrkiä vähentämään päästöjä ja hillitsemään ilmastonmuutosta. On valmistauduttava radikaaleihin vähennyksiin, jotka näkyvät myös yksittäisten ihmisten kulutustottumuksissa. Lisäksi on välittömästi ruvettava valmistautumaan ilmastonmuutoksen aiheuttamiin haittoihin ja varauduttava tälläkin hetkellä purkautuvien metaanipäästöjen aiheuttamiin haittoihin.

Löysin Turun Sanomista vielä yhden syyn olla huolissaan ilmastonmuutoksesta. (:

Ilmastonmuutos kiihdyttää Maan pyörimisnopeutta

“Viime aikoina paljon julkisuutta saaneen ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat konkreettisesti maailmanlaajuisia, osoittaa Geophysical Research Letters -tiedelehdessä julkaistu saksalaislaskelma. Max Planck Instituutin tutkijan Felix Landererin johdolla tehdyissä laskelmissa osoitettiin, että varovaisimpienkin nykytietoon perustuvien ilmaston lämpenemistä osoittavien mallien toteutuessa maapallon pyörimisnopeus kiihtyy. Tämä johtuu merivesien lämpötilojen ja virtauksien muutoksista, jotka siirtävät planeettamme massan painopistettä kohti suurempia leveysasteita eli kohti napoja.

Maan akselin suhteen tapahtuvien muutosten vaikutukset eivät kuitenkaan tunnu kovin dramaattisilta, eivätkä aiheuta kellojen viisarien kääntelyä. Saksalaistutkimuksen mukaan ilmastonmuutoksesta johtuva vuorokauden lyheneminen on 0,12 tuhannesosasekuntia vuoteen 2200 mennessä.”

Kolumni
Kaupunkilehti Ankkuri 18.4.2007

Onpa mukava taas kirjoittaa kolumneja vaalikarenssin ja rentouttavan pääsiäisloman jälkeen. Kävin pääsiäisenä Ranskassa tapaamassa siellä vaihto-oppilaana asuvaa ystävääni. Koska pääsiäinen on lomana kuitenkin melko lyhyt, otin yhden ylimääräisen vapaapäivän ja lensin Ranskaan.

Lentokoneella matkustamisesta tulee aina hieman huono omatunto. Vaikka Iso-Britanniassa tehdyn tutkimuksen mukaan lentokoneella pääsee yksi matkustaja litralla polttoainetta 27,9 kilometriä ja henkilöautolla 16,9 kilometriä, ovat lentokoneista aiheutuneet päästöt ympäristölle paljon autoja haitallisempia. Lentokoneiden polttoaineista ei makseta polttoaineveroa, eikä matkustajaa kohden laskettuun kulutukseen ole otettu huomioon muuta kulutusta kuten infrastruktuuria, koneiden valmistusta tai melu- ja terveyshaittoja. (Parasta olisi tietenkin liikkua junalla, jolloin yksi matkustaja kulkee litralla polttoainetta 76,9 kilometriä.)

No, yritän kuitenkin helpottaa huonoa omaatuntoani maksamalla hiilidioksidiveroa 10 prosenttia lentolipun hinnasta ilmastonmuutosta vastaan kamppailevalle ympäristöjärjestölle. Tällä kertaa Maanystävien ilmastokampanja sai 40 euroa. Ilmastokampanjan rahoituksella lisätään ihmisten ilmastotietoutta ja tuetaan Ecoclub-järjestön energiansäästöhanketta.

Maksettu lentovero ei tietenkään korvaa aiheuttamiani hiilidioksidipäästöjä. Oikeastaan pitäisi ainoastaan lisätä energiatehokkuutta ja luopua lentämisestä, mutta lentoverolla rahoitetaan erilaisia hankkeita ja samalla lentokonetta käyttävät tiedostavat ihmiset voivat ostaa omatuntonsa puhtaaksi.

Tilanne on mielestäni hieman absurdi. Toiset ihmiset voivat tuottaa juuri niin paljon päästöjä kuin haluavat, kunhan heillä on vain rahaa “korvata” aiheuttamansa haitat. Samaan aikaan kuitenkin ne ihmiset, joilla ei ole rahaa tuottaa päästöjä, kärsivät eniten toisten aiheuttamista päästöistä.

Sama absurdi ja epäreilu tilanne toistuu päästökaupassa. Vaikka saastuttaja maksaa -periaate on hyvä, se johtaa helposti tilanteeseen, jossa saastuttaminen korvataan rahalla. Lisäksi helposti unohdetaan vertailla, olisiko halvempaa ja kannattavampaa tuottaa tavaroita tai matkustaa ekologisemmalla tavalla, kuin maksaa ympäristön pilaamisesta.

Lentoverojen tarkoitus on yrittää neutralisoida hiilidioksidipäästöjen aiheuttamat haitat: kun energiatehokkuutta parannetaan ja näin ollen vähennetään hiilidioksidipäästöjä, voidaan hyvällä omallatunnolla lentää lentokoneella. Valtion talouden rahoituslähteeksi päästöverot eivät oikein sovellu, sillä niiden tarkoitus on olla mahdollisimman pieniä. Sitä parempi, mitä vähemmän päästöveroja saadaan, sillä silloin myös päästöt ovat vähäisiä.

Oma kulutukseni ei ole millään tavoin verrattavissa suurten yritysten ja globaalin kaupan aiheuttamiin päästöihin, mutta tein silti epäreilun tilanteen välttämiseksi periaatepäätöksen olla lentämättä lomamatkoja lentokoneella. Ensi vuonna en siis matkusta pääsiäiseksi Ranskaan, mutta ehkä vierailu johonkin Kotkan kulttuurikohteeseen takaisin Suomeen muuttaneen ystäväni kanssa piristää mieltä.

Uutisissa kerrottiin taas uusista alkoholiin liittyvistä tutkimuksista: “Suurin osa lapsista nähnyt humalaisen aikuisen”, “Kymenlaakson miehet kuolevat ennen aikojaan viinan takia” ja “Alkoholiveron alennus lisäsi äkkikuolemia”. No älä! Tulipa taas isosti uutta tietoa. Eikö alkoholia ja sen vaikutuksia ja haittoja ole tutkittu vaikka kuinka kauan ja aina päästään samaan tulokseen: viina tappaa?

Uutisessa “Kymenlaakson miehet kuolevat ennen aikojaan viinan takia” on kerrottu perusjuttua kuinka alkoholiveroa pitäisi korottaa ja positiivisiin terveysvalintoihin tulisi kannustaa. Lisäksi jutussa myönnetään, että “tupakointi, liikunta ja ravinto ovat henkilökohtaisia valintoja, mutta niihin vaikuttaa myös millainen elämä muuten on: onko työtä, asunto ja turvattu toimeentulo ja millainen on palveluiden saatavuus ja toimivuus”. Taas tuli rutkasti uutta tietoa.

No jos kerran minä tiesin tämän kaiken jo etukäteen, niin eikö myös voisi kuvitella, että niin tekevät kaikki muutkin? Tai ainakin suuri osa kaikista muista? Ja miksi edelleen viina tappaa?

Omalla kohdallani tilanne on tietenkin aivan selvä: käytän ehkä joskus kohtuudella, joten näillä tilastoilla ja varoituksilla ei ole mitään tekemistä minun kanssani. Ja näin on myös lähes kaikkien muiden kohdalla. Myös niiden, jotka humalassa kaatuvat rappusissa lyövät päänsä ja viina tappaa.

No, tulipa sossumainen ja naiivi olo, joten tilastoihin pääsyä tai toimivaa alkoholitiedotusvalitusveronkorotusohjausta odotellessa naiivius:

Anna: “Hilla hei, tuo mies katsoi meitä vähän sillä silmällä:”
Mie: “Häh, millä silmällä?”

Isi on hyvin huolissaan ilmastonmuutoksesta kuten varmasti lähes kaikki muut vähänkin valveutuneet ihmiset. Kuitenkin kaikki muut vähänkin valveutuneet ihmiset puhuvat hiilidioksidipäästöistä, energiantuottamisesta, Kioton sopimuksesta ja päästöjen vähentämisestä. Nämä asiat ovat tietenkin kovin tärkeitä, mutta isi pitää niitä melko vähäpätöisinä asioina. Isi on enemmän huolissaan mustista aerosoleista, metaanipäästöistä, otsoneista ja Siperiasta.

Matemaattisluonnontieteellisessä aikakauslehti Dimensiossa, jonka isi saa työnsä puolesta, Risto Isomäki kirjoittaa ilmastonmuutoksesta. Isomäen tekstissä tulee esille jotain sellaista, jota ei Helsingin Sanomissa tai Ylen uutisissa kerrota. Isomäki kertoo maailman johtavien ilmastotutkijoiden näkemyksistä, joiden mukaan hiilioksidi ei olekaan se kaikista pahin ilmastonlämmittäjä (sille annetaan 15 % osuus). Pahin kaikista on metaani, joka aiheuttaa puolet ilmastonlämpenemisestä ja mustat aerosolit neljäsosan.

Miksi näistä asioista ei puhuta lainkaan? Isi sanoi, että Siperian metaanijärvet on kerran mainittu jossain Helsingin Sanomien kolumnissa, mutta vakavasti kukaan ei ole huolissaan metaanipommeista, jotka purkautuvat jo nyt. Siperiassa, jossa tunnetusti on hurjan kylmä, on tällä hetkellä järviä, jotka eivät jäädy talvella, sillä pohjasta jatkuvasti pulppuava metaani pitää ne sulana. Metaania tulee myös lehmien mahasta ja isi ehkä lopettaa naudanlihan syönnin.

Mitä nyt pitäisi tehdä? Onko mitään järkeä enää sammuttaa valoja kun lähtee huoneesta, kun ei sillä kuitenkaan ole merkitystä? Onko pakko aina odottaa bussia vesisateessa, kun autolla pääsee kuitenkin ripeämmin ja halvemmalla, kun ei bussilla liikkuminen kuitenkaan pelasta ilmastonmuutokselta? Toisaalta, jos luovuttaa niin ilmasto lämpenee vieläkin nipeämmin ja luonto ei ehdi sopeutua siihen lainkaan ja voi olla että saimaannorpat kuolevat sukupuuttoon.

Risto Isomäellä oli tekstissään hienoja ajatuksia siitä, miten ilmastonmuutosta voidaan torjua muutenkin kuin päästöjen vähentämisellä. Ajatukset olivat kovin yksinkertaisia: istutetaan paljon paljon apinanleipäpuita ja laitetaan maahan tekolunta, jotta auringonvalo heijastuu takaisin avaruuteen. En ehkä kuitenkaan ymmärtänyt kaikkia Isomäen ajatuksia. (kannattaa ehkä lukea itse Isomäen juttu, Dimensio 2/2007)

No. Me isin kanssa emme voi kovasti vaikuttaa Siperian metaanipommien purkautumiseen, mutta ainakin tiedostamme ne. Me voimme kuitenkin olla syömättä naudanlihaa ja voimme sammuttaa valot. Niin, ja voimme toivoa, että ne, jotka voivat vaikuttaa Siperian metaanipommeihin, tekevät asialle jotain heti!

PS. Itä-Suomen Vasemmistonuorille tulee kumminorppa<3

Reilu kaksi kuukautta sitten Itä-Suomen Vasemmistonuorten vuosikokouksessa minusta tuli norppakoordinaattori. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että vastaan Itä-Suomen Vasemmistonuorten tämän vuoden norppaprojektista, mutta koordinaattori-nimike kuulostaa vakuuttavalta. Teimme kokouksessa kannanoton saimaannorpan puolesta. Kannanotossamme vaadimme kalastuksen lopettamista norppa-alueilla pesimäaikana, moottorikelkkailun ja vesiskootteroimisen kieltämistä norpan elinalueilla ja rantakaavoituksen rajoittamista. Kaikki tämä on teoriassa helposti toteutettavissa, käytännössä suurin osa ihmisistä suostuu tuskin luopumaan rantasaunastaan norppien takia (tyhmät ihmiset!).

