Epäonnistunut kansalainen
Viime kesänä kummastelin aamuhesarin ääressä maailmaa, kun eräässä uutisessa kerrottiin eri maissa käytössä olevista kansalaisiksi pyrkivien kokeista, joissa testataan hakijoiden yleistietoa kyseisestä maasta. Ymmärrän kyllä kansalaisuutta hakevien kielikokeet, mutta tieto tanskalaisen PH-lampun keksijän nimestä tuntuu irrelevantilta.
Nyt löysin Helsingin Sanomien nettisivuilta kuvitteellisen ”Kelpaatko Suomen kansalaiseksi?” -testin. No tietysti kokeilin.
Monivalintakoe alkoi muutamalla helpolla. ”Mikä on Suomen yleinen hätänumero?”, ”Mikä on Kymenlaakson suurin kaupunki?” ja ”Kuka on Suomen valtion päämies?”. Ajattelin jo vastata tahallani väärin, etten saisi täysiä pisteitä. Toisaalta, vuoden vaiheesta alkaen Kotka ei ole enää Kymenlaakson suurin kaupunki ja Suomessahan ei aivan kirjaimellisesti ole valtion päämiestä, joten päätin jatkaa rehellisellä linjalla.
Kysymys viisi (”Suomi oli maailman ensimmäinen maa, jossa lähes koko kansa sai ääni- ja vaalioikeuden. Minä vuonna tämä tapahtui?”) oli vielä helppo, mutta sen jälkeen vastaukseni eivät enää tulleet kuin apteekin hyllyltä. Jouluperinteitä koskevan kysymyksen kohdalla jouduin jo hieman päättelemään ja kysymyksen 12 kohdalla olin ulalla: ”Kuka suomalainen kirjoittaja on esiintynyt myös nimillä Mies Suomalainen, Veljenpoika, Esaijas Kohennuskeppi ja Homo Ludens?”
Viidennentoista kysymyksen jälkeen klikkasin hieman naurahtaen ”Hae kansalaisuutta!” kohtaa. (Tähän väliin sanottakoon, että olen kuvitellut omaavani melko hyvät yleistiedot ja jonkin verran jopa jotakin turhaa nippelitietoa. Olin ehkä väärässä, sillä…).
”Sinulla on vielä petrattavaa Suomi-tietoudessa. Näillä tiedoilla ei kansalaisuutta kokeessa irtoaisi. Vastasit oikein 49 prosenttiin kokeen kysymyksistä.. Kansalaisuuden saadakseen on vastattava oikein 70 prosenttiin kysymyksistä.”
Mitä? Nyt tapahtuu? Olenko huono suomalainen? Epäonnistunut! Apua! Tein testin uudestaan. Vaihtelin vastauksiani ja hävettää kyllä myöntää, mutta tiesin vasta Wikipedia-seikkailun jälkeen Olavinlinnan sijaintikaupungin, mutta tästäkään ei ollut apua. Edelleen petrattavaa! Sain 69 prosenttia kysymyksistä oikein. Vieläkään ei tippunut kansalaisuutta.
Miksi Suomen kansalaisuutta hakevien ihmisten täytyisi tietää tällaisia asioita Suomesta? Tekeekö nippelitieto kirjallisuudesta tai maantiedosta joistain ihmisistä parempia Suomen kansalaisia ja suomalaisia?
No, onneksi näitä kokeita ei Suomessa ole, vaan täällä painotetaan pedanttien yksityiskohtien sijaan enemmänkin sosiaalisten ja kulttuurillisten taitojen osaamiseen, joiden omaksumista kansalaiseksi hakevilta edellytetään. On kuitenkin huomattavasti tärkeämpää sisäistää tasa-arvo tai koskemattomuus kuin muistaa Urho Kekkosen alter ego Esaijas Kohennuskeppi.
(Julkaistu Kaupunkilehti Ankkurissa 14.5.2008)