Hillatin.com

Panu ei koskaan päässyt bussiasemalle asti, joten lähdimme Isla de la Juventudselle kahdestaan ja viisi päivää olivat silti mukavia. Ensimmäisenä päivänä ei oikein ehtinyt muuta kuin tutustua hieman Nueva Geronan kaupunkiin. Kaupungissa oli upeaa, kun sai olla rauhassa. Oikeastaan kukaan ei yrittänyt myydä mitään tai tarjota taksia. Itse asiassa turistit eivät edes kiinnostaneet paikallisia. Ne harvat, jotka olivat vähänkään kiinnostuneet nuorten turistien läsnäolosta, luulivat meidän ensisijaisesti olevan opiskelijoita. Isla de la Juventudsella on perinteisesti ollut paljon lääketieteen opiskelijoita, tosin nykyään vähemmän.

Seuraavat päivät makasimme rannalla. Lisäksi yritimme vierailla saarella olevassa vankilassa, jossa Fidel oli vangittuna 1953-55, mutta valitettavasti vankilamuseo oli jotenkin suljettu.. Rannalla makaaminen teki kuitenkin hyvää mielelle, sillä pian tiesi paluun odottavan. Yhtenä päivänä satoi. Yritimme (yritimme saarella paljon, onnistuminen jäi valitettavasti puolitiehen) sadepäivänä päästä saaren etelä-osaan katsomaan luolamaalauksia ja kilpikonnien pelastuskeskusta, mutta Ecotur, joka järjesti kyseisiä matkoja, oli jotenkin suljettu. Ei kannata luottaa Kuuban turistipalveluihin. Cubatur, Ecotur, Asistur, mitäikinätur, varmaa on, että ei onnistu. Sadepäivänä kävimme elokuvissa. Meksikolainen amatöörielokuva. Ymmärsin ehkä kolme sanaa, mutta upeaa oli, että kyseisenkaltainen elokuva pääsee levitykseen.

Palasimme saarelta päivää ennen Suomeen paluuta. Tapasimme Havannassa viimein Panun, joka oli hajoillut havannalaisten unapeso?taxi?casa?sex?mitävaan?-pyyntöihin. Havanna tuntui kuitenkin todella hyvältä paikalta (huolimatta jatkuvasta pummaamisesta), mutta kotiin paluu ei harmittanut yhtään. Lähdin Kuubasta parhaalla mielellä.

Baracoa oli mahtava paikka, vaikkakin siella viettamamme viikon aikana satoi nelja paivaa. Baracoasta palasimme (mina, se sveitsilainen poika jonka kanssa olin Baracoaan mennyt ja se suomalainen poika, jonka tapasimme Baracoassa) Santiago de Cubaan. Naimme pikaisesti Panun, joka ooli yksin Santiagossa viettamansa viikon aikana tavannut uusia tuttavuuksia ja lahti heti meidan saavuttuamme jonnekkin.

Santiago de Cubassa vietimme muutaman paivan. Kavimme merirosvomuseossa ja rannalla. Santiago de Cubasta lahdimme kohti Moronia, jossa pojat tahtoivat kalastaa ja mina lahinna nukkua. Lisaksi menimme Cayo Guillero nimiselle saarelle, jonne tavallisilla kuubalaisilla ei ole asiaa, silla ranta on varattu turisteille (en muista mainitsinko aiemmin, mutta kuubalaiset eivat saa lain mukaan esimerkiksi jutella turistien kanssa). Menimme rannalle tyontekijoiden bussilla. Saavuimme sinne itse asiassa ennen tyontekijoita puoli yhdeksalta aamulla. Korallihiekka oli viela kylmaa, mutta auringon alkaessa paahtaa, paivasta tuli taydellinen. Olimme ensimmaiset, jotka rannalle tulivat ja viimeiset, jotka lahtivat. Emmeka edes palaneet.

Seuraavana aamuna lahdimme Ciego de Avilaan. Vietimme paivan tekematta mitaan. Siis oikeasti tekematta mitaan. Meidan oli tarkoitus lahtea sen sveitsilaisen pojan kanssa suoraan Ciego de Avilasta Havannaan, silla hanen koneensa takaisin Sveitsiin lahtisi muutaman paivan paasta, mutta kaikki bussit olivat taynna. Trinidadiin sen sijaan paasi ja suunnistimme porukalla sinne. Trinidadista oli helpompi yhteys Havannaan, mutta me jaimme sinne yoksi.