Eilen törmäsin kadulla WWF-tyttyyn ja aloin tukea WWF:n saimaannorppakampanjaa. WWF:n kampanjalla on samat tavoitteet kuin Itä-Suomen Vasemmistonuorilla, WWF:llä on vain (syystä tai toisesta) jokseenkin isommat resurssit hankkeen toteuttamiseen. Saimaannorpan ongelmat eivät kuitenkaan ole ohi siinä vaiheessa kun kukaan ei enää moottorikelkkaile tai kalasta. Isompi ongelma on paljon puhuttu ilmastonmuutos.

Ilmaston lämmetessä norppien pesät romahtavat aikaisemmin ja vastasyntyneet kuutit jäävät ilman suojaa. Tämän vuoden lentolaskennassa on havaittu toistakymmentä romahtanutta pesää ja joitakin kuolleita kuutteja. Yksikin kuollut kuutti tai romahtanut pesä vaikuttaa isosti norppakantaan. Suomessa elää tällä hetkellä WWF:n mukaan noin 270 norppaa ja niistä noin 70 on synnyttäviä naaraita. Kanta pitäisi elvyttää 400:n yksilöön, jotta norpat eivät olisi enää uhanalaisia.

Lauantaina menen Joensuuhun Itä-Suomen Vasemmistonuorten kokoukseen. Siellä puhutaan norpista. Luulen, että ehdotan oman kumminorpan ottamista.

Tänään on hyvä päivä aloittaa blogin kirjoittaminen. Ainakin nyt tuntuu siltä, koska on maanantai (kaikki uusi pitää aloittaa aamulla ja mieluusti viikon alussa, ehkä vielä mieluusti kuukauden alussa, mutta en malta odottaa). Olen uudessa iässä, joten omaan varmasti paljon uusia ideoita ja ajatuksia. Lisäksi on kevät, mikä myös tuntuu luovalta. Vielä lisäksi eduskuntavaalit ovat ohi, joten elämässä alkaa olla muutakin sisältöä kuin vaalityö.

Olin viikonloppuna Rukalla. Se oli kivaa, vaikkakin vähän epäreilua. Reissu sinänsä oli hujppa, porukka metkaa ja opin laskemaan mäkeä paremmin kuin ennen. Silti oli koko ajan vähän paha mieli siitä, että Ruka-tunturilla ei ole poroja, vaan turisteja. Vähän tuntui tyhmältä kuluttaa paljon energiaa vain ja ainostaan siksi, että voimme laskea mäkeä alas uudestaan ja uudestaan. Ja lisäksi ajoimme koko matkan Helsingistä Kuusamoon autolla ja autoilimme Kuusamossa monta. Silti kaikesta tästä huolimatta tekisin reissun aina vain uudestaan. Itse asiassa päätimme lähteä ensi vuonna Alpeille. huh.

Kotkan kaupunginvaltuusto
5.2.2007

Graffiti on mihin tahansa pintaan tehty kirjoitus tai maalaus, joita nykyisin tehdään yleensä tussilla tai spraymaalilla. Graffiti voi olla usean neliömetrin kokoinen maalaus tai pieni kirjoitus. Usein graffiti tehdään ilman lupaa, mutta myös laillisia graffitin maalauspaikkoja on useissa kaupungeissa.

Tällä hetkellä Helsingin kaupungin “Stop töhryille” – kampanja kuvaa hyvin suomalaisen yhteiskunnan suhtautumista graffititaiteeseen. Graffitit ovat kuitenkin nykyään osa kulttuuria, taidetta ja yhteiskuntaa, vaikka tällekin mielipiteelle löytyy kyseenalaistajia.

Ehdotan, että Kotkan kaupunki järjestää mahdollisuuden maalata graffiteja laillisesti. Tässä ei tarkoiteta koulukilpailuja tai ryhmätöinä suunniteltuja taideteoksia, vaan vapaasti tehtyjä kuvia.

Mahdollisuuden voi toteuttaa esimerkiksi antamalla luvan maalata kaupungin omistamat alikulkutunnelit kuten Metsolassa Kotkantien ja Paimenportin sekä Kotkantien ja Hyväntuulentien väliset alikulkutunnelit tai järjestämällä eri kaupunginosiin erikseen maalaamista varten tarkoitettuja seiniä.

Luvan antaminen ei ole taloudellisesti suuri investointi kyseessä on ennemminkin periaatepäätös. Totta kai sallituille maalauspaikoille ilmestyy myös tekstejä “Keke kävi täällä” ja “Salli tykkää Sampasta”, mutta niitä löytyy jo nyt jopa asuintalojen seinistä. Luvalliset maalauspaikat kuitenkin elävöittävät kaupunkikuvaa ja rikastuttavat Kotkan katukulttuuria.

Hilla Pohjalainen

Vasemmistoliiton vaalilehti

Ehdokaslistoja koottaessa pyritään ottamaan huomioon listan monipuolisuus. Äänestäjille pyritään tarjoamaan ehdokas, johon he voivat samaistua, sillä heidän oletetaan äänestävän itsensä kaltaista ehdokasta. Naisten oletetaan äänestävän naisia, duunareiden duunareita ja nuorten nuoria. Tällä perusteella ehdokaslistoja täytetään varaamalla jokaiselle “ihmisryhmälle” oma kiintiöpaikkansa.
Eniten kiintiöpaikkoja pantataan nuorille. Moni puolue onkin sortunut asettamaan ehdolle vain ja ainoastaan sen yhden nuoren, jonka tarkoituksena on puhua vakuuttavasti opintorahasta ja nuorten aseman parantamisesta, jotta oikeat poliitikot voivat keskittyä itse asiaan (mikä ikinä se sitten onkaan).

Miksi nuoriin ei uskota oikeasti? Nuorilta puuttuu ehkä kokemusta, mutta tilalla on sitäkin enemmän uusia ideoita. Nuoret eivät ehkä ymmärrä miten politiikkapeliä pelataan, mutta se ei välttämättä ole huono piirre. Nuoret ovat höynäytettävissä ja ympäripuhuttavissa, mutta heillä on avoin mieli ja he toimivat vastapainoksi kieroille ja luihuille Jafareille ja Kalkaroksille.

Tällä perusteella nuorten voisi kuvitella olevan ideaaleja kansanedustajia - valitettavasti heiltä vain puuttuu kokemusta, he eivät ymmärrä miten politiikkapeliä pelataan ja he ovat höynäytettävissä ja ympäripuhuttavissa. Mutta ei huolta; muutaman vuoden kuluttua idealistiset nuoret ovat paatuneita juonikkaita pessimistejä ja politiikka jatkuu samanlaisena keski-ikäisten pelikenttänä.

Jotkut nuoret sortuvat itse ottamaan vaaliteemakseen nuoruuden. Vaaliteemana on nuorten aseman parantaminen ja usein toistettu lause kuuluu “eduskunta tarvitsee nuoria”. Valitettavasti tämä ei riitä. Nuorella täytyy olla oikeasti jotakin sanottavaa, muuten jää vain paljon puhutuksi listantäytteeksi. Nuoren on ansaittava paikkansa listalla aivan samoin kuin kenen tahansa muun ehdokkaan.

Toivottavasti me Kymen vaalipiirin nuoret olemme päässeet Vasemmistoliiton listalle, koska meillä on oikeasti jotakin muuta sanottavaa kuin että “olen nuori”.
Hilla Pohjalainen, Vasemmistoliiton nuori ehdokas

“Anna miehelle kala, niin hän syö päivän. Opeta hänet kalastamaan ja hän syö elinikänsä.”

Lauma on yhtä vahva kuin sen heikoin jäsen. Jos muu lauma ei pidä huolta heikoimmistaan ja puolusta niitä, kaikki kärsivät. On siis lauman edun mukaista jakaa ruoka niin, että kaikki saavat syödäkseen. On lauman edun mukaista, että kaikilla on suojaa yöksi ja että se huolehtii sairaista yksilöistä. Tietenkään yksilön hyvinvointia ei tule puolustaa vain lauman edun nimissä, vaan sen tulee olla arvokasta itsessään. Samaa periaatetta voi soveltaa esimerkiksi ihmisiin. “Lauman” tulee puolustaa yksilöä niin paikallisella tasolla kuin globaalistikin. Maailma on yhtä rikas kuin sen köyhin valtio.

Suomi käytti vuonna 2004 bruttokansantuotteestaan 0,35 % kehitysapuun. Näillä varoilla rahoitetaan erilaisia projekteja, joilla kehitetään kehitysmaita parempaan suuntaan rakentamalla muun muassa sairaaloita, kouluja, kaivoja, teitä, saniteettijärjestelmiä - asioita, jotka ovat meille täysin itsestään selviä. Valitettavasti kehitysapurahat eivät käytännössä aina päädy näihin tarkoituksiin.

Osa kehitysapua saavista maista on suuria summia velkaa länsimaille ja joillain mailla jopa kaikki kehitysapuna saadut varat kuluvat korkojen maksuun. Jotkut maat käyvät sisällissotaa ja kehitysapuvarat kuluvat sen rahoitukseen, mikä ei siis lainkaan vastaa tarkoitustaan. Joillain avunantaja- ja vastaanottajamailla on kyseenalaisia sopimuksia kehitysavun maksamisesta tuotteina, mikä ainoastaan lisää vastaanottajamaiden riippuvuutta avunantajista.

Joskus tuntuu, etteivät länsimaat edes tahdo kehitysmaiden kehittyvän. Ilman omaa industrialismia ja infrastruktuuria kehitysmaista voidaan ostaa raaka-aineita pilkkahintaan ja myydä takaisin valmiit tuotteet kattavalla voitolla. Tämä on tietenkin ympäristöystävällistä, mutta taustalla on usein halvan työvoiman tarjoama hyöty.

Tällä hetkellä kehitysmaissa on käynnissä satoja erilaisia projekteja, joiden lopputuloksena saadaan tuhansia raportteja ja osa eri maiden kehitysapurahoista kuluu suorastaan hukkaan päällekkäisiä projekteja rahoitettaessa. Toimiva koordinointi avunantajamaiden väliltä puuttuu. Lisäksi avunanto ei useinkaan lähde vastaanottajamaan tarpeista. Avunantajamaat tarjoavat mieluusti sitä mitä heillä on paljon välittämättä siitä, tarvitaanko sitä vastaanottajamaassa. Esimerkiksi Suomi tarjoaa mieluusti palveluitaan opetuksessa, vesihuollossa ja metsäasioissa, joiden edelläkävijämaa Suomi on. Suomi pystyy siis tarjoamaan esimerkiksi opetuspalveluita maahan kuin maahan huolimatta siitä, tarvitaanko niitä kyseisessä maassa. Tällaisista tilanteista syntyy usein ikäviä ristiriitoja niin avunantaja- ja vastaanottajamaiden välille kuin kahden avunantajamaan välille.

Ristiriidoista ja epäkohdista huolimatta maailman rikkaiden valtioiden on pidettävä huolta köyhimmistä valtioista ja auttaa niitä kehittymään. Kehitysmaiden velat on annettava anteeksi - sen me olemme velkaa - ja Suomen on nostettava kehitysavunosuuden bruttokansantuotteestaan vähintään YK:n suosittelemaan 0,7 %:iin. Rahan lahjoittamisen lisäksi sen käyttöä on valvottava kuitenkin niin, että kehitysapua saaville maille ei aseteta pakkoa esimerkiksi suomalaisten tuotteiden ostamiseen. Rahan lisäksi kehitysmaihin on vietävä suomalaista osaamista: tietotaitoa. Kuten vanha sananlasku sanoo: “Anna miehelle kala, niin hän syö päivän. Opeta hänet kalastamaan ja hän syö elinikänsä”.

Silloin kun jokainen puu on kaadettu, silloin kun jokainen eläin tapettu, silloin ihminen tajuaa, ettei rahaa voi syödä.

Ilmastonmuutos

Energia- ja ilmastonmuutoskysymykset ovat tämän päivän kipeimpiä kysymyksiä. Ilmastonmuutoksesta keskusteltaessa enää ei pitäisi pohtia, johtuuko se ihmisen toimista vai onko ilmaston lämpeneminen täysin luonnollista lämpötilanvaihtelua. Keskustelun tulisi siirtyä pohtimaan, miten ilmastonmuutosta vastaan suojaudutaan, sillä pysäyttäminen on jo ehkä mahdotonta. Hidastaminen ja haittojen minimointi voi olla mahdollista, jos ihmiset muuttavat kulutustottumuksiaan radikaalisti. - En siis usko ilmastonmuutoksen johtuvan vain luonnollisesta lämpenemisestä.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset tuntuvat kuitenkin kovin kaukaisilta, sillä todelliset seuraukset eivät ole nähtävissä vielä muutamaan kymmeneen vuoteen. Esimakua on kuitenkin jo saatu muun muassa hirmumyrsky Katrinan muodossa. Pienet poikkeukset, joita ei ehkä aina yhdistetä ilmastonmuutokseen, ovat nähtävissä jo nyt joka paikassa. Joulukuussa sataa vettä ja pakkasista ei ole tietoakaan; tammikuussa tulvii ja talvi saapuu vasta helmikuussa. Kesä alkaa kaksi kuukautta myöhässä ja elokuussa saadaan nauttia hieman epätavallisen lämpöisistä säistä.Ilmastonmuutos

Energia

Energiantuotannolla on suuri rooli ilmastonmuutoksen hillitsemisessä, saasteiden vähentämisessä ja ympäristönsuojelussa. Jos energiakysymyksiin olisi olemassa järkevä, edullinen ja toteuttamiskelpoinen vaihtoehto, ei energian tuotanto-ongelmaa enää olisi.

Suomen sijainti maailmankartalla on haastava uusiutuvia energianlähteitä ajatellen: aurinko paistaa vain noin 4 kuukautta vuodesta. Suuria aaltoja täällä nähdään vain syysmyrskyjen aikaan. Maamme ei (onneksi) sijaitse mannerlaattojen leikkauskohdassa, jolloin geotermisen energian hyödyntäminen olisi mahdollista. Kaikki suuret kosket ovat jo valjastettu, joten vesivoimankaan hyödyntäminen ei enää ole mahdollista. Tuulivoimaa Suomessa voidaan vielä lisätä reilusti, mutta sillä ei kuitenkaan voida tuottaa huomattavaa määrää energian tarpeesta.

Bioenergia on tällä hetkellä jokaisen puolueen suosikki: helppo ja yksinkertainen. Kasvatetaan ruokoja, korsia ja puuta ja poltetaan ne. Hiilidioksidipäästöt ovat vain luonnon normaalia kiertokulkua ja energia on uusiutuvaa. Bioenergia ei kuitenkaan ole aivan niin yksinkertainen ratkaisu kuin se usein saadaan kuulostamaan. Jos 10 % pelkästään liikennepolttoaineesta korvattaisiin bioenergialla, se vaatisi ydin- Euroopan peltopinta-alasta lähes 75 %. Brasiliasta, joka on tällä hetkellä suurin bioenergian tuottaja, ei ole mitään järkeä alkaa tuoda poltettavia korsia tänne, sen ymmärtää jokainen (paitsi Ruotsin valtio).

Fossiilisista polttoaineista energiansaannin turvaajana on turha nykyään enää edes keskustella. Öljy loppuu alle kolmessakymmenessä vuodessa, hiili on aikansa elänyt (enkä usko uusiin hiilivoimalaitoksiin, joissa hiilidioksidi otetaan talteen ja haudataan maahan, häh?) ja turve (joka siis on fossiilinen polttoaine) myös loppuu reilun viidenkymmenen vuoden kuluttua.

Jäljelle jää keskustelua herättävä ydinenergia. Ei kasvihuonekaasuja, uraanin hinnanvaihtelut eivät juuri vaikuta markkinahintaan ja kaikki ongelmat on ratkaistu. Vai eikö sittenkään? Argumentti 1: ei minun takapihallani, joten miksi kenenkään muunkaan? Argumentti 2: hyvälaatuista uraania riittää noin kuudeksikymmeneksi vuodeksi ja vähemmän hyvälaatuista noin sadaksi, missä ovat ne kestävät ratkaisut energiapolitiikassa? Hyvät ydinenergian ystävät, ydinenergia on ylimenovaiheen energianlähde. Argumentti 3: tällä hetkellä tuntuu turvalliselta upottaa ydinjätteet maahan ja luottaa, että siellä ne säilyvät maailmanloppuun saakka. Valitettavasti kaikissa maissa luonnonolot eivät ole yhtä stabiilit kuin Suomessa ja pienetkin maanjäristykset (joita on myös Suomessa) vaikuttavat loppusijoitusluoliin. Argumentti 4, joka ei ole enää läheskään niin vakavasti otettava kuin edelliset on jatkuva turvallisuusuhka. Moni luottaa ydinreaktoreiden kestävät kesät ja talvet, lentokoneiden törmäykset ja pommi-iskut, mutta riski on aina olemassa.

Energiakysymyksiä käsiteltäessä päädytään aina umpikujaan - teki niin tai näin, se on aina väärin. Tämä yhtälö ratkaistaan ehkä energiansäästöllä. Valtameretkin koostuvat vesipisaroista, joten “Tee muutos” - kampanjaa lainaten “Säädä, sammuta, kierrätä, kävele”. Tämä kannattaa aloittaa jo ennen kuin on pakko.

Liikenne

Tällä hetkellä suositaan yksityisautoilua. Kodit rakennetaan lähiöihin, joissa perheet tarvitsevat vähintään kaksi henkilöautoa, kauppakeskukset sijaitsevat moottoriteiden varsilla ja julkinen liikenne toimii harvassa paikassa. Tällaisesta mallista tulee päästä eroon.

Yksittäisten ihmisten tarpeiden lisäksi suuret kuljetukset muun muassa Venäjälle tulee siirtää kiskoille. Rekkasumat ovat kauhistuttavat: vaaratilanteita syntyy päivittäin, tiet kuluvat ja ilmasto saastuu. Rantaradan rakentaminen Helsingistä itään (eli niin kutsuttu HELI-rata) mahdollistaa kuljetusten siirtymisen kiskoille.

Julkinen liikenne ei houkuttele ihmisiä, enkä kyllä sitä ihmettele: junat ovat myöhässä, vuoroja on vähän, elämä täytyy suunnitella minuutilleen aikataulujen kanssa ja julkinen liikenne on törkeän kallista! Opiskelija-alennus tekee matkustamisen opiskelijoille kannattavaksi, mutta viiden täysi-ikäisen henkilön matka Kotkasta Helsinkiin ja takaisin maksaa linja-autolla yli 200 euroa, kun omalla autolla hinta jää muutamaan kymppiin. Ainakaan pätkätöissä kitkuttaville julkinen liikenne ei tässä tapauksessa ole vaihtoehto.

No, vielä toistaiseksi kaikkia ympäristötekoja ajatellaan rahassa. Henkilöautolla liikkuminen on linja-autoa halvempaa, jopa lentäminen kotimaassa voi olla junamatkaa halvempi; energiansäästölamput ovat kertaostoksina hehkulamppuja huomattavasti kalliimpia ja uusiutumattomat energianlähteet ovat vielä toistaiseksi halvempia ratkaisuja kuin investointi esimerkiksi tuulivoimaan. Nämä kaikki ovat kuitenkin väliaikaisia vaihtoehtoja. Tulevaisuudessa huomaamme, että “silloin kun jokainen puu on kaadettu, silloin kun jokainen eläin tapettu, silloin ihminen tajuaa, ettei rahaa voi syödä”.

Yleisönosastokirjoitus
Kymen Sanomat 23.12.2006

Kymen Sanomissa julkaistiin 20.12.2006 artikkeli otsikolla “Kotkassa aktivistien toimet jääneet mielenosoituksiin”. Artikkeli käsitteli turkiskaupan vastustajien saamia syytteitä muun muassa kotirauhan rikkomisesta ja kunnianloukkauksesta. Jutussa haastateltiin myös kotkalaista turkiskaupan myymäläpäällikköä, joka vaati tiukempaa linjaa syytetoimissa aktivisteja vastaan ja kertoi tehneensä useita rikosilmoituksia mielenosoituksista.

Rikosilmoitusten teko voi hyvinkin pitää paikkansa, mutta varmistus Kotkan poliisilaitokselta kertoi, ettei yhtään rikosilmoitusta ainakaan vuoden 2006 aikana vastaanotettu. Myös myymäläpäällikön väite liikkeeseen kulun estämisestä on tuulesta temmattu; pikemminkin myymäläpäällikkö on pyrkinyt estämään mielenosoituksia.

Suomi on demokraattinen tasavalta, jossa jokaisella on oikeus sananvapauteen ja mielipiteensä ilmaisuun. Kotkassa järjestetyt mielenosoitukset ovat olleet rauhallisia, poliisille etukäteen ilmoitettuja ja laillisia, sen sijaan aiheetta rikolliseksi leimaaminen on laitonta. Positiivista palautetta mielenosoituksista on tullut paljon ja moni onkin turkissomisteista kuultuaan päättänyt asioida muualla.

Artikkelissa esitellään “aktivistit” yhtenä homogeenisenä ryhmänä, jotka toimivat vain ja ainoastaan hankaloittaakseen niin turkiskauppiaiden- ja tuottajien kuin myös tavallisten ihmisten elämää. Tämä on yhtä totta kuin se, että turkiskauppiaat ja � tuottajat ovat vain raakoja julmureita, joiden ainoana tavoitteena on tuottaa voittoa huolimatta siitä mitä eläimet joutuvat kärsimään.

“Aktivistien” itsetarkoituksena ei ole tehdä toisten ihmisten elämästä mahdotonta vaan tarjota kaikille olennoille mahdollisuuden arvokkaaseen elämään. Moni ihminen ajattelee eläinten olevan vain ja ainoastaan objekteja, joista ihmisten tulisi saada kaikki hyöty irti; he eivät ajattele eläimiä yksilöinä tarpeineen.

Kymen Sanomien artikkelissa kotkalainen myymäläpäällikkö kertoo asiakaskunnan suhtautuvan nihkeästi mielenosoittajiin. Osa ihmisistä suhtautuukin melko torjuvasti tällaisiin kysymyksiin. Jos ei tiedä jotain, on helppo olla onnellinen. Kuinka moni ihminen oikeasti käyttäisi minkkiturkkia tai kettupuuhkaa, jos olisivat nähneet ketun elossa ja teloitusvaiheen? Kuinka moni hyväksyy kissojen tai koirien käyttämisen turkissomisteina? Kuinka moni ihminen pukisi kultaisennoutajansa ylleen?