Trinidadista matkustimme Santa Claraan lahes ainoastaan siita syysta etta tahdoin nahda Fidelin Che Guevaralle sytyttaman ikuisen tulen. No, nain sen, vietimme Santa Clarassa kaksi yota ja palasimme Havannaan.

Tullessani Kuubaan Havanna oli kamala paikka ja ensimmainen ajatukseni oli paasta mahdollisimman kauas siita, mutta nyt kun tanne palaa Havanna on upea. Huomenna kuitenkin matkustamme viela Isla de Juventukselle ennen kuin palaamme kotiin. Lisaksi Panun pitaisi palata seuraamme huomenna. Saa nahda naemmeko bussiasemalla.

Viivyimme satumaisessa Trinidadissa kolme paivaa. Kavimme ratsastamassa viidakossa, uimassa vesiputouksella, makasimme rannalla ja kavimme kallioluolaan rakenetussa baarissa. Trinidadin jalkeen etenemisvauhtimme oli melko hurja muutaman paivan ajan.

Lahdimme Trinidadista paivabussilla Cienfuegosiin, jossa naimme yhden upeimmista auringonlaskuista. Viivyimme Cienfuegosissa noin nelja tuntia, jonka jalkeen otimme taksin Santa Claraan. Santa Claran keskustassa oli isot puistokemut. Ihmisia oli pilvin pimein ja kaduilla tanssittiin salsaa. Olimme Santa Clarassa muutaman tunnin ja lahdimme yobussilla Camaguehin.

Saavuimme perille noin aamuseitsemalta, otimme taksin keskustaan, menimme hotelliin aamiaiselle, jatimme tavaramme sinne ja lahdimme tutkimaan kaupunkia. Camague ei oikeastaan eronnut muista nakemistamme sisamaakaupungeista paljonkaan, joten tyydyimme istuskelemaan puistossa. Itse asiassa yritin nukkua puistossa, mutta puistopoliisi kielsi penkeilla makaamisen. Vetelehdimme koko paivan Camagueissa ja tutustuimme muutamaan paikalliseen mieheen. Illalla palasimme bussiasemalle, jossa Kuuban ihmeellisen ja byrokraattisen viazul-linja-autosysteemin takia jouduimme odottamaan lahes nelja tuntia bussia Santiago De Cubaan.

Santiago De Cubassa tahti hieman rauhoittui. Tutustuimme muutaman paivan rauhassa kaupunkiin, yritimme kayda museoissa, mutta kaikki olivat kiinni ja olimme uuden vuoden aattona syomassa eraan paikallisen perheen kotona.

Uuden vuoden paivanamina ja sveitsilainen matkakaverimme lahdimme aamuvarhain Baracoaan, Guantanamon provinssissa sijaitsevaan rantakaupunkiin, Panun jaadessa lepaamaan Santiago De Cubaan. Meidan oli tarkoitus viipya Baracoassa muutama paiva, mutta huomenna tulee kuluneeksi seitseman paivaa taalla. Kaupunki on upea. Nyt on tosin kolme viimeista paivaa satanut tai ollut kovin pilvista, joten rannasta nauttiminen rajoittui muutamaan paivaan. Huonosta saasta huolimatta olemme puuhailleet paljon. Toissa paivana kiipesimme laheiselle yli 500 metria korkealle vuorelle ja eilen kavimme pyorailemassa noin 50 kilometria etsiessamme erasta rantaa. Tapasimme taalla eraan suomalaisen, joka tuli kanssamme samalla koneella ja han on myos pyorinyt kanssamme.

Kolme paivaa sitten saimme huippu idean, ja lahdimme salsakurssille. Santa Clarassa katsoin kateellisena kuubalaisten tanssia kaduilla, mutta nyt muutaman tanssitunnin jalkeen , salsa ei ehka olekaan niin vaikeaa kuin milta se nayttaa. Tosin nyt on helppoa olla tytto.

Kuuden minuutin jaljella oleva Internet-aika on melko lyhyt..