Turkiskauppaa puolustellaan usein merkittävänä työnantajana ja laillisena elinkeinona. Turkistuottajat Oyj työllistää Kymen Sanomien mukaan vakituisesti reilu sata henkilöä ja määräaikaisissa työsuhteissa työskentelee lähes 500 työntekijää, joista suuri osa ulkomaalaisia. Lisäksi turkiskauppa synnyttää satoja välillisiä työpaikkoja, muun muassa kuljetusalalla. Jokainen työpaikka on nyky-Suomessa arvokas, mutta millä hinnalla? Turkisteollisuus on usein eläinrääkkäystä, joka voitaisiin tuottaa eläinystävällisemmin, mutta se tekisi turkiskaupasta vähemmän kannattavaa.

Turkistarhaajat riistävät “turkiseläimiltä” oikeuden elää ja käyttäytyä lajityypillisellä tavalla ja turkis- ja turkissomistekauppiaat tukevat tätä toimintaa. Vaikka tämä on toistaiseksi laillista, tulee heidän hyväksyä siitä saamansa kritiikki. Myös turkiskaupan- ja tarhauksen vastustajat joutuvat hyväksymään syytteet, jos he toimivat laittomasti.

Hilla Pohjalainen
Anna Lindqvist

Koulut tarvitsevat muutakin kuin seinät

Suomi on valtio, joka ei voi ylpeillä tai kilpailla halvalla työvoimalla, mikä on hyvä asia. Suomessa ei saa rahalla, eikä aina edes hevosella pääse - ainakin tilastot väittävät Suomen olevan yksi vähiten korruptoituneista maista.

Suomi on kuitenkin voinut ylpeillä ja kilpailla korkeatasoisella ja laadukkaalla sekä lähes ilmaisella koulutuksella koulutusasteesta riippumatta.

Tämä aika alkaa olla ohi. Kaikki pelkillä Kelan opintoetuuksilla elävät opiskelijat elävät köyhyysrajan (900 €/kk) alapuolella opintotuen ollessa lähes 15 vuotta aikaansa jäljessä. Suuri osa opiskelijoista joutuu ottamaan lainaa syödäkseen tai käymään opiskelun ohella töissä, mikä taas pidentää valmistumisaikoja. Lisäksi tällä hetkellä keskustellaan jo vakavasti ulkomaalaisten opiskelijoiden lukukausimaksuista, eikä keskustelun siirtyminen koskemaan kaikkia kolmannen asteen opiskelijoita hämmästyttäisi lainkaan.

Ilmaista koulutus ei toisellakaan asteella ole. Kouluissa kerätään mystisiä materiaalimaksuja kustannusten kattamiseksi, ja toisen asteen oppimateriaalien hinnat hipovat taivaita. Lukiossa kirjoista voi vuodessa joutua maksamaan jopa 600 euroa, sillä kustantajien vaihtaessa painoksia lähes luvattoman usein, ei isosiskon tai naapurin pojan edellisvuoden kirjoista ole apua. Ammattikouluissa oppilaat maksavat työkaluistaan ja asuistaan, vaikka niitä ei koulun loputtua välttämättä saa omaksi.

Kaikkien opiskelijoiden kokemien taloudellisten vääryyksien lisäksi opetuksen taso on laskenut. Opettajilla ei varsinkaan ammatillisella puolella ole ajantasaista tai käytännöntietoa ja työtuntien vähäisyyden vuoksi oppilaat jäävät ilman opetusta opettajien juostessa kokouksissa.

Tämä kaikki ei ole ainoastaan toisen ja kolmannen asteen ongelma- myös perusasteella menee huonosti. Tuntikehys on liian tiukka, eikä opettajilla ole aikaa paneutua yksittäisten oppilaiden ongelmiin. Koulun jakamat oppimateriaalit rajoittuvat maalarinteipillä korjattuihin aapisiin ja puolitettuihin pyyhekumeihin. Kouluruoantaso on laskenut yksityistämisen huumassa.

Tällä hetkellä keskivertoperheestä tuleva keskivertonuori voi tähän vielä sopeutua: isä varustaa ekaluokkalaisen upouudella penaalilla, yläkoululainen saa eväsrahaa ruokatuntia varten, lukiolaiselle äiti sujauttaa 50 euron setelin koeviikon jälkeen taskuun ja korkeakouluopiskelija perii isoäidin sohvakaluston. Mutta entä ne, jotka eivät ole keskivertonuoria keskivertoperheistä? Kuinka heille käy ilman uutuudesta kiiltävää penaalia ja mummon huonekaluja?

Väliinputoajia on paljon. Kaikki eivät saa opiskelupaikkaa lukion jälkeen ja joutuvat ammattitaidottomina alipalkattuihin työharjoitteluihin, joissa joutuvat kuitenkin tekemään täyspäiväistä työtä. Ammattilukiojärjestelmää tulee kehittää. Kaikille tämä ei tietenkään ole se absoluuttinen vaihtoehto, mutta nuoren tulevaisuus on vakaammalla pohjalla, jos 20-vuotiaana on pitkän sivistävän koulutuksen lisäksi myös jokin ammattitutkinto.

Väliinputoajia on jo peruskoulunsa lopettaneiden joukossa ja tämä kehitys on huolestuttavaa. Keskustelu 12-vuotisesta oppivelvollisuudesta ja pitkän oppivelvollisuuden toteuttaminen takaisivat kaikille nuorille joko opiskelu- tai oppisopimuspaikan ja samalla myös ilmaisen 12-vuotisen koulutuksen.

Väliinputoamiseen eri koulutusasteiden välillä tai niiden aikana vaikuttaa muun muassa opinto-ohjauksen puute. Kouluissa on liian vähän koulutettua henkilökuntaa keskustelemassa oppilaiden kanssa heidän toiveistaan ja tavoitteistaan. Jos oppilas on tietämättömyyttään valinnut väärän alan, ei alan vaihtaminen ilman asiaankuuluvaa opastusta ole helppoa.

Toimiva koulutus on tärkeä osa niin yksittäisten ihmisten kuin myös koko valtion tulevaisuutta! Siitä täytyy pitää huoli nyt, eikä romuttaa kehityskelpoista järjestelmää, jolla ylpeillä. Koulut tarvitsevat muutakin kuin seinät.

Työntekijä on ihminen - ei kone

Teollisen vallankumouksen alkaessa 150 vuotta sitten ihmisiä muutti maaseudulta kaupunkeihin paremman tulevaisuuden toivossa. Päästyään tehtaisiin töihin työläiset tekivät 16-tuntisia päiviä rahalla, jota ei edes kehtaa palkaksi nimittää. Myös naiset ja lapset otettiin töihin tehtaisiin, sillä he olivat halvinta työvoimaa. Työolosuhteet olivat kammottavat ja työturvallisuudesta oli turha puhuakaan. Tehtaiden läheisyyksiin syntyi slummeja, jossa työläiset sinnittelivät päivästä toiseen. Slummeissa ja tehtailla syntyi proletaarien luokka, joka vähitellen ymmärsi alkaa puolustaa oikeuksiaan ja nousi vastarintaan tehtaanomistajia ja hallinnoivaa luokkaa vastaan.

Proletaarien ja työväenluokan kapinoinnista ja vastarinnasta oli hyötyä. Nyt Suomessa on lähes kunnolliset työturvallisuusmääräykset; meillä on kahdeksantuntinen työpäivä, lapsityövoima on kielletty, meillä on kunnolliset lomaedut, kolmikanta ja ay-liike, joka pitää huolta kohtuullisista palkoista. Kuitenkin tilanne työpaikoilla näyttää huolestuttavalta: vuokratyön määrä kasvaa koko ajan, ihmisiä pompotetaan työsuhteesta toiseen ja irtisanominen on laittoman helppoa. Proletaarien luokka on ehkä kadonnut, mutta tilalle on syntynyt työssäkäyvien köyhien luokka, prekariaatti: osa- ja määräaikaiset pätkätyöläiset.

Vakituinen työsuhde, jota lähes jokainen itselleen toivoo, alkaa olla haavekuva. Useilla työpaikoilla olisi mahdollista ja syytäkin vakinaistaa ketjutettuja määräaikaisia työsuhteita, mutta määräaikaiset työsuhteet tulevat työnantajalle halvemmaksi. Huolestuttavinta on, että pahimmat työsuhteiden ketjuttajat ovat valtio ja kunnat.

Julkisen puolen ketjutuksista kärsivät eniten naiset, joiden euro on edelleenkin 80 senttiä. Pätkätöiden sanotaan olevan nuorille hyvä tapa tutustua työelämään, mutta nuoren neljäkymmentävuotiaan naisen edelleen tutustuessa työelämään, jotain on vialla. Kun nuori nainen ilmoittaa työhaastattelussa suunnittelevansa perheen perustamista, on hänen turha edes toivoa saavansa kyseistä paikkaa. Sukupuoli ei saa olla haitta työmarkkinoilla ja naisvaltaisten alojen palkkausta on nostettava ja työolosuhteita parannettava.

Sen lisäksi, että nykyiset työsuhteet ovat tyypiltään määräaikaisia, työntekijä tekee usein työsopimuksensa vuokratyöfirman eikä suoraan työnantajan kanssa. Tällä hetkellä yli 100 000 työntekijää on vuokratyön piirissä ja luku ainoastaan kasvaa. Vuokratyön ongelma on epävarmuus. Irtisanominen on helppoa: jos työnantaja ei tahdokaan työntekijäkseen palkkaamaansa henkilöä, voidaan työntekijä irtisanoa ilman irtisanomiskorvauksia. Työntekijällä ei ole mitään varmuutta seuraavan viikon töistä: työvuorolistat tehdään noin viikoksi kerrallaan, jolloin työntekijä ei lainkaan tiedä, miten seuraavan viikon tulee toimeen. Voi olla, että töitä on niin paljon kuin jaksaa tehdä tai jopa enemmän, jolloin on turha haaveilla vapaailtapäivästä perheen kanssa, sillä aikaa ei ole. Voi myös olla, että töitä on vain muutama tunti viikossa, jolloin on turha haaveilla rentouttavasta piknikistä perheen kanssa, sillä rahaa ei ole.

Proletaarien tavoitteiden saavuttaminen oli suuri voitto, mutta nyt uudet vaikeudet haastavat työelämää ja varsinkin prekaareja. Työstä saatavan palkan tulee riittää elämiseen ja ihmiselle täytyy riittää yksi työ toimeentuloon. Työtä täytyy olla sopivasti. Ei niin, että toiset pakahtuvat työtaakkansa alle ja toiset toivovat saavansa edes muutaman työtunnin enemmän. Tässä tilanteessa täytyy löytää kultainen keskitie, eikä kulkea ääripäästä toiseen. Työntekijä on ihminen - ei kone.

Kolumni
Kaupunkilehti Ankkuri 13.12.2006

Pian on se aika, kun saa syödä mahansa pullolleen kaikenmoisia ihania ja maukkaita herkkuja: porkkana-, lanttu- ja perunalaatikkoa, herneitä, rosollia, riisipuuroa, luumuja, torttuja, pipareita, taatelikakkua, kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä. Herkkuja riittää joka lähtöön. Jotain taisi kuitenkin unohtua…

Kinkku; suomalaisen joulupöydän kruunu ja komistus. Tosin vähitellen amerikkalaistumisemme johdosta useissa perheissä myös kalkkuna on päässyt jouluaterian valtiaaksi. Koristi joulupöytää mikä tahansa eläin, varokaa vanhemmat kertomasta yhdeksänvuotiaillenne, mistä joulun herkkueläin on kotoisin.

Mielikuva iloisista kolmesta pienestä porsaasta haihtuu ja tilalle astuu iso paha susi tehomaataloudesta puhuttaessa - sieltä suurin osa nykykinkuista ja -kalkkunoista tulee. Kyse ei ole enää sievästä possusta, joka siskojensa ja veljiensä kanssa painii mudassa ja röyhtäilee, vaan äkäisestä ja stressaantuneesta satakiloisesta hampaattomasta steriloidusta karjusta.

Kalkkunat eivät ole enää villinä ja vapaina juoksevia kaakattavia otuksia vaan liian pitkälle jalostettuja lentokyvyttömiä lonkkavikaisia lintuja, joista on entiseen kalkkunaan verrattuna jäljellä nimi ja päänmuoto.

Suurin osa vanhemmista tietää nämä ja monet muut tosiseikat tehomaataloudesta, mutta yhdeksänvuotiaat vannovat ikuista kasvissyöntiä vähintään aattoillan ajan, jos niitä kuulevat. Kyse ei ole siitä, että ei tiedettäisi osan kalkkunoista jäävän tajuihinsa sähköiskujen jälkeen ja joutuvan vuotamaan kuiviin tainnuttamatta, vaan siitä, että tätä tosiseikkaa ei tahdota tiedostaa.

Eläinsuojeluliitto Animalialla oli kesällä 2005 tehomaataloutta käsittelevä katumainoskampanja, joka poistettiin katukuvasta vain päivä sen julkaisemisen jälkeen. Ulkomainosyhtiön mukaan ihmisiltä oli tullut kiukkuisia puhelinsoittoja, joiden perusteella julisteet oli päätetty poistaa.

Animalian katumainoskampanjan poistaminen on elävä esimerkki siitä kuinka ihmiset eivät tahdo tietää aterioidensa todellista kohtaloa; broilerilounas maistuu huomattavasti maukkaammalta, kun ei ajattele kuukaudenikäistä, mutta täysikasvuista tipua.

Nykymaailman informaatiotulvassa ei tiedonpuutteesta ole kyse, vaan siitä otetaanko tieto vastaan ja ymmärretäänkö se. Sitä odotellessa katson tänäkin jouluna neilikoilla ja sinapilla kuorrutettua tehomaatalousruhoa joulupöydässä ja pyydän äitiä ojentamaan perunalaatikkoa.

Kola 12.12.2006/105 §

Valmistelija: vs. opetustoimenjohtaja Vulkko, puh. 234 5307

Kotkan Vasemmistoliiton valtuustoryhmä on 21.8.2006 tehnyt valtuustoaloitteen vaalien äänestyskäytännön harjoittelemiseksi oppilaitoksissa ja kaupunginhallitus on antanut aloitteen koulutuslautakunnan valmisteltavaksi 28.2.2007 mennessä.

Valtuustoaloite on liitteenä. Siinä esitetään, että Kotkan kouluissa aletaan järjestää nk. haamuvaaleja aina kunnallis-, eduskunta-, presidentin- ja europarlamenttivaalien aikaan.

Käytössä oleviin uusiin opetussuunnitelmiin sisältyy sekä perusopetuksessa että lukiossa aihepiirejä ja kokonaisuuksia, joiden tavoitteena on auttaa oppilasta hahmottamaan yhteiskuntaa eri toimijoiden näkökulmista ja kehittää osallistumisessa tarvittavia valmiuksia. Aihekokonaisuuksien käsittelyn avulla annetaan perustietoja kouluyhteisön, julkisen sektorin, elinkeinoelämän ja järjestöjen toiminnasta sekä työnjaosta, selvitellään demokratian merkitystä yhteisöissä ja yhteiskunnassa, pohditaan erilaisia osallistumis- ja vaikuttamiskeinoja omassa koulussa ja elinympäristössä sekä kansalaisyhteiskunnassa.

Aihekokonaisuuksien ohella yhteiskuntaopin opinnoissa perusopetuksen 7-9 luokilla ja lukiossa annetaan perustiedot ja -taidot yhteiskunnan rakenteesta ja toiminnasta sekä kansalaisen vaikutusmahdollisuuksista.

Kaikissa alakouluissa järjestetään joka toinen vuosi Lasten parlamenttivaalit. Yläkoulujen ja toisen asteen opiskelijoiden keskuudesta valitaan joka toinen vuosi nuorisovaltuuston jäsenet.

Rehtoreiden selvityksen mukaan kouluissa on näiden lisäksi erilaisia käytäntöjä lasten ja nuorten osallisuuden kehittämisessä omassa luokka- ja kouluyhteisössä. Myös aloitteessa mainittuja haamuvaaleja on järjestetty eri vaalien yhteydessä. Joissakin kouluissa oppilaat valitsevat vaaleilla keskuudestaan säännöllisin väliajoin koululle presidentin ja voudin. Koska useat koulut toimivat virallisina äänestyspaikkoina kunnallisissa ja valtiollisissa vaaleissa, oppilaiden kanssa tutustutaan konkreettisesti äänestyspaikkaan ja -käytäntöihin.

Kouluissa pidetään tärkeänä tukea oppilaan kehittymistä omatoimiseksi, aloitteelliseksi, yhteistyökykyiseksi ja osallistuvaksi kansalaiseksi erilaisissa toimintaympäristöissä. Aloitteessa painotettuihin asioihin kouluissa annetaan valmiuksia opetussuunnitelman mukaisesti monin eri tavoin. Haamuvaalien järjestäminen on eräs käytössä olevista tavoista.

Esittelijä: vs. opetustoimenjohtaja Vulkko

Ehdotus: Lautakunta päättää antaa valtuustoaloitteeseen yllä olevan vastauksen.

Käsittely: Puheenvuoron asiassa käyttivät Vulkko, Lommi, Virtanen, Nikulainen, Hamari, Yläsaari, Kempas, Häkkinen ja Montonen.

Päätös: Hyväksyttiin.

Kh 15.1.2007 / 5 §

Valtuustoaloite on esityslistan liitteenä.

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Henry Lindelöf

Ehdotus: Kaupunginhallitus päättää saattaa koulutuslautakunnan selvityksestä ilmenevän valtuuston tietoon vastauksenaan valtuustoaloitteeseen vaalien äänestyskäytännön harjoittelemiseksi oppilaitoksissa.

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kv 12.3.2007

Kh: Valtuustoaloite on liitteenä.

Päätös: Valtuusto merkitsee tiedoksi kaupunginhallituksen ehdotuksen.

Ei valitusosoitusta.

JulkaiKaupunkilehti Ankkuri 15.11.2006

Huomenna koittaa se H-hetki. Kauppakeskus Pasaatin vireä tuuli puhaltaa ja tavaroiden talo avaa ovensa suurelle yleisölle. Tätä päivää onkin jo odotettu. Uusi monipuolinen liikekeskus alkaa toimia ja palvelut ovat joillekin jopa kiven heiton päässä.

Pasaatin erinomaisuus on sen sijainnissa � ihmisten keskellä. Pelloille moottoriteiden varsille rakennetut ideaparkit ja keskisen kyläkaupat ovat lähes mennyttä aikaa. Amerikan-mallinen yksityisautoilu on menettänyt järkevyytensä ilmastonmuutoksen, ympäristösaasteiden ja hyötyliikunnan valloittaessa ajatusmaailmaa. Ylipainoisten ihmisten maailmassa, jossa ihmedieeteistä ei oikeastaan olekaan apua, postilaatikolle ja lähikauppaan kävelyn merkitys on korostunut.

Sikakuluttamisen aika sen sijaan on vasta edessä: joulumarkkinat saapuvat nykyään jo heti isänpäivän jälkeen. Mielikuva suloisesta torikojusta, josta ihmiset ostavat villasukkia ja glögiä tai pienyrittäjästä, jonka putiikissa on myynnissä mitä mielikuvituksellisimmin maalattuja posliiniastioita ja lasiesineitä, särkyy sirpaleiksi.

Nykyjoulumarkkinoilla on kyse suurista ja vieläkin suuremmista kauppamarketeista, joista ihmiset kantavat koteihinsa mitä kummallisimpia, mutta niin hyödyllisiä vempaimia, kuten jalkakylpyjä, drinkkisekoittimia, sähköisiä sitruunanpuristimia ja muovileluja joka taskuun.

Eikä tässä vielä kaikki: pitää muistaa ne iänikuiset joulumainokset, joita tulvii tuuteista ja torvista. Värikkäät kuvastot, jotka toitottavat: “Osta nyt, vain 69,99 �; joulutarjous, voimassa vain tämän viikon; kaksi yhden hinnalla ja halvin kaupan päälle”.

Vielä jouluaattonakin juostaan marketeissa hakemassa ne unohtuneet viimeiset paketit kuusen alle, kunnes aattoiltana niin muovivekottimet kuin myös ne pehmeät villasukat vaihtavat omistajaa � tosin kukaan ei muista miksi niin tehdään. Joulu on jo pitkään ollut kulutusjuhla, syy ostaa tavaroita ja saada lapset käyttäytymään pelottelemalla heitä tonttujen aina kuulevilla korvilla. Betlehem heinätalleineen on muisto ensimmäisen luokan joulujuhlasta ja missään ei edes mainita valon juhlaa, minkä takia joulua alun perin alettiin viettää.

No, uuden kauppakeskuksen huumassa Betlehem saattaa jäädä edelleenkin hataraksi muistoksi kaukaisesta joulujuhlasta, ja aurinko tulla esiin joka kevät juhlittiin sitä tai ei, tai ehkä sittenkin juhlimme joulua iloisena perhejuhlana hyvien ystävien seurassa käyden Pasaatin pikkuputiikeissa ostamassa rakkaimmille se pieni muisto tai hellyydenosoitus. Kaikki ei vieläkään ole kiinni siitä, kuinka kauppa käy.