Nyt on noin neljasosa metkasta menty. Playa del Esten rauhallisen rantaelaman jalkeen suunnistimme junalla Mantanzasiin. Juna oli mieleton kokemus. Maisemat matkalla olivat kuin Jurassic Parkista, paitsi dinosaurukset puuttuivat. Juna oli ramiseva koppero, mutta silti melko miellyttava tapa matkustaa. Ja melkein sadan kilometrin matka maksoi 2 cuc eli hieman alle kaksi euroa. Havannan ja Matanzansin valinen rata on ainoa sahkoistetty rata Kuubassa, joten tieda sitten millaisia junakokemuksia saamme jatkossa.

Matanzansin junassa tapasimme sveitsilaisen pojan, jonka kanssa paatimme jatkaa matkaa yhdessa. Karem puhuu espanjaa, mika helpotti matkantekoa huomattavasti. Viivyimme Matanzansissa yhden yon, ja kavimme tutustumassa noin 300 000 vuotta vanhoihin luoliin, jotka sijaitsivat kaupungin lahella.

Matanzansista matka jatkui Varaderoon, mika on Kuuban hirvein ja kamalin turistirysa. Varaderossa ei ole casa particulareja eli mahdollisuutta yopya tavallisten ihmisten kotona (joilla siis on lupa majoittaa ihmisia), joten jouduimme hotelliin. Vietimme yhden paivan rannalla muiden turistien tavoin ja seuraavana iltana lahdimme bussilla Santa Claraan. Varaderossa oli tavallaan jopa ihan kivaa, vaikkakin paikka on rakennettu vain turisteille, mutta meista kolmesta ei oikein kukaan ymmartanyt, kuinka jotkut ihmiset voivat viettaa koko lomansa Varaderon kaltaisessa paikassa (tosin olen kylla joskus itsekin ollut pakettilomilla, mutta..)

Saavuimme Santa Claraan yolla hieman kahdentoista jalkeen ilman tietoa majoituksesta tai kulkuyhteydesta Remediokseen, minne olimme oikeastaan menossa. Bussiasemalla meita tuli vastaan kaksi kuubalaismiesta, jotka lupasivat jarjestaa meille suhteellisen edullisen majapaikan ja kyydin sinne. Majapaikassa ei kuitenkaan ollut tilaa, joten toinen miehista vei meidat kotiinsa yoksi. Kokemus oli melkoinen. Hanen kotinsa oli kaksi pienta huonetta ja hyvin pienen baarikeittion kasittava karpasia taynna oleva luukku, jossa hanen lisakseen asuivat hanen vaimonsa, noin kymmenvuotias poikansa ja kaksi noin kolmevuotiasta tytartaan. Nukuimme kaikki kolme yhdessa parisangyssa karpasten ja haisevan vessan vieressa, pojan nukkuessa noin metrinmittaisella puupenkilla ja muun perheen nukkuessa yhdessa parisangyssa. Yo tuli nukuttua melko katkonaisesti, mutta olisi jouluaattoaamuna voinut kamalammastakin paikasta herata.

Jouluaattoaamuna talon omistaja ja hanen ystavansa lahtivat nayttamaan meille Santa Claraa ja kiersimme muutaman Che Guevara muistomerkin. Koko Santa Claran on lahes omistettu Che Guevaralle. Joka nurkasta loytyy joko museo, muistomerkki tai vahintaan Chen ikuista elamaa julistava plakaati. Miehet lupasivat ajaa meidat Remediokseen, joka sijaitsee noin 70 kilmetria Santa Clarasta koilliseen, jossa jarjestetaan Kuuban ainoat joulukekkerit.

Remedioksen torille oli pystytetty valtavia rakennelmia, jotka viittasivat kaikkeen muuhun paitsi jouluun. Tiesimme, etta luvassa on ilotulituksia, mutta emme millaan arvanneet, missa mittakaavassa. Ilotulitukset alkoivat jouluaattopaivana ehka kolmelta, ja olivat kaikkea muuta paitsi nayttavia. Kovaaanisia pommeja, jotka aiheuttivat torille valtavan savupilven. Valilla ilotulitus taukosi, mutta jatkui usein puolentunnin kuluttua entista aanekkaampana. Ilotulitusten alkaessa uudestaan, taivaalla lenteli tuhansia bambutikkuja, joita sai vaistella samoin kuin ympariinsa rajahtelevia ilotulituksia. Kyseessa oli jokin 1800-luvulta peraisin oleva juhla, jossa kaupunkilaiset kilpailevat keskenaan. Meille ei oikein selvinnyt, mista, mutta ilotulitukst jatkuivat lapi yon, mika jokin verran hairitsi nukkumista.