Hilla Pohjalainen

INSERT INTO `artikkelit` (`kategoria`, `artikkeli`, `luotu`, `otsikko`, `linkkinimi`, `esittely`, `lopetus`) VALUES(’kolumni’, ‘<p>\r\nHuomenna koittaa se H-hetki. Kauppakeskus Pasaatin vireä tuuli puhaltaa ja tavaroiden talo avaa ovensa suurelle yleisölle. Tätä päivää onkin jo odotettu. Uusi monipuolinen liikekeskus alkaa toimia ja palvelut ovat joillekin jopa kiven heiton päässä. \r\n</p>\r\n<p>\r\nPasaatin erinomaisuus on sen sijainnissa – ihmisten keskellä. Pelloille moottoriteiden varsille rakennetut ideaparkit ja keskisen kyläkaupat ovat lähes mennyttä aikaa. Amerikan-mallinen yksityisautoilu on menettänyt järkevyytensä ilmastonmuutoksen, ympäristösaasteiden ja hyötyliikunnan valloittaessa ajatusmaailmaa. Ylipainoisten ihmisten maailmassa, jossa ihmedieeteistä ei oikeastaan olekaan apua, postilaatikolle ja lähikauppaan kävelyn merkitys on korostunut.\r\n</p>\r\n<p>\r\nSikakuluttamisen aika sen sijaan on vasta edessä: joulumarkkinat saapuvat nykyään jo heti isänpäivän jälkeen. Mielikuva suloisesta torikojusta, josta ihmiset ostavat villasukkia ja glögiä tai pienyrittäjästä, jonka putiikissa on myynnissä mitä mielikuvituksellisimmin maalattuja posliiniastioita ja lasiesineitä, särkyy sirpaleiksi.\r\n\r\n</p>\r\n<p>\r\nNykyjoulumarkkinoilla on kyse suurista ja vieläkin suuremmista kauppamarketeista, joista ihmiset kantavat koteihinsa mitä kummallisimpia, mutta niin hyödyllisiä vempaimia, kuten jalkakylpyjä, drinkkisekoittimia, sähköisiä sitruunanpuristimia ja muovileluja joka taskuun.\r\n</p>\r\n<p>\r\nEikä tässä vielä kaikki: pitää muistaa ne iänikuiset joulumainokset, joita tulvii tuuteista ja torvista. Värikkäät kuvastot, jotka toitottavat: “Osta nyt, vain 69,99 €; joulutarjous, voimassa vain tämän viikon; kaksi yhden hinnalla ja halvin kaupan päälle”. \r\n</p>\r\n<p>\r\nVielä jouluaattonakin juostaan marketeissa hakemassa ne unohtuneet viimeiset paketit kuusen alle, kunnes aattoiltana niin muovivekottimet kuin myös ne pehmeät villasukat vaihtavat omistajaa – tosin kukaan ei muista miksi niin tehdään. Joulu on jo pitkään ollut kulutusjuhla, syy ostaa tavaroita ja saada lapset käyttäytymään pelottelemalla heitä tonttujen aina kuulevilla korvilla. Betlehem heinätalleineen on muisto ensimmäisen luokan joulujuhlasta ja missään ei edes mainita valon juhlaa, minkä takia joulua alun perin alettiin viettää.\r\n</p>\r\n<p>\r\nNo, uuden kauppakeskuksen huumassa Betlehem saattaa jäädä edelleenkin hataraksi muistoksi kaukaisesta joulujuhlasta, ja aurinko tulla esiin joka kevät juhlittiin sitä tai ei, tai ehkä sittenkin juhlimme joulua iloisena perhejuhlana hyvien ystävien seurassa käyden Pasaatin pikkuputiikeissa ostamassa rakkaimmille se pieni muisto tai hellyydenosoitus. Kaikki ei vieläkään ole kiinni siitä, kuinka kauppa käy.\r\n</p>’, ‘2006-11-15 10:13:42′, ‘Kulutusjuhlaa?’, ‘kulutusjuhlaa’, ‘Kolumni<br />Kaupunkilehti Ankkuri 15.11.2006′, ‘Hilla Pohjalainen’);

Vastine yleisönosastokirjoitukseen
Julkaistu Kaupunkilehti Ankkurissa 28.10.2006

Ankkurissa 18.10. ilmestyi kolumnini Ruokaa ei aseita, joka poiki tiukkasanaista kommenttia 21.10 ilmestyneeseen Ankkuriin. Kolumnissani ehdotin Suomen kehitysapurahojen bruttokansantuotteen osuuden nostamista nykyisistä 0,35 %:sta YK:n suosittelemaan 0,7 %:in.

Rahan antaminen kehitysapuna muun muassa Afrikkaan voi tuntua varojen heittämisellä kaivoon, sillä hyvien uutisten kuuluminen siltä mantereelta on kovin harvinaista. Syy ei kuitenkaan ole aina vastaanottajan: osalla kehitysapurahoja saavista maista menee taloudellisesti niin huonosti, että kehitysapurahat kuluvat joko velkojen tai velkojen korkojen maksuun tai niillä ostetaan tuotteita länsimaista, mikä taas lisää riippuvuutta niistä. Lisäksi joissain maissa on vallassa sotilasjuntta, joka tuskin on demokraattisesti valittu maan johtoon ja juntta käyttää avustusrahat muun muassa aseisiin.

Jos kehitysapurahat käytetään näin, kehitys ei ole ainakaan positiivista, eikä se vastaa tarkoitustaan. Kehitysavun nostamisen 0,7 %:in lisäksi länsimaiden tulisi antaa velkojaan anteeksi, sillä jatkuva velkakierre syö kehitysavulta pohjan.

Aseiden ja velkojen maksun sijaan kehitysapurahat tulisi käyttää esimerkiksi kaivojen, teiden, sairaaloiden ja koulujen rakentamiseen. Tämän tarkoituksen toteutumiseksi myös länsimaiden tulee kantaa vastuunsa ja valvoa kehitysapurahojen käyttöä. Lisäksi kehitysmaat tarvitsevat muutakin kuin rahaa: tietotaitoa. Vanha sananlasku sanoo: “Anna miehelle kala, niin hän syö päivän. Opeta hänet kalastamaan ja hän syö elinikänsä.” Tätä periaatetta länsimaiden tulisi toteuttaa, eikä pyrkiä hyötymään kehitysmaista myymällä sinne jatkuvasti valmiita tuotteita.

Paras tapa jakaa kehitysapurahat kehitysmaille on jakaa ne kehitysaputyötä tekevien järjestöjen kautta, joita ovat esimerkiksi Reilun kaupan edistämisjärjestö, Kehitysyhteistyön palvelukeskus KEPA, Ruoka-aika kampanja ja Kirkon Ulkomaanapu, joista kaikki ovat vaatineet kehitysavun osuuden nostamista bruttokansantuotteesta 0,7 %:iin.

Suomen tulisi valtiona tehdä osansa kehitysaputyöstä, sillä länsimaat ja Suomi yhtenä niistä ovat osallisia kehitysmaiden huonoon tilaan. Lisäksi myös Suomi on saanut apua hädän hetkellä. Toisen maailmansodan jälkeisiä sotavelkoja anteeksi annettiin ja länsimaista Suomi sai merkittävää ruoka- ja tavara-apua. Tällä hetkellä Suomi on niin varakas valtio, että sen lisäksi, että se pystyy huolehtimaan omista kansalaisistaan: sotaveteraaneista, opiskelijoista, eläkeläisistä, lapsiperheistä, työttömistä - kaikista, se pystyy myös kantamaan vastuunsa muusta maailmasta. Nyt on se aika, kun maailma tarvitsee ruokaa eikä aseita!

Hilla Pohjalainen

Kolumni
Kaupunkilehti Ankkuri 18.10.2006

Maailman valtiot käyttävät vuodessa noin 1100 miljardia euroa sotakuluihin. Summa on mieletön. Kuitenkin samaan aikaan joka toinen ihminen elää alle kahdella dollarilla päivässä. Käsittämätöntä! Jokin tässä yhtälössä ei täsmää.

Maailmassa on resurssit köyhyyden poistamiseen, niitä ei vain käytetä. YK:n mukaan nälänhädän ja äärimmäisen köyhyyden puolittaminen vuoteen 2015 mennessä vaatisi 50 miljardia euroa lisää, kun nykyään kehitysapuun käytetään 100 miljardia euroa vuodessa. 150 miljardia on alle 15 prosenttia vuoden sotakuluista.

Tätä 15 prosentin osuutta ei kuitenkaan suunnata ihmisarvoisen elämän turvaamiseen, vaan pikemminkin sen tuhoamiseen. Tietenkin sotakuluihin käytettävistä rahoista osa on muun muassa rauhanturvaamiseen käytettäviä varoja, mutta näitäkään ei tarvittaisi, jos alun perin sotia ja muita aseellisia konflikteja ei olisi.

Idealismia, hairahtelua, mielikuvitusta, toiveajattelua. Koskaan ei tule tilannetta, jossa kaikki elävät sulassa sovussa toistensa kanssa. Se on realismia, arkipäivää, fakta, joka on vain hyväksyttävä; muutosta ei ole näkyvissä. Näin sanovat johtavat tutkijat, tiedemiehet, iltapäivälehti ja jopa äiti.
Ei, en usko. En tahdo uskoa. Minulle tämä on surrealismia parhaimmillaan. Miksi hyväksymme tämän? Miksi tämä on mielestämme normaalia? Miksi sodista on tullut itsestäänselvyys ja maailma ilman niitä on utopiaa? Miksi hyväksymme köyhyyden?

Suomen bruttokansantuotteesta käytetään tällä hetkellä kehitysapuun 0,35 % (YK:n suosituksen ollessa 0,7 %) ja samaan aikaan Suomi suunnittelee laittavansa maanpuolustukseen ensi vuonna 2225 miljoonaa euroa, joka vastaa noin 1,3 % koko bruttokansantuotteesta.

Tietenkään koko maanpuolustukseen käytettävää rahamäärää ei käytetä aseiden ostoon, mutta summa on silti pyöristyttävä ottaen huomioon Suomen vakaan tilanteen, jossa sodat ja esimerkiksi terrorismin uhka ovat kaukaisia.

Nyt on se aika, kun myös Suomen tulee kantaa sosiaalinen vastuu maailmasta ja maailmanrauhasta - käsitteestä, jonka tunnemme missikisoista. Nyt se aika, jolloin maailma täytyy muuttaa turvalliseksi paikaksi elää - se onnistuu, jos kaikilla on kohtalaiset lähtökohdat elämään. Nyt on se aika, kun maailma tarvitsee ruokaa, ei aseita!

Asunnottomuus tuntuu keskivertosuomalaisesta kovin kaukaiselta ja mahdolliselta kenties eteläisissä kehitysmaissa. Totuus on kuitenkin toinen: Suomessa elää tälläkin hetkellä noin 7 000 asunnotonta. Luku on onneksi ollut laskeva jo useamman vuoden: vuonna 2002 asunnottomia oli 10 300. Asunnottomien tilastoitu lukumäärä ei tietenkään kerro koko totuutta, sillä useita asunnottomia asuu ystäviensä ja sukulaistensa nurkissa.

Useissa kaupungeissa, varsinkin pääkaupunkiseudulla asunnottomuuden yhtenä syynä on ollut asuntojen puuttuminen. Viidenkymmenen viime vuoden aikana Suomeen on rakennettu tuhansia perheille tarkoitettuja arava-asuntoja, opiskelija-asuntoja ja tälläkin hetkellä rakennetaan vanhuksille sopivia senioritaloja.

Kotkassa asiat ovat kohtalaisen hyvin. Asunnottomia on noin 30 (tosin siinäkin on 30 liikaa), joista noin 10 on todellisia ulkona asujia. Ongelmana ei niinkään ole asuntojen puuttuminen, vaan taustalla voi olla muun muassa mielenterveys- ja päihdeongelmia tai työttömyyttä. Pääsääntöisesti Kotkassa kuitenkin saa asunnon, jos suostuu sitoutumaan tarvittaviin toimenpiteisiin. Toimenpiteiden valikoima on hyvä ja laaja.

Kotkassa on ennemminkin ongelmana nuoret, jotka asuvat vanhempiensa luona, ja eivät näin ollen pääse itsenäistymään. Toinen - ja pakottavampi - ongelma niin Kotkassa kuin monissa muissakin kaupungeissa on entisten asunnottomien keskittäminen samalle asuinalueelle tai jopa samaan taloon. Oman hallitun elämän onnistuminen vaikeutuu entisestään, kun naapuruston sosiaalinen paine pakottaa huonoille teille.

Asunnottomuuskysymyksen ratkaisemattomuus rasittaa yhteiskuntaa vieläkin enemmän kuin sen ratkaisemin. Toimivan ja turvatun asumisjärjestelyn organisointi on paras tapa ehkäistä kasautuvia ongelmia ja luoda ongelmiensa kanssa painiville ihmisille mahdollisuus uuteen elämään.

Hilla Pohjalainen
Puheenjohtaja
Etelä-Kymen Vasemmistonuoret ry

Kolumni
Kaupunkilehti Ankkuri 20.9.2006

Lapsena mielikuvani poliisista oli kiltti ja ystävällinen setä, joka taluttaa mummot katujen yli, auttaa kissat alas puista ja pysäyttää liikenteen, jotta pienet ekaluokkalaiset pääsevät kotiin. Tästä mielikuva on luonnollisestikin hieman muuttunut, vaikka vieläkin miellän poliisin hyväksi ja turvalliseksi. (Tosin aina kun autoillessani näen poliisin käteni siirtyvät huomaamatta kymmentä vaille kahteen ja selänsuoristus tuo kymmenen senttiä lisää pituuteeni; taidan siltikin hieman pelätä poliisia.)

Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan tunne samankaltaista luottamusta poliisia kohtaan: kyttä on paha, smurffit urkkivat ja sinivuokot rajoittavat ihmisten perusoikeuksia. Näistä termeistä ja mielipiteistä voidaan tietenkin aina kiistellä, mutta lauantain 9.9. tapahtumat saattoivat lisätä joidenkin ihmisten uskoa näihin mielipiteisiin.

Lauantaina 9.9. Helsinki 2006 - verkosto järjesti rauhallisen ja onnistuneen mielenosoituksen, johon osallistui lähes 2000 ihmistä. Mielenosoittajat, minä mukaan lukien, vaativat uutta Eurooppaa; meidän Eurooppaa, joka on mummojen, pappojen, vauvojen, siirtolaisten, perustulon, pupujen, minun, sinun ja meidän kaikkien Eurooppa. Meidän Eurooppa on myös onnellinen, sosiaalinen, hyvinvoiva, tanssiva ja solidaarinen.

Helsinki 2006 -mielenosoitus ja sen sanoma jäivät kuitenkin valitettavasti Smash Asem -mielenosoituksen jalkoihin; kaikki uutisia seuraavat ovat varmasti kuulleet tapahtumista. Niin poliisien kuin myös useiden kansalaisten mukaan Smash Asem -mielenosoitus vaikutti enemmänkin mellakalta ja kaikki turva- ja varotoimet olivat oikeutettuja.

Läsnä olevien ihmisten (mielenosoittajien, kiinnostuneiden seuraajien ja ohikulkijoiden) mielestä poliisi selvästi ylireagoi saartamalla mielenosoittajat ennen kuin he edes pääsivät osoittamaan mieltään ja pidättämällä yli 130 ihmistä arvioiden mukaan noin 70 mielenosoittajasta!

Olivat lauantai-illan tapahtumat oikeutettuja tai eivät, niillä tulee varmasti olemaan vaikutusta tuleviin mielenosoituksiin ja muuhun kansalaistoimintaan: mielenosoituksia ei joko uskalleta enää pitää tai ne saavat yhä anarkistisempia piirteitä. Mielenosoituksissa - poliisin kovista otteista huolimatta - tulee silti muistaa käyttäytyä ja pitää mielessä, että poliisi on kaikesta huolimatta ystävä - poliisin johtohahmoista voidaan keskustella erikseen - sillä kukapa mummoja kadulla taluttava mukava setä laittaisi pupuja putkaan?

Kolumni
Kaupunkilehti Ankkuri 23.8.2006

Koulut alkoivat ja opiskelijan elämässä alkaa pennin venytys. Pitää etsiä uusi asunto takuuvuokran hipoessa neljänumeroista lukua. Koulukirjat ovat riistohintaisia ja kustantajien vaihtaessa sivujärjestystä kahden vuoden välein koulun ilmoitustaululla roikkuneesta “myydään” -ilmoituksesta ei ole hyötyä. Lisäksi reppu on rikki, kengät vuotavat ja uusi talvitakki pitäisi hankkia.

Mutta mistä rahat? Äidin lompakolla käyminen ei ole enää muodissa, Kela alentaa opintotukea vastakkaista sukupuolta olevan kämppiksen tulojen perusteella, vaikka hädin tuskin tiedän kaverin nimeä. Kesätyörahat taas hupenivat jo kesällä vuokraan ja keväällä isältä lainattujen rahojen takaisinmaksuun.

Ei auta: iltatöihin. Opiskelu kärsii, mutta lainarahalla ei eletä. Työllistymismahdollisuudet valmistumisen jälkeen ovat kovin epävarmat, sen päälle ei kaipaa 20 000 euron lainan lyhennyksiä. Opiskelu kestää muutaman vuoden kauemmin, mutta sen jälkeen voi aloittaa puhtaalta pöydältä. Opintojen pituuden rajaaminen seitsemään vuoteen tosin hankaloittaa tätäkin suunnitelmaa.

Sinkuilla on kuitenkin helpompaa; perheelliset opiskelijat ovat heitä hankalammassa asemassa. Päivällä koulussa, illalla töissä - kyllä tässä vaiheessa naapurit paheksuvat huonoksi vanhemmaksi, kun lapsia kiikutetaan hoitopaikasta toiseen. On valittava joko tai. Mieli tekisi opiskella, mutta talous sanelee toista - lapset kun eivät lisää opintotukea.

Onneksi opiskelijoille suodaan sentään jotakin etuuksia: junalla (ja tietyissä tapauksissa myös linja-autolla) matkustaminen on puolet normaalia halvempaa opiskelijakortilla ja parhaassa tapauksessa Kela avustaa koulumatkoissa. Opiskelijaravintoloista saa alennusta, ja kaupunki sekä eri liikkeet ja yritykset antavat myös alennuksia ja etuuksia.

Pienistä etuuksista huolimatta opintotuki on aikaansa jäljessä. Opintoraha on tarkistettu viimeksi vuonna 1992, minkä jälkeen yleinen tulotaso on noussut lähteestä riippuen noin 15 prosenttia. Opintotuen tulorajat tarkistettiin vuonna 1998 ja nyt niihin on ehdotettu 20 prosentin korotusta. Se tuo helpotusta työssäkäyvien opiskelijoiden arkeen, sillä entisen noin 9000 euron sijaan saisi vuodessa tienata lähes 11 000 euroa. Jotakin hyvää tälläkin rintamalla sentään löytyy, sillä opintotuen asumislisää onneksi korjattiin joulukuussa 2005 ja marraskuusta 2006 vanhempien tulot eivät enää vaikuta opintotukeen niin paljon kuin ennen.

Pieniä tarkistuksia ja korotuksia odotellessa opiskelija voi solukämppänsä nurkassa mutustella perunaa ja soijakastiketta - vasten parempaa tietoa makaroni ja tonnikala eivät ole ne halvimmat vaihtoehdot.

Kotkan kaupunginvaltuusto
21.8.2006

Suomen lain mukaan 18-vuotias on äänioikeutettu, eli jokaisella täysivaltaisella 18- vuotiaalla on oikeus äänestää valtiollisissa ja kunnallisvaaleissa sekä asettua itse myös ehdolle. Viime vuosien vaalit ovat kuitenkin osoittaneet, että yhä harvempi käyttää äänioikeuttaan.

On useita syitä jättää äänestämättä: jotkut jättävät äänestämättä, sillä eivät koe äänestämisellä olevan mitään merkitystä vaalitulokseen, toiset eivät edes tiedä mitkä vaalit ovat kyseessä tai mihin asioihin vaaleilla valitut pääsevät vaikuttamaan. Oli äänestämättä jättämisen syy mikä tahansa, äänestysprosentti on alhainen vaaleista riippumatta.

Opetuksella ja kasvatuksella on suuri vaikutus äänestyskäyttäytymiseen. Peruskoulun ja lukion opetussuunnitelmissa yhteiskuntaopin osio on liian vähäinen. Nuoret saavat opetuksessa korkeintaan pintaraapaisun parlamentarismiin, jos sitäkään.

Kotkan Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esittää, että Kotkan kouluissa (niin peruskouluissa, lukioissa kuin myös Kotka-Hamina seudun ammatillisessa oppilaitoksessa) aletaan järjestää niin kutsuttuja haamuvaaleja aina kunnallisvaalien, eduskuntavaalien, presidentinvaalien ja europarlamenttivaalien aikaan. Sen lisäksi, että kouluissa harjoitellaan äänestyskäytäntöä, tulisi vaalien alla tutustua myös kyseisten vaalien tarkoitukseen (mitä tarkoittaa olla esimerkiksi kunnanvaltuustossa tai europarlamentaarikko) ja ikäluokka huomioon ottaen tutustua myös syvällisemmin eri poliittisiin puolueisiin.

Kotkan Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puolesta
Hilla Pohjalainen

Yleisönosastokirjoitus
Kymen Sanomat 19.7.2006

Kymen Sanomissa 18.7.2006 nimimerkki “Verenluovuttaja vuodesta 1968″ on huolissaan Veripalvelun veripulasta. Kirjoittaja kertoo naisluovuttajille asetetusta 90 päivän karenssista, mikä estää usean naisluovuttajan luovuttamismahdollisuudet, sillä esimerkiksi Kotkassa joukkoluovutuksia järjestetään 85 päivän välein. Tämä on pieni epäkohta, jonka korjaamisen ei luulisi olevan kovinkaan suuri järjestelykysymys, mutta joka lisäisi luovuttajien määrää.

Luovuttajien määrään vaikuttavat myös muut Veripalvelun asettamat karenssit, kuten esimerkiksi tatuointi, jonka aiheuttama karenssi kestää kuusi kuukautta, uusi seksikumppani, mikä aiheuttaa kolmen kuukauden karenssin tai malaria-alueella matkailu, jonka jälkeen ei kuuteen kuukauteen voi luovuttaa verta. Nämä karenssit ovat perusteltuja malariariskin ja HIV- sekä hepatiitti-tartunnan mahdollisuudella.

Veripalvelu on myös asettanut kyseenalaisen elinikäisen karenssin homoille perustellen sitä moninkertaisella HIV-tartunnan mahdollisuudella. Heterot ja lesbot saavat luovuttaa verta kolme kuukautta uuden seksikumppanin jälkeen, sillä tässä ajassa muun muassa HIV-positiivisuus näkyy testituloksissa. Miksi HIV-positiivisuus ei näkyisi myös homosuhteessa olleen ihmisen veressä kolmen kuukauden kuluttua? Miksi karenssi on elinikäinen, vaikka joskus homosuhteessa elänyt mies olisi todettu HIV-negatiiviseksi usean vuoden jälkeen viimeisimmästä homosuhteesta?

En näe mitään ongelmaa homojen mahdollisuudelle luovuttaa verta samoilla ehdoilla kuin kaikki muutkin. Jos homojen sallittaisiin luovuttaa verta, se ei poistaisi Veripalvelun veripulaa, sillä luovuttajien määrä ei kuitenkaan lähtisi räjähdysmäisesti kasvuun. Kuitenkin jokainen uusi verenluovuttaja voi pelastaa ihmishengen ja kuten Veripalvelu itsekin toteaa “uusia verenluovuttajia tarvitaan jatkuvasti”. Toivottavasti tilanteeseen tule pian muutos, ja voimme kaikki yhdessä luovuttaa verta.

Kolumni
Kaupunkilehti Ankkuri 26.7.2006

Keskustelu Suomen kuudennesta ydinvoimalasta jyllää jo, vaikka viideskään ei ole vielä pystyssä. On rationaalista tuottaa sähköä ydinvoimalla: ei hiilidioksidipäästöjä (Kioton sopimuksella saattaa olla jopa mahdollisuus toteutua ilman panostusta uusiutuviin energianlähteisiin), polttoaineen hinnanvaihtelu ei juurikaan vaikuta markkinahintaan (öljymaathan eivät meitä tässä asiassa kyykytä) ja toistaiseksi markkina-arvoltaan hyvää uraania riittää ainakin 75 vuodeksi ja heikompilaatuista jopa sadoiksi vuosiksi.

Hip hurraa! Energiakriisi on vältetty. Lisää ydinvoimaa ja äkkiä! Mutta siis eihän sitten louhita uraania meidän takapihallamme. Parasta olisi, että louhokset sijaitsisivat jossain mahdollisimman kaukana; poissa silmistä, poissa mielestä - kunhan vain hiustenkuivaajani toimii.

Ehkä hieman itsekästä, mutta toisaalta eihän energiaongelmat ole meidän, vaan aasialaisten vika. Aasialaisia on paljon ja heidän energiankulutuksensa kasvaa reilusti jyrkemmin kuin meidän. Miten yhden suomalaisen pikkutytön vajaat pesukoneelliset ja kotiteatterilaitteet vaikuttavat yleiseen energiankulutukseen?

Itseasiassa Suomenkin suurin energian- ja sähkönkuluttaja on teollisuus - joka muuten sekin on pian Aasiassa. Ei yksityisellä ihmisellä ole energiankulutuksesta puhuttaessa merkitystä. Ei ehkä yksin olekaan, mutta täytyy muistaa, että jokainen aasialainenkin on yksityinen ihminen, ja että tuotantolaitokset sekä tehtaat eivät jyskytä itsekseen. Jos emme halua takapihoillemme uraanikaivoksia, emme myöskään voi rakentaa niitä kenenkään muunkaan takapihalle. Muutos alkaa pienestä; muutos alkaa meistä. Nyt energiaa säästämään!

Kolumni
Kaupunkilehti Ankkuri 13.6.2007

Tshernobylin ydinonnettomuudesta tuli tänä keväänä kuluneeksi 21 vuotta. Tshernobyl on jäänyt ihmisten mieleen, ja vieläkin 26.4. järjestetään muistopäivän kunniaksi tapahtumia ja muistutetaan ihmisiä ydinvoiman vaaroista. Usein kuitenkin sanotaan, että nykyään ydinvoima on turvallista ja varsinkin meillä täällä Suomessa on kaikki hyvin. Väite jopa saattaa osittain pitää paikkansa, mutta silti Tshernobyl kannattaa pitää mielessä.

Nykyään ydinvoiman suurin ongelma on ydinjäte. Ongelmat uraanin louhinnassa saatetaan pystyä ohittamaan niin, että maa-alueet eivät saastu ja alueella asuvat ihmiset eivät sairastu. Ydinvoimaloiden toiminta voidaan ehkä jopa tehdä täysin varmaksi ja riskittömäksi, mutta ongelmana ovat silti aina jätteet.

Suomessa on luotu sellainen mielikuva, että ydinjäteongelma on ratkaistu. Jätteiden hautaaminen kuparisäiliöissä muutaman sadan metrin syvyyteen kuulostaa toimivalta alueella, jossa ei ole tietoa maanjäristyksistä, mutta pitkällä aikavälillä suunnitelma ei ole idioottivarma (varsinkaan kun uraanin säteilyn puoliintumisaika on miljoonia vuosia). Viimeistään seuraava jääkausi repii säilytyskammiot auki.

On Suomen suunnitelma jätteiden hautaamisesta sentään parempi kuin Ranskan. Eräs ranskalainen “tiedemies”, joka esitteli ydinvoiman varmana ja luotettavana tulevaisuuden energianlähteenä, kertoi myös pettämättömän ratkaisun ydinjätteiden loppusijoitukseen: “haudataan ne asuintalojen alle”. Tätä on kai turha yrittää kommentoida mitenkään. Hui kauhistus!

Ydinjätteiden loppusijoituskysymys on helppo siirtää hamaan tulevaisuuteen, sillä ongelmathan ilmenevät vasta siellä. Kuitenkin kesäkuun alussa Pohjois-Suomessa uutisoitiin Luoteis-Venäjän suurimman ydinjätekeskittymän vaarasta räjähtää. Muurmanskin alueella Suomen rajan läheisyydessä muhiva ydinjätevarasto on Venäjän atomienergiaviraston mukaan niin huonossa kunnossa, että se voi aiheuttaa ympäristökatastrofin.

Mielenkiintoiseksi tämän asian tekee se, että siitä ovat huolissaan ympäristöjärjestöt, Norjan ulkoministeriö ja Saamelaiskäräjät. Eikö asia kiinnosta Suomea, Ruotsia, Venäjää tai vaikkapa Matti Meikäläistä?

Suomessa usein ajatellaan, että se on siellä Venäjällä. Kaukana. Poissa. Ei kuulu meille. Valitettavasti kyllä kuuluu (ja tuntuu). Radioaktiiviselta laskeumalta on turha kysellä viisumia tai passia. Se ei katso valtioiden rajoja. Siinä vaiheessa, kun Muurmanskissa räjähtää, ovat suomalaiset yhtä vaarassa kuin huhtikuussa 1986.

Yleisönosastokirjoitus
Kymen Sanomat 29.3.2006

Oli kyse uudenvuodenjuhlassa tai päättäjien koulutustilaisuudessa pidettävästä puheesta, puheen ydinkohtana on vetovoimaisuus. Vetovoimaisuus on tämän päivän sana; sen avulla pyritään silottamaan kaupunkimme julkikuva ja houkuteltua paikkakunnalle uusia tuoreita veronmaksajia.

Tällä hetkellä vetovoimaisuutta luodaan järvikaloilla, betonimontulla ja kulttuurisilla mahtihankkeilla. Hienoja hankkeita, jotka tuovat ainakin muutaman turistin kaupunkiin, mutta ovatko nämä niitä keskeisiä asioita, joita tavallinen kuntalainen päivittäisessä elämässään tarvitsee?

Yksi keskeisistä vetovoimaisuuden luojista on kunnan peruspalvelut. Nykypäivänä lähes kirosanaksi miellettyihin peruspalveluihin kuuluvat muun muassa terveydenhuolto, koulutus ja vapaa-ajanviettomahdollisuudet. Ei kuitenkaan riitä, että koululla on pystyssä pysyvät seinät, tai että sairaalahenkilökunnalla on valkoinen takki. Koulutus vaatii jatkuvaa panostusta opetuksen laatuun ja ajan tasalla oleviin opetusvälineisiin. Terveydenhoidon on tarkoitettava muutakin kuin väsynyttä ääntä puhelimen päässä tai pikaista pyörähdystä Haukkavuorenmäeltä torinkulman kautta kotiin vällyjen väliin.

Toivomme ja lähes vaadimme, että kaupungissamme otetaan huomioon tavalliset asukkaat tavallisine tarpeineen, sen sijaan, että voimavarat kohdistetaan yksittäisiin hankkeisiin. Tällä hetkellä kaupunkimme on suhteellisen vetovoimainen, mutta kuinka kauan? Jokainen heikennys peruspalveluihin on myös heikennys kaupungin vetovoimaisuuteen.

pj Hilla Pohjalainen ja vpj Turo Paldanius
Etelä-Kymen Vasemmistonuoret ry

Kola 22.11.2005/155 §

Valmistelija: opetustoimenjohtaja Rönkä, puh. 234 5307

Kaupunginhallitus on lähettänyt otsikossa mainitun valtuustoaloitteen koulutuslautakunnan valmisteltavaksi.

Liitteenä on kunkin lukion rehtorin lausunto kuluvan lukuvuoden elämänkatsomustiedon opetuksen järjestämisestä.

Lukioasetuksen (810/1998, 4§ 1 mom.) mukaan osa opinnoista voidaan edellyttää opiskeltavaksi itsenäisesti.

Elämänkatsomustiedon opiskelijoiden määrät ovat kuluvana lukuvuonna Karhulan lukiossa alle 10, Kotkan lyseon lukiossa 9 ja Langinkosken lukiossa 6.

Jatkossa tarjotaan yhteistä elämänkatsomustiedon kurssia kaikille Kotkan lukion oppilaille. Lisäksi elämänkatsomustiedon kurssin suorittaminen etäopiskelua hyödyntäen on mahdollista, mitä monet opiskelijat tänä päivänä arvostavat.

Esittelijä: opetustoimenjohtaja Rönkä

Ehdotus: Lautakunta päättää antaa valtuustoaloitteeseen edellä olevan vastauksen.

Käsittely: Puheenvuoron asiassa käytti Kaisa Rönkä.

Päätös: Hyväksyttiin.

Kh 19.12.2005 / 614 §

Vasemmistoliiton valtuustoaloite on liitteenä. Liitteenä on lisäksi kunkin lukion rehtorin lausunto kuluvan lukuvuoden elämänkatsomustiedon opetuksen järjestämisestä.

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Henry Lindelöf

Ehdotus: >Kaupunginhallitus päättää saattaa koulutuslautakunnan selvityksestä ilmenevän valtuuston tietoon vastauksenaan valtuustoaloitteeseen elämänkatsomustiedon lähiopetustuntien järjestämisestä Kotkan lukioissa.

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

Kv 13.3.2006

Kh: Valtuusto merkitsee tiedoksi kaupunginhallituksen ehdotuksen.

Päätös: Merkittiin tiedoksi.

Ei valitusosoitusta

Kotkan kaupunginvaltuusto
7.11.2005

Lokakuun 8. päivänä Etelä-Aasiassa tapahtuneen maanjäristyksen jäljiltä on järistyksestä pahiten kärsineessä Pakistanissa noin kolme miljoonaa koditonta ja loukkaantuneita yli 50 000. Heidän auttamisensa on vaikeaa maaston ja ilmasto-olosuhteiden vuoksi. Talven tullessa tilanne hankaloituu edelleen. Paikalla olevien avustusjärjestöjen avustustoimia vaikeuttaa rahan puute.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puolesta ehdotan, että 7.11.2005 Kotkan kaupunginvaltuuston kokouksesta saadut kokouspalkkiot lahjoitetaan Pakistanin luonnonmullistuksen uhrien auttamiseksi.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puolesta
Hilla Pohjalainen

Kotkan kaupunginvaltuusto
4.6.2005

Peruskoulunsa päättävillä ei aina ole selvää, mitä tahtoisi lähteä seuraavaksi opiskelemaan. Moni Kotkan ammatillisessa koulutuskeskuksessa opiskelunsa aloittava lopettaa koulunsa kesken väärän alavalinnan vuoksi ja aloittaa vuoden kuluttua uudella alalla, joka ei sekään välttämättä vastaa toiveita. Väärään alavalintaan saattaa johtaa esimerkiksi väärä mielikuva työstä ja opiskelusta.

Vasemmistoliiton Kotkan valtuustoryhmä esittää, että nykyiseen Kotkan ja Haminan seudun ammatilliseen oppilaitokseen perustetaan ns. kokeileva opetusryhmä.

Kokeileva opetus kestäisi esimerkiksi vuoden ja sen aikana voisi kokeilla esimerkiksi viittä eri alaa. Kokeilevassa opetuksessa oppilaalle näytettäisiin, mitä opiskelu ja työnteko kyseisellä alalla todellisuudessa tarkoittaa, sekä nuori pääsisi itse kokeilemaan työntekoa käytännössä. Lisäksi vuoden pituiseen opintojaksoon sisällytettäisiin yleissivistäviä opintoja, joten oppilaan aloittaessa varsinainen opiskelu parhaaksi kokemallaan alalla, on osa tutkinnosta jo suoritettu.

Kotkan Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Hilla Pohjalainen

Kotkan kaupunginvaltuusto
4.6.2005

Kotkan lukioissa ei järjestetä elämänkatsomustiedon lähiopetustunteja, vaikka elämänkatsomustieto on pakollinen oppiaine niille oppilaille, jotka eivät kuulu mihinkään uskontokuntaan. Näin ollen uskontokuntiin kuulumattomat oppilaat tulevat syrjityiksi uskonnollisen vakaumuksensa perusteella.

Vasemmistoliiton Kotkan valtuustoryhmä esittää, että Kotkan lukioissa aletaan järjestää elämänkatsomustiedon lähiopetustunteja.

Kotkan vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Hilla Pohjalainen