25. joulukuuta lahdimme unelmarannalle snoklaamaan ja viettamaan rauhallista paivaa, karkuun ilotulituksia, jotka jatkuivat viela aamulla meidan lahtiessa noin kuudenkymmenen kilometrin paahan saarille. Paiva oli mahtava. Rauhallinen ranta, auringonpaistetta ja kekseja. Mita muuta voi toivoa. Illalla toinen miehista, jotka oliva kyydinneet meita Santa Clarassa, tuli hakemaan meita ja ajoi meidat Trinidadiin, missa nyt olemme.

Trinidad on vanha kolonialistisen ajan kaupunki, kovin kaunis, mutta taynna turisteja ja ihmiset taalla ovat tiedostaneet sen. Heidan suhtautuminen turisteihin on melkein jopa vihamielista tai ainakin yritys hyotya turisteista on kova. Pojat laskivat, etta noin viiden tunnin aikana, mita olemme kiertaneet kaupunkia, meille on yritetty myyda jotain yli 20 kertaa. Eras nainen jopa yritti minut saada antamaan vaatteet paaltani hanelle joululahjaksi.

Vaikka kuubalaisilla on kaikkea sita mita ihminen valttamattomyydekseen tarvitsee, se ei tunnu riittavan. Palkat ovat pienet, joten mitaan ekstraa ruoan ja muiden valttamattomyyksien lisaksi ei ole mahdollista saada. Lisaksi kuubalaisilta puuttuu vapaus jopa sellaisiin asioihin, joita esimerkiksi minulle ei tulisi koskaan edes mieleen kieltaa keltaan.Miksi sosialistinen ihmemaa pitaa pilata turhalla byrokratialla, saannoilla ja rajoituksella?

Hola! (en osaa tehda vaarinpain huutomerikkia tuohon eteen)

Yritan viimeisen kuude Internet minuuttini aikana nopeasti kirjoittaa ensimmaisen Kuuba viikon tapahtumat. Saapuminen Havannaan oli jonkinlainen kulttuurishokki. En oikein tieda miksi. Yleensa shokki tulee hurjasta koyhyydesta tai jostakin muusta kovin erilaisesta asiasta kuin kotona, mutta Kuubassa kovin erilaista asiaa ei ole (paitsi ehka se sosialismi, joka ei mielestani tosin nay niin samaala tavoin paalle pain, kuin esimerkiksi mieleton koyhyys). Vietime Havannassa kaksi yota, ja ensimmaisten paivien aikana mitein, miten jaksan olla taalla viisi viikkoa, kun tahtoisin palata kotiin samantien.

Kolmantena paivanamme eli keskiviikkona metkustimme parikymmenta kilometria Havannasta itaan pienelle Playa del Esten rannalle, jossa asuimme eraan miehen kotona, jolla ei ollut lupaa majoittaa ulkomaalaisia. Kuubassa on sellainen laki, etta paikalliset eivat saa majoittaa turisteja kotonaan, ellei heilla ole erityista lupaa siihen tai turistilla ole erityista viisumia.

Nyt jännittää. Huomisesta alkaen blogini muuttuu matkapäiväkirjaksi. Suuntaan kaverini Panun kanssa Kuubaan viiden viikon reissulle ja jos mahdollista, pyörähdämme myös Jamaikalla.

Matkaa on nyt valmisteltu muutama kuukausi ja tuntuu siltä, että kerrankin ennen reissua kaiken pitäisi olla kunnossa. Liput varattiin lokakuun alussa, jolloin ne sai vielä melko edullisesti ja Lonely Planetin ja Thomas Cookin kirjat ovat olleet kovassa käytössä siitä asti. Rokotuksia olen muutaman ottanut ja vakuutusjuttujenkin pitäisi olla kunnossa (tosin ammattiliitolta ei ole tullut ensi vuoden jäsenkorttia..).

Yritän kirjoittaa matkalta mahdollisimman usein, mutta Kuuban Internet-mahdollisuudet eivät ole aivan verrannollisia Suomeen. Jei. Karibia<